29.12.2012

Hurjempi ratsastuskerta

Perjantaina mentiin tallille neljästään. Minä ja Mia, Milla ja sen sisko Jenna.
Jennan oli tarkoitus tulla kuvailemaan.. Se vähän jäi. Tai siis kuvia tuli jonkin verran, mutta tietyistä syistä odotettua vähemmän : D

Menin ite Mopolla, Mia Kessillä ja Milla halus kokeilla Zippoa. Zipolla on vähän omat varustamis säädökset ja muutkin jutut. Kessi ja Mopo saatiin helposti tarhoistaan pois. Mutta Zippoa ei. Meille sanottiin, että Zippo pitää ottaa vipana sisälle, koska muuten sitä ei saa kiinni. Toisin kävi. Muut oli otettu ja se jäi tarhaansa hillumaan. Yritettiin monet kerrat se saada kiinni, mutta turhaan. Mia laitto jo Kessiä valmiiksi ja Mopoa aloin jo harjailemaan. Pyydettiin omistajaa lenkiltä tullessaan ottamaan se kiinni. Silläkin meni reippaat kymmenisen minuuttia sen kiinni saamiseen. Jälkeenpäin todettiin, että ehkä olis kannattanu ottaa se samalla kiinni, kun hain Mopon sieltä? 

Muut hepat oli jo valmiita, kun Zippoa vasta laitettiin. Homma meni vähän odotteluksi. Lopulta, kun sekin herra oli valmis Milla hyppäs selkään. Tässäkin oli joku ihme juttu.. Zipon piti olla kiinni, kun selkään noustiin ja Zipon selkään piti mennä ennen muita. Se alko sitten pyöriä ympyrää, kun niiden piti odotella, että muut meni selkään ja saatiin vyöt kiristettyä kunnolla. Annoin Jennan mennä ekana Mopolla alkukäynnit.

Mentiin ratsastamaan jälleen isolle laitsalle. Kessi meni edellä, sitten Mopo ja vipana yli energinen Zippo. Milla joutu tekemään paljon ympyröitä sillä, koska se käveli muita paljon nopeempaa. Ne käveli muutaman ison kierroksen käyntiä. Ehdotin niille ravaamista. Muutamat ravipätkät sujui kaikilla hyvin. Takaisin päin tulles Zippo halus lähteä laukkaamaan. Moisesta ajatuksesta innostui myös Kessi joka ei pysähtynyt sitten pysähtynyt kuin vasta lähemmäs porttiaan päästyä. Onneksi laukka oli "normaalia". Mopo ravaili kiltisti ja tyytyväisesti perässä. Zippo lähti huristelemaan laitumen toiseen reunaan. Hetken ne oli sielä Millan kans pysähtyneenä ja hetken päästä huomasin, kun Zippo tulee kiitolaukkaa meihin päin ja melkein törmäs muhun ja omistajaan. Milla sai sen kuitenkin pysäytettyä, mutta hirveä pyöriminen vaan jatku. Milla ei halunnu enää mennä sillä joten omistaja meni ratsastaan sen loppuun toisessa isommassa tarhassa. 

Zippo lähtee suuntaamaan jonnekin muualle..


Ite hyppäsin Mopon selkään ja Mia jatko Kessillä. Ravailtiin ympyröillä ja vähän pidempääkin matkaa muualla laitsalla. Tytöt meni muutaman kerran Kessillä laukkaa. Kokeiltiin, että jos samalla Mopoltakin laukka nousis, mutta ei. Hyviä yrityksiä tulee, mutta ei se sieltä vielä noussut. Loppu ratsastus meni hyvin. 
Kessilläkin oli ihan hyvä päivä. : ) Kessi tosin aivasteli enemmän kuin muutaman kerran ja laukka oli aika vaisua.. Toivottavasti ei oo kipeeksi tulos : /


Zippo haluais mennä lujempaa..

Höntti aina vääntelee tuota päätänsä..

Joku on menossa eri suuntaan..


Oon alkanu pikku hiljaa tykästymään tähän herraseen.. Mopoon siis..


Yksi pieni ongelma on.. Meitä käy tallilla aina samaan aikaan neljä... Hevosia on neljä, mutta kukaan ei halua mennä Zipolla enää. Joten niitä on jäljellä siis kolme. Mä ja Jenna ei voida mennä Pepillä.. Ja vaihteleminenkin on aika tympeetä. Joku joutuu aina seisomaan hangessa. Miakaan ei halua mennä Pepillä ilman satulaa, eikä pepille oo tullu vielä uutta.. Vanha on liian edessä sen seläs ja häntä remmiäkään ei oo.
Senpä vuoksi tekis mieli ottaa tuolle tallille ylläpitoon joku sopiva heppa. Yhden oonkin jo bongannut.
En vain voi sitä ite ottaa, puoliksi onnistuisi. : )



28.12.2012

Vuodelle -13 suunnitelmat & tavoitteet

Postauksen otsikko kertookin jo tulevan tekstin sisällön.

Omat Tavoitteet:

-Syödä terveellisemmin ja hyvin. Mm aamupalassa on parantamisen varaa ja herkuttelu saisi jäädä vähemmälle. Vähennän roskaruoan syömistä. Lisään salaattien ja hedelmien syömistä sekä täysjyvätuotteiden.

-Kunnon parantaminen. Jep, kuntoni on päässyt rapistumaan. Salikorttikin on, mutta siltikään en oo päässyt sinne asti. Eli säännöllinen liikunta tulee mukaan. Tavoitteena on, että liikkuisin ratsastuksen lisäksi aina viikossa vähintään 3 muunakin päivänä. Kävisin edes kerran tai kaksi viikossa salilla. Ja hölkkäilemässä kaks tai kolme kertaa viikossa. 


Tavoitteet Retun kanssa:

-Tottelevaisuuden ja koulutuksen lisääminen. Retu osaa suurin piirtein peruskäskyt: istumisen, tassun antamiset, ylä läpän, maahan menon, paikallaan olon kutakuinkin, vilkuttamisen.. Mm. lelujen antaminen ja seuraaminen kaipaavat lisää harjoitusta. Retu on välillä aika kipakka joten sitä kipakkuutta pitäisi saada kuriin. Retu ei oo iskenyt hampaitaan minnekään minne ei saisi joten siinä oon siihen tooosi tyytyväinen!
Lisäksi se alkaa olemaan jo jonkin verran sisäsiisti.


Tavoitteet Kessin kanssa:

- Suuri määrä tavoitteita. Yksi tavoitteista on Kessin yleiskunnon nostaminen ja sitä myötä seurakisoihin pääseminen. Seurakisoissa kilpailtaisiin este- ja koululuokkia. Esteillä ihan 40-60cm riippuen miten Kessin kunnon kanssa mennään. Tavoitteena olisi myös saada Kessistä rennompi ratsastettava sekä paljon kuuliaisempi. 

-Nauttia elämästä. Haluan ottaa kaiken ilon irti elämästäni. Varsinkin tästä ajasta, kun oon vielä nuori ja kaikin puolin terve. Välillä mietin, että mitä jos olisin vakavasti sairas tai vaikka halvaantunut tai joku läheisistä kuolisi? Ei sitä koskaan tiedä, mitä tapahtuu, kun astuu ulko-ovesta ulos. Siispä, nautitaan elämästä!

-Oma auto. Eli tavoitteenani on säästää omaan autoon kokonaan rahat tai edes käsirahaan.
Ja haaveilen tuosta bemarista. Siksi oma auto, että kulkeminen on paljon helpompaa eikä toisen tarvi aina kulkea pyörällä.


Suunnitelmat: 

-Yksi suurin suunnitelmistani on lähteä takaisin koulun penkille. Eli opiskelemaan, mutta minne? Se on arvoitus. Jos haluan ratsastuksenohjaajaksi, se tietää muuttoa kauemmaksi. Jotta se onnistuisi, myös miehelläni pitäisi olla kyseisellä paikkakunnalla töitä. Myös parturi kampaajaksi opiskelu kiinnostaisi. Se opiskelu tapahtuisi omalla paikkakunnalla.


- Sisustustuotteiden ja astioiden ostelemista aion jatkossakin jatkaa Pentikissä.
Oon kerännyt Sara sarjaa vaikka kuinka paljon. Myös muita astioita ja tuotteita oon mukaani sieltä napannut.
Ja aina olen ollut tyytyväinen ; )


-Haluaisin myös ratsastaa enemmän tuolla lämppäri Mopolla. Se asustaa siis 
Kessin kanssa samalla tallilla ja on myös sama omistajakin. Eipä sielä tallilla muiden hevosia asukaan. Silloin jos sisko ja Milla on tallilla mukana, eikä kumpikaan halua mennä Pepillä niin Mopo siirtyy mun ratsastettavaksi. Mopolla on tosi vaikeasti istuttava ravi ja laukat ei oikein nouse. Niiden treenaamista siis.


-Haluan ehdottomasti käydä ensi vuonna vielä Tiinan tallilla ihan vaan silloin tällöin tunneilla. Oon jäänyt todellakin kaipaamaan Sannan tunteja ja Duze-hevosta joka oli mun supersuosikki! Ikävä on!


Tässä vielä postaukseen sopivaa musiikkia! : )


26.12.2012

Postausta piiiitkästä aikaa

On ollut hetken hiljaasta ainakin postausten osalta. Viime aikoina on ollut vähän kiireitä, täytyy myöntää.
Ajattelin olevani tänä jouluna ajoissa. Jep, joulukortit tulivat postissa jo joulukuun ajoissa.. mutta lahjojen ostaminen jäi taas muutaman päivän varaan. No, ei siitä enempää : )

Kävimme tallilla viime lauantaina ja sunnutaina. Mukana olivat Minski ja Milla. Pidettiin lauantaina tallilla kolmestaan omat pienet pikkujoulut : D Jokainen osti toisilleen lahjan ja mukana oli vielä pipareita ja mehua. Olin ostanut muutamia köynnöksiä joilla koristeltiin tallia.. niin ja hevosia kuvia varten. Räpsittiin kuvia ja laitettiin hevosille loput varusteet. Ratsastettiiin isolla laitsalla. Vuoroteltiin välillä hevosilla, Minski meni välillä Pepillä ja välillä Kessillä, sama juttu Millalla. Iteppä menin sitte välillä vain Kessillä. Kaikki sujui tosi hyvin kumpanakin päivänä.. : ) Laukat nousi ja Kessikään ei pistänyt juurikaan vastaan. Sunnutaina Milla meni Pepillä ilman satulaa. Pepin satula luisuu tosi paljon eteen.. eikä oo häntäremmiä.

Sunnuntaina löydettiin pieni yllätys vierailija Kessin tarhasta. Yksi varsa oli hyppinyt Kessin tarhaan.. Ilman, että oli saanut lankoja hajotettua. Sielä se juoksenteli aivan onnessaan.

Ainut huonopuoli noilla ratsastastuskerroilla oli se, että pakkasta oli reippaat parikymmentä astetta, joten varpaat oli aivan jäässä. Muut paikat oli lämpimät, paitsi ne varpaat. Ensi kerralla olis tarkoitus, että kokeilen mennä ite yhdellä lämppärillä: Mopolla ja Milla menee Zipolla (pohjoisruotsinhevonen). Minski tietenkin Kessillä.

Tämä oli tälläinen pikainen päivittely kerta.. Kunnon joulupostaus tulossa myöhemmin : )
Niin ja vielä puuttuu 5 lukijaa.. jotta voiraan järjestää arvonta!



Peppi poseeraa



19.12.2012

EP ♥ Studio Elitellä 2

"Sinustako malli?" 2/2

En muista enää tarkkaa päivää, jolloin toiset kuvaukset olivat Studio Elitellä. Päivä oli joko lauantai tai sunnuntai. Kuukausi taisi kuitenkin aika varmasti olla marraskuun loppua.

Edeltävät päivät meni vaatteiden paikkailuun ja ostamiseen. Kuvautan Elite-mallikansion. Siinä on neljä eri osiota. Ensimmäinen on "arkivaatteet" päällä. Toinen urheilukuvat. Kolmas bisneskuvat ja neljäs juhlakuvat. Kävin siispä ostamassa uuden tuulitakin ja tennarit urheiluliikkeestä. Mekon tilasin Nellyltä. Harmaa puku ja valkoinen paita on ostettu H&M:ltä. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuli ehkä vähän turhaakin ostettua toi puku.. Olisin voinut laittaa korkeavyötäröisen hameen ja sitten sen valkoisen paidan? No meni jo..

Aamulla oli oikeasti minuuteista kiinni etten myöhästynyt junasta! (kyllä! vaikka en saanut edes meikata niin silti oli aika tiukilla) Ehdin kuitenkin ajoissa ja sain muutaman minuutin junassa hengähtääkin ennen kuin lähdettiin liikkeelle. Matka taittui siis mukavasti pendoliinolla, jälleen. Mutta.. junassa huomasinkin, että mikä jäi. Mun oli tarkoitus ottaa kannettava mukaan, että olis jotain tekemistä. Sepä jäi kämpille eteiseen. Okei, ajattelin positiivisesti. Onneksi ei jäänyt junaliput tai vaikka toi mun vedettävä jätti laukku : D

Matka taittui hyvin ja ei muuta kuin käveleen Punavuoreen. Mua oltiin varoiteltu, että päivä saattaa venähtää pitkäksi. Ja siltä näytti. Porukkaa oli ihan sopivasti paikalla. Ekana sai purkaa omat vaatteensa omalle varatulle rekille. Meikkaaja/stailisti Tiia katsoi jokaiseen asuuni sopivat korut ym. Mulle laitettiin ekat meikit ja hiukset. Eli ihan tuollainen kevyt meikki. Sitten kuviin. Niistä tuli ihan kivan näköisiä. Ihastuin uudestaan tuohon neuleeseen ;)






Kuvausten välillä oli aina pientä odottelua. Vaihdoin toiset vaatteet päälle. Hiukseni laitettiin uudelleen ja meikkiä vähän muuteltiin. Itse en oikein pitänyt noista hiuksista.. näytän pojalta : D No, ompa vähän erilaisia kuvia. Tämän jälkeen oli taas hetki odottelua ja vaatteiden vaihto.


urheilukuvat..




Ja kuvauksiin! Noistakin hiuksista tuli aika jännät. Meikki on vähän vahvempaa. Laitan näitä kuvia vain kaksi tulemaan. Välillä yritin vähän napostella mukaani ottamia eväitä. Myslipatukoita ja tuoremehua sekä rypäleitä.  Välillä tuntu ettei tää päivä lopu koskaan. Noita kuvia otettiin valtavia määriä.



Sitten viimeisiin kuviin! Päivä alkaa olemaan pulkassa ja kellokin oli jo yli viisi. Mulla lähti siis juna takaisin päin kello seiskan jälkeen. Tykkään näistä juhlakuvista ihan älyttömän paljon!! Nää on mun suosikkeja!
Noista hiuksista ja meikistä tuli mahtavat. Osaispa itekin laittaa ne yhtä hyvin. Maksoin kuvat paikan päällä.. hintaa saatte arvata? Maksoin niistä 400€ vähän kivisti.. Varsinkin näin jälkeen päin, kun homma on vähän jäänyt.. Kävellessäni punavuoresta takaisin asemalle oli ihan sairaan kova tuuli ja satoi jotain räpäskää. Asemalla ostin Picnicistä (muistaakseni) jonkun nam nam leivän. Junamatka meni osittain nukkuessa. Kuvaukset kesti reippaan 6 tuntia.











14.12.2012

EP ♥ Päiväni Studio Elitellä..

"Sinustako malli?" 1/2

Viime vuonna haettiin Studio Elitelle malleja. Jätin heille mallihakemuksen netissä..
Kului varmaan kuukausi ellei parikin ja olin unohtanut jo koko asian, että olin edes hakemuksen lähettänyt.
Puhelimeeni oli tullut yksi puhelu. Päätin koulussa tauolla soittaa takaisin.. Soittooni vastasi mukava naisääni "Studio Eliteltä hei, olit jättänyt meille mallihakemuksen..." Arvatkaa vain meinasinko revetä ilosta kymmeniin palasiin? Kyllä.. kyllä meinasin.

Sovittiin siis päivä jolloin menisin koekuvauksiin ja haastatteluun Helsinkiin. Päiväksi sovittiin 29.10 eli sattumalta syntymäpäiväni jolloin täytin 18. : )

Sain jotenkin kummasti houkuteltua jopa mieheni mukaan Helsinkiin.. Sanoin, etten osaa kulkea siellä yksin joten tarvitsen senkin mukaan : D Lähtö oli tuona perjantain aikaisin aamulla. Mulla oli tietenkin aikamoinen vaatekriisi edellisenä päivänä.. Kävin parturissa edellisenä päivänä joten hiustenlaitto oli vähän helpompaa. Meikin piti olla kevyt.

Studio sijatsi Helsingissä Punavuorella. Lähdimme siis pendoliinolla täältä Etelä-Pohjanmaalta Helsinkiin.. Ai niin.. Tää oli muuten mun ensimmäinen kerta, kun matkustin junalla. Älkää revetkö. Kävelimme asemalta sinne. Matka kun ei ollut huimaavan pitkä. Olimme Studiolla n. 11-12 aikoihin. Aluksi täytin lomakkeen, jossa oli joitain peruskysymyksiä. Joukosta löyty mm. pituus, onko tatuointeja/lävistyksiä tai arpia. Sen jälkeen oli vuorossa kuvaukset. Kuvista piti onnistua tietty määrä. Kuvaaja antoi kameran takaa neuvoja ja ohjeisti tarvittaessa. Kuvien ottoon ei mennyt kovinkaan paljoa aikaa. Seuraavana vuorossa oli haastattelu jonka Anette piti. Kysymykset olivat niitä tavallisia mm. "Miksi juuri minä?" Näin myös omat kuvani ja olin niihin ihan tyytyväinen. Niin ja.. sain kuulla, että olisin tervetullut kuvauttamaan itselleni mallikansion eli mussa oli siis jotain hyvää! ; D Mulle sopiva homma olisi mainosmalli. Ammattimalliksi on turha haaveilla pituuteni vuoksi. Olen siis 167cm pitkä.. Kolmesta sentistä kiinni. Sain kuulla hyvää palautetta noista silmistä ja kasvojen piirteistä.

Sovittiin alustavasti päivä jolloin tulisin kuvauttamaan mallikansion. Se meinas olla vähän haastavaa, koska mun piti tsekkailla myös vr:n juna-aikatauluja. Mutta saatiin päivä sovittua!

Juna lähti takaisin tänne kolmen maissa. Illalla tietenkin juhlimaan.. täytinhän tuona päivänä 18!




Tää vipa kuva on mun oma lemppari..

 Toinen osa tulee myöhemmin. ; )

10.12.2012

Jouluarvonta tulossa..

Jouluarvonnan vuoro siis tulossa!
Jos, 45 lukijaa tulee täyteen. Muita ehtoja ei ole.  ; ) Ei muuta kuin lukijoita lisää!

Muuta tietoa arvonnasta:

Ja mitenkäs palkinto menee? Nyt siis äänestys pystyyn. Arvonnanpalkintoa pystyy äänestämään tuossa sivussa olevassa palkissa. : )

Jokaisella on myös mahdollisuus hankkia enemmän arvontalipukkeita kuin vain yksi.
Lisää selviää, kun lukija tavoite on täynnä ja arvonta järjestetään ; )


http://www.lomasuomi.fi/fi/Matkateema/Joulu

8.12.2012

Kavion jälki.. väärässä paikassa

Joskus vain tulee niitä kertoja, kun tekis mieli luovuttaa. Tuttu tunne?
Jep, silloin tällöin on.

Olin siskoni kanssa perjantaina siis tallilla. Minski (Mia) meni Pepillä ja ite Kessillä. Aamu sujui ihmeen hyvin. Olin ajoissa, auto toimi, heräsin ihmeen virkeenä ym.

Tallillakin sujui kaikki ihan hyvin. Laitettiin hevoset kuntoon ulkona. Pakkasta oli vain saman verran kuin viimeksikin. Peppi vähän sähläili satulavyön kiristämisen kans, mutta Minski pärjäs sen kans hienosti. Sitten noustiin selkään ja mentiin ratsastamaan siihen isolle laitsalle, koska päättelin sen olevan hyvä paikka kokeilla laukkaamista. Sisko siis laukkas ekaa kertaa Pepillä ja ekaa kertaa muualla kuin kentällä. Mentiin käyntiä ja ravailtiin. Kessi meinas pistää vähän vastaan, mutta kuunteli paremmin kuin viimeksi. Peppiin sai olla kyllä tyytyväinen ratsastuksessa! Laukka nousi heti ekoilla yrityksillä ja ravi myös. Huono puoli oli se, että Pepin satula luisu vähän sivulle. Kokeiltiin kiristää satulavyötä uudelleen. Tallin koira juoksenteli sielä vapaana ja eiköhän se tullut haukkumaan ja "paimentamaan" sitten meitä sinne laitumelle. Peppihän ei pidä koirista ja sehän pääsi meiltä karkuun. Se juoksenteli siinä hetken ympäriinsä, kunnes saatiin se kiinni. No, se koirahan ei lähtenyt siitä mihinkään vaan jatkoi samaa hommaa. Minski meni loppu ajan Kessillä ja mä taluttelin Peppiä. Ravailtiin pieniä pätkiä ja hyvin meni. Kokeiltiin vielä kerran ravata. Yhtäkkiä se koira juoksi meidän takaa siihen eteen ja pam: Peppi pukitti ja samalla sen kavio osu mua reiteen. Aluksi en edes tajunnut mitä tapahtui. Reisi vihloi kylmästi ja joka askeleella otti kipeetä. Osu ja uppos. Otin Pepin kiinni ja kävelytin sen tallille. Otettiin ponskeilta varusteet pois ja vietiin ne tarhoihin takasi.

Matkasin sitten kohti päivystystä tk:n. Sain sieltä buranaa ja kylmäpussin jalkaan. No.. voitte heittää veikkauksia kauan odotin siellä? Neljä tuntia meni.. Sitten pääsin lääkärille. Jalas on lihasvamma ja joku lihasrevähdys + lihaksen sisäinen verenvuoto. Hieno juttu. On kuulemma pari kolme päivää todella kipee ja parantuu täysin vasta parin viikon päästä. Saikkua tuli kolme päivää. Kylmää ja buranaa ja lepoa ainakin tämä muutama päivä. Eiköhän se sillä.

Teki siis mieli heittää hanskat tiskiin ja pitää muutaman kuukauden tauko, mutta ei, en aio antaa periksi. Toisaalta pidän vähän haastavista hevosista ja tälläisetkin tapaturmat kuuluu tähän harrastukseen. Niitähän löytyy jokaisesta lajista omansa.

Ympyrällä rajattu alue.. aika turvoksissa. kuva on huono, mustelma on paljon tummempi.

Omistajan kanssa juttelin siitä satulan luisumisesta, niin onneksi sille ollaan ostamassa uusi satula. Niin ja sekin vielä, että Peppi laukkas melkinpä nopeempaa kuin Kessi. Aikamoinen kaahari! : D

Minskin räpsäsemä kuva..


Tässä vielä vähän musiikkia lauantai iltaanne..


The Wanted - I FOUND YOU


6.12.2012

Ratsastusta itsenäisyyspäivänä..

Tajusin tänään.. ettei Kessi taida toimia kentällä ollenkaan.. Okei, aloitan alusta.

Menin tallille taas Millan kanssa. Milla ratsasti tällä kertaa lv-ruuna Mopolla. Mopo onnistu sitten hajottamaan yhdestä riimunnarusta lukonkin ja lähti aivan onnessaan tallustelemaan pihalla ympäriinsä. Kyllä, varustettiin hevoset ulkona. Tänään oli kuitenkin aika mieluista ratsastaa, kun pakkasta oli vain -9 astetta.

Varattiin edellis päivänä se kenttä meidän käyttöön. Matka sujui muutamaa piruetti pyörähdystä mukaan lukematta ihan hyvin. Pystytettiin muutama pikku este kentälle. Hypättiin takas selkään ja sitten se riemu (ärsytys) vasta repeskin. Homma oli samanlaista kuin viimeksikin. Toki Kessi liikkui edes vähän paremmin.. Mutta, jälleen kerran se toinen heppa kaveri otti Kessistä mallia. Mopo muutti tyyliä ja lähti aina peruuttamaan. Saatiin me muutamat laukat nostettua kentällä. Saavutus sekin. Takaisin tallille päin mentäessä ne kyllä oli reippaita. Mentiin vielä isolle laitsalle ratsastamaan ja siellä hevoset meni hyvin. Otettiin mm. muutamat laukka spurtit ja Kessikin lähti oikein nelistämään.. : D

kuva edellis kerrasta.. silmät kiinni hyvä tulee..


Onko kellään vinkkiä moiseen ärsyttävään tapaa, eli pohkeita antaessa tulee pukitus ja jos käyttää raippaa niin silloin myös? Ei kai sillä nyt joka kerta kentälle mentäessä voi olla joku tamma-ärsytys päivä? Toki sekin voi vaikuttaa, että Kessillä ei ole niitä kenkiä.. Kessi kuitenkin kuuntelee hyvin maastossa ja mm. sillä isolla laitsalla..

Onneksi Kessi ja pari muutakin hevosta saa huomenna vihdoin kengät! Niin ja olen myös huomenna menossa  tallille, toki aamupäivällä ja kengittäjä tulee vasta iltapäivällä. Ajattelin huomenna mennä siihen isolle laitsalle harjoittelemaan Kessin kanssa. Pitää toivota, että siskokin pääsis mukaan : ) Ja huomenna tulee kuvia!

Last christmas..

Ps. kävin mieheni kanssa jouluostoksilla.. siis ostettiin pari lamppua sekä muutama joulukoriste.. Laitan huomenna kuvia, kun lamput saadaan tuonne kattoon (katto on siis normaalia korkeammalla) ja käyn huomenna vielä ostamassa lisää joulukamaa : D


3.12.2012

EP ♥ Joululahja toiveemme!

Tässä teille pitkästä aikaa erikoispostaus eli ep!
Nyt saatte tietää Retun, Kessin ja mun sekä osaksi mieheni (yhteiset) joululahja toiveet.. Ei muuta kuin lukemaan! 

Omalta toivelistalta löytyy jos minkälaista.. Pohjalliset ja toppahansat on ainakin aivan pakko hankkia tai saada, muuten mulla ei oo varpaita tai sormia tämän talven jälkeen. Myös otsalamppu on tosi hyödyllinen tuolla pimeissä maastoissa. Oon haaveillu jo kauan vähän "värikkäimmistä" ratsastushousuista jotka vihdoin löysinkin. Mulla on myös tänä talvena joku ihme tupsu pakko.. Pipoissa siis. Omistan pipoja tasan kaksi ja arvatkaa onko niistä yksikään tallella, kun sitä tarvitsisin? Eteiseen olisi myös _ihan kiva_ saada joku penkki johon saa tavaraa ja löysin tuon ja olen tyytyväinen löydökseeni.. Harmi vaan, että tarjous päättyy 8.12

Yliviivatut on jo tulossa ; )






1. Otsalamppu led kypärään - Agrimarket                                                                     
2. Pipo -  Hööks (loppuun myyty :( )
3. Ratsastushousut Active - Agrimarket
4. Covalliero-toppaliivi - Agrimarket 
5. Pohjalliset (lampaanvillaa) - Hööks
6. Kera-pöytävalaisin -  Netanttila
7.Lämpöleggingsit - Hööks
8. Anno-päiväpeite Carina -  Netanttila
9. Penkki Hampton -  Jysk
10. Hanskat Windy 3-sormi - Agrimarket
11. Tossut - H&M
12. Myssy neulottu Cosy CRW - Hööks



Jos ihmettelette Retun toivelistalla olevaa sinistä laatikkoa.. niin niitä tarvitaan! Pakko saada sen tavaroille joku järjestys. Tuo vilkkuvalo vois olla hyvinki kätevä, kun tuota vikkelää koiraa tuola pimeessä taluttaa. Lisäksi uskon vahvasti, että tuo tarvittee jonkilaiset tossut jalkaan tuola pakkasessa. Tietenkin Retulla pitää olla hihna sävy sävyyn valjaiden kanssa ja tuo neule lämmittämässä talven kovissa pakkasissa sisällä : )


1. Koiranneule - Hööks
2. Säilytyslaatikko TAYA 2 kpl - Jysk
3. Rukka Protect Thermal -softshell tossut - Musti&Mirri
4. Hurtta Outdoors heijastintalutin 30x180 - Musti&Mirri
5. Hurtta pro talvimantteli sininen - Musti&Mirri
6. Trixie vilkkuvalo 1cm - Musti&Mirri



Kessillä on pieni lista, mutta se tarvii oikeestaan noi kaikki. Ratsastusloimi siksi, kun tuolla pakkasessa menee maastossa tai kentällä. Tietenkin tytöllä pitää olla pinkit jalkaheijastimet.. Tietääkseni sillä ei oo niitä ollenkaa (tai muitakaan heijastimia?) Noi karvapehmusteet vois sopia sille : D


1.Ratsastusloimi - Hööks
2. Karvapehmustesetti - Hööks
3. Jalkaheijastimet pinkit! - Hööks




2.12.2012

Ekaa kertaa kentällä..

Pihalla oli huimat -10 astetta pakkasta.. mutta mulle selvis päivän aikana, että ulkona on sitäkin kylmempi.

Nukuin siis lauantaina aamulla hienosti pommiin.. tarkoitus oli olla tallilla puol kakstoista.. No.. mä heräsin vasta yhdeltätoista. Edessä oli siis kiireinen vaatteiden vaihto, aamupalan syönti.. niin ja pitäis se Retukin varmaan ehtiä vielä viemään "hoitoon" anoppilaan. En viitti rehata sitä tallille mukaan. Jos sen ottaa kopissaan tallin sisälle se murisee hevosille ja en halua sitä autoonkaan jättää. Tallilla kuiteski menee aina enemmän kuin tunnin verran aikaa.

Olin tallilla n. 12.30 eli tunnin myöhässä. Enpäs.. Milla oli tunnin etuajas : D no hehah!
Se oli jo laittaas Peppiä tallissa, kun mä lähdin hakeen vasta Kessiä tarhasta. Onneksi on pakkasta ja lunta satanu niin pääsee noiden hevostenkin kanssa helpommalla, kun ne ei oo niin törkeen likasia! Vaihdoin Pepin satulasta Kessin satulaan turvajalustimet. Ajatuksena oli kokeilla hypätä noilla tammoilla.

Matka kentälle oli pituudeltaan 2km ja meinas tulla sellanenkin paleltumien multihuipentuma, että huhhhuh!
Mun varpaat ja sormet oli aivan jäässä! Matka kentälle tuntu ajaltaan niin pitkältä, että kävi mielessä jo eksymisen mahdollisuus.. toki kentälle oli niin helpot ohjeet.. mutta kyllä multa se eksyminen olis siltikin onnistunu..



Hevosten omistaja tuli kattoon meidän ratsastusta hetkiksi aikaa ja räpsi siinä samalla muutamia kuvia joka ei haitannut ainakaan mua yhtään! : ) Kessin kanssa sujui ihan hyvin, tosin laukan nostot oli samanlaisia haasteita kuin maastossakin. Nihkeyttä esiinty varsinkin yhdessä kentän kulmassa, kun siitä näki suoraa tarhoille jossa oli muita vieraita hevosia.

Hypättiin heppojen selästä alas ja tehtiin yksi ristikko kentälle..
Noustuamme takas niiden selkään Kessille iski _todellinen_ laiskuus ja tammamaisuus tuli esille. Tämä tamma ei suostunut ottamaan enään askeltakaan eteenpäin.. Ei sitten millään! Kaikkeni annoin ja yritin, mutta ei. Takkusin Kessin kans vaikka kuinka kauan, mutta asia ei miksikään muuttunut. Arvattavissahan on, että myös Peppi ottaa isommista mallia.. Eli enään ei liikkunut sekään.

Noh. jätettiin Kessi sikseen ja keskityttiin Peppiin.. Lopulta Milla hyppäs Pepillä 50cm mikä oli mun mielestä tosi hyvin!



Ens viikolla taas tallille! :)