Horses in my life

How the horses came into my life?

Velmu
Tutuillani oli hevonen jolla sain käydä ratsastamassa jo pienenä..
Nimeltään se on Pasi.
Sillä samalla hevosella opin siis talutuksesta
itsenäiseen laukkailuun. Tuttujeni avulla hevostelu
on pysynyt elämässäni.
Lisäilen Pasista kuvia, kunhan vain niitä löydän.
Ikää sillä taitaa olla jo 28-29 vuotta. En ole sitä hetkeen
aikaan käynytkään katsomassa.
Samoilla tutuillani on ollut muitakin hevosia joita olen päässyt hoitamaa.
Olin vuoden 2008 tai -09 koko kesän hoitamassa
niiden lämppäri tammaa Nikkeä, Pasia ja sinä kesänä syntynyttä varsaa Flekua.
Olen siis oppinut muutakin kuin ratsastamaan.

Ala-asteen 6 luokalla ja yläasteella kävin kahdella eri tallilla hoitamassa ja ratsastamassa hevosia eri ikäisiä hevosia.Opin kummaltakin tallilta todella paljon. Molemmat tallit olivat yksityistalleja. Eli en sen vuoksi viitsi mainita niiden nimiä täällä. Yläasteen viimeisellä luokalla pidin ratsastuksesta taukoa opiskelun vuoksi.

Amiksen aikana vuokrasin jonkin aikaa lämminveristä Flaming Pinnaclea.


How the horses of my life now

Nykyään käyn ratsastuskoulu Tiinan tallilla säännöllisesti vakiotunneilla joka viikko. Suosikki hevoseni ovat Duze, Vallu sekä Ringa.

Tällä hetkellä mulla on vuokralla irlannincob Kessi. Ikää sillä on 11 vuotta ja se on tuotu vuonna 2009 Englannista Suomeen. Sillä on myös yksi varsa: Stella. Se sai sen viime vuonna. Kessi on todella kiltti hoitaa, mitä nyt välillä suitsia laittaessa heiluttaa päätään ja kavioita putsatessa ei nosta jalkaa, eikä se siirry jos se ei jaksa. Kessillä on välillä niitä omia päiviään.. Laukka on aika pomppivaa, mutta olen ainakin vielä kyydissä pysynyt.


How do horses belong to my future?

Tulevaisuudessa haluan käydä koulut ratsastuksenohjaajaksi valmistumiseksi.
Hevoset pysyisivät mm. sillä tavoin elämässäni.
Pienestä tytöstä asti on tottakai ollut haaveena oma talli ja hevonen..

Duze
takana Vallu


Ringa,Taru takana..

Duze..


Rom..


Ringa..

<3

Joku halus kirjaimellisesti kuvaan mukaan..

Silmät kiinni hyvä tulee..

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. ihana Ringa!nykyään mun hoitsukka eli hoitohevonen!

    VastaaPoista