30.5.2014

Puomitreenit!

Tiistaina mentiin Millan kans pyörillä tallille. Matkaa kertyi kevyet 13 kilometriä per suunta.. Aikaa kului yhteen suuntaan noin 40 minuuttia. Mutta oli ihan ok sää pyöräillä, vaikka takaisin kotia lähtiessä olikin vastatuuli ;) Hyvin me vedettiin!
Tallilla keräsin varusteet ulos valmiiksi, satula + päävehkeet, koska päätin laittaa sen siellä valmiiksi. Hyvinhän se meni, kärsivällisesti jaksoi odottaa, eikä lähellä tuulen mukana heiluva pressukaan aiheuttanut kertaakaan hämmennystä. Harjasin ja varustin jonka jälkeen käppäiltiin kentälle. Hieno mies!




Puomiharjoitukset. Pitkästä aikaa päätettiin treenata niillä. Laitetiin kaksi puomia toiselle pitkälle sivulle, noin parin metrin päähän toisistaan. Aloitetiin treenit ihan alkukäynneillä. Tehtiin pysähtymisiä ja siirtymisiä. Ympyrällä taivuttelua, ympyrän pienentämistä ja isontamista molempiin suuntiin. Aluksi mentiin puomi kerrallaan yli. Vähän pientä kokeilua, että mikäs toi tollanen on jonka pitäis mukamas ylittää. Kehuja ja vähän pohkeita niin kyllä me hyvin yli päästiin. Muutaman ylityksen jälkeen molemmissa suunnissa otettiin molempien puomien kohdalla ympyrä keskikentälle ja ylitettiin sama puomi siis toiseen kertaan. If you unterstand.. Hyvinhän se meni! Toisella sivulla säikähti kerran jotain kummajaista, mutta se jäikin siihen kertaan. 








 Seuraavaksi jatkettiin niin, että menimme puomit peräkkäin ravissa. Viimeisenä treeninä ylitettiin ensimmäinen puomi jonka jälkeen tehtiin ympyrä keskikentälle ja sen jälkeen jatkettiin seuraavalle puomille.
Hyvin meni sekin harjoitus! Seuraavalla kerralla vain vielä paremmin keskittymistä harjoituksiin ja etenkin raviin, että siitä löytyy sitä sopivaa rytmiä. Muuten meni hyvin. Omaa istuntaa, jalkoja ja käsiä, kun saisi vielä paremmiksi.. Kaikki ajallaan! Loppukäyntien jälkeen loikkasin alas selästä, löysäsin vyön ja lähdettiin talsimaan tallille..

Otettiin varusteetkin pois ulkona. Harjasin hyvin ja laitoin linimenttiä jokaiseen jalkaan. Palkaksi porkkanaa, of course! Syöteltiin vielä vähän vihreää ja vietiin sitten takaisin tarhaan kaverinsa luokse. Tarhakaverina Koktaililla on tällä hetkellä kolmevuotias Tähti-tamma. Kovin sosiaalinen ja reipas. :) Laitankin siitä loppuun kuvan. Jätettiin kaverukset sinne, siivoiltiin tallilla käytävät ja putsattiin Koktailin varusteet. Tähän kertaan sai olla taas tyytyväinen! Ensi kerralla laitankin Millan sen selkään, niin näkee vähän miten se muilla toimii.



Kovin tomerana.. Tähti 


29.5.2014

Koulutunti viime viikolta..

Viime viikolla oli perhetuttuni pitämä koulutunti. 
Keskityttiin liikkeille lähtöön, hereillä olemiseen, siirtymisiin ja taivutteluun.
Valmennus meni kaikin puolin hyvin ja olen tooodella tyytyväinen Koktailiin, jälleen.
Ennen kuin varsinainen tunti ehdittiin edes aloittaa, se säikähti jo jotain. Säikähdyksiä tuli koko tunnin aikana parisen kappaletta. :D 

Aloitettiin pysähdyksillä. Keskityttiin niin hevosen pysähtymiseen, kuin ratsastajaan. Itse sain taas hyvää muistutusta. Pysähdykset sujuivat hyvin ja liikkeelle lähtö myös. Muutaman kerran ei meinannut hevonen jaksaa lähteä eteenpäin. Tehtiin mm. ympyröitä joita aluksi pienennettiin ja sen jälkeen suurennettiin takaisin. Tämä harjoitus oli hyvä, varsinkin vasempaan suuntaan joka on Koktailille se huonompi. Huonommalla tarkoitan, ettei taivu siihen suuntaan samallalailla (läheskään) kuin oikeaan kierrokseen. Nyt saimme tämänkin asian sujumaan jo vähän paremmin. 
Siirtymisissä ravin nostaminen hidasta, mutta joka kerta, kun ravin lopulta nosti kunnolla, ravattiin muutama askel ja sen jälkeen käyntiin, löysät ohjat ja kehut kiitokseksi. Lopulta se hiffasi, ettei se ravailu niin hirveää työtä olekaan ja johan se ravi sieltä nousi! 

Kaikin puolin oon tyytyväinen tuntiin. Moni asia parani ja saatiin hyvät neuvot. Näillä neuvoilla ja treeneillä olemme jatkaneetkin ja parempaan suuntaan mennään. Ensi viikolla toivottavasti taas koulutunnin pariin!








19.5.2014

Treenejä viikkojen takaa..

Viikot vierii ja niin edelleen. Koktailia olen ahkerasti käynyt liikuttelemassa ja yhteistyö alkaa sujumaan jo paremmin. Pikku hiljaa eteenpäin. Nuoren kanssa en halua kiirehtiä, eikä tässä mihinkään kiire olekaan.

Ollaan ratsastuksien jälkeen käyty muutaman kerran maasta käsin maastossa. On tykännyt. Kukapa ei?
Lisäksi oon sitä muutaman kerran juoksuttanut, askellajit läpi. Ollaan siis tehty "kaikenlaista". Juoksutuksiin oon käärinyt pintelit etujalkoihin. Jouduin käärimään ne kaks kertaa molempiin jalkoihin uudelleen, mutta ei poitsu siitä "hermostunu". :D Jaksoi kyllä odottaa nätisti. Kokeillaan ja tehdään kaikkea erilaista, jotta tottuu.
Korvahuppukaan ei haitannut, vaikka luultavasti oli sillä ekoja kertoja päässä.  

Ratsastaessa on hyvä ja taipuva oikealle, vasempaan menee lapaedellä ja pää kuin kirahvilla. 
Se on selvästi huonompi suunta. Tällä hetkellä on pienellä heinämahalla, eikä lihaksia ole kuin bodarilla, niin liikutukset on aluksi kevyitä. Ei liikaa kerralla, ettei kyllästy. Yksi valmentaja suositteli paljon siirtymisiä ja niitä ollaankin treenailtu. Tehdään myös pysähtymisiä, ympyröitä, kiemurauria jne. Sateiden vuoksi kenttä on välillä tosi liukas, koska on nurmipohjainen.
Torstaille yritän saada valmennuksen omalle kentälle. Jos saataisiin vähän pieniä vinkkejä treenaamiseen. 







6.5.2014

Varsa uutisia!! ♥

Kessi sai vihdoin viimein vauvelin!
Vauveli syntyi sunnuntai yöllä.
Pieni suloinen sukkajalkainen oripoika,
varmasti onnellinen omistaja! ♥



Kessi & varsan isä

Kessi viime kesänä 

2.5.2014

My new hair ♥

Eilen päätin lyhyn mietiskelyn jälkeen pistää uuden värin päähän. Alkoi jo liukuväripää tökkimään.
Tuntui jotenkin kaupan hyllyn äärellä seistessä, että värivalikoima oli vähentynyt puolella vaikka kotona värjäävien ihmisten määrä on lisääntynyt. But the point.. löysin sopivan värin Gasting Gréme Gloss ja Chocolate sävynä. Mukaan nappasin myös uusia hiustenhoitotuotteita. Garnierin shampoo, väriä suojaavan hoitoaineen ja hoitosprayn värjätyille hiuksille.

Koko työpäivän odottelen pieni täpinä päällä, että pääsisin värjäämään. Kun pääsin töistä kotiin, join kupposen teetä ja aloin hommaan. Luulin ostaneeni näitä vaahtovärejä, mutta tämä ei sellainen sitten ollutkaan. Oikeastaan hyvä vain. Väriä oli riittävästi purkissa joten sitä jäi ylitsekin. Annoin värin olla 25 minuuttia. Pesin hiukset värin mukana tulleella hoitoaineella, mutta myös ostamillani shampoolla sekä hoitoaineella. Annoin hiuksien kuivata hetken omissa oloissaan jonka jälkeen suihkutin niihin hoitosprayta ja kuivasin hiustenkuivaajalla. Odottelin perhoset masussa tulosta ja olin tyytyväinen. Hyvät tuli!