26.12.2013

Mikä joulu?

Tänä vuonna oli vähän erilainen joulu mitä aikaisemmin on tullut vietettyä.
Meille osui jouluviikolle talliviikko. Ekat ajatukset oli aika kielteisiä, mutta näin viikon puolessa välissä ei harmita enää ihan niin paljoa. Tämän jälkeen on kuitenkin kahden viikon loma ♥ Ollaan me saatu Opistolla kuisteski jouluruokakin, edes vähän jouluista vaikka ulkona näyttää ihan syksyltä.. Ei lunta missään.

Ekana tallipäivänä meillä oli perustallin lisäksi tarhojen siivousta.. voi mikä urakka. Oon nyt edelleen III-tallissa, mutta eri käytävällä kuin viimeksi eli kolmosessa. Jokaiselle on noin 4 karsinaa siivottavana. Ollaan joka päivä käyty myös taluttamassa II-tallin varsalliset tammat laitsalle ja takas sisälle. Huomenna olis luvassa viikkosiivous karsinoille ja vastuualueille. Enää 3 päivää.. Hmmh.. 

Saatiin laittaa ennen talliviikkoa listaan omat toiveemme III-tallin hevosista, että ketä kukakin haluaa tällä viikolla liikuttaa. Toivoin Urhoa ja/tai Rölliä ja sain Röllin. Jotenkin sen tiesin, että jos se nimen siihen kirjoitan niin se tulee mulle. Mutta ei haittaa. Rölli on ihana myös. Rölliä liikutin maneesissa maanantaina ja tiistaina. Keskiviikkona käytiin maastossa. Muutamat säikkymiset matkalla, eli ehjin nahoin päästiin takasin tallille. Tänään Röllillä oli vapaata. Huomenna maneesiin ja viikonlopun liikutuksista en vielä oikein tiedä, mutta toinen päivä on ainakin maastoilua. Vekuliakin pitäisi ehtiä liikuttamaa jonain päivänä. Sunnuntaille sen ainakin varasin ja maastoon olis tarkoitus lähteä. Saa nähdä miten se reissu menee.. Tänään kävin sen harjaamassa ja kylmäsin toisen takajalan. Lisäksi on ollut hoidettavana vielä kaverinkin nimikko. 

Päästään lähtemään kotiin jo sunnuntaina iltatallin jälkeen. Vielä on mietinnässä itellä, että saanko porukat hakemaan vai lähdenkö vasta maanantaina. Kotona odottaa toivottavasti (i hope so) edes muutama lahja!
Lisäksi pääsee näkemään porukoita ja A:ta ♥ Sekä tietysti Retua!




Vigo


reilu 1/2 vuotias orivarsa Kantri


Lissu


22.12.2013

Kysymyspostaukseen vastauksia...

Kysymyspostauksen vastauksia.....

Paras heppa ypäjällä
     -Vaikeeta! Urho ja Lissu

Mitä töitä haluaisit tehdä
     -Hmm.. Haluaisin perustaa oman parturi-kampaamon tai tehdä ratsastuksenopettajan duunia


Kuinka korkeita esteit haluaisit tulevaisuudessa hyppiä?
     -Hmm.. Mulle riittää se 80cm

Mitä kaikkea olet harrastanut ?
     -Oon soittanut käyrätorvea (ei mitään helppoa), street show-tanssia, ratsastusta.

Millaista on opiskella ypäjällä?
     -Mahtavaa! En kadu hetkeäkään. Vaikka välillä on kiire ja talliviikot omalla tavallaan raskaita.

Mikä on tärkein asia elämässäsi?
     - Perhe, harrastus, työ

Mottosi?
     -Elämässä kuuluu olla haasteita ja haasteet on tehty voitettaviksi!

Ensimmäinen hevonen, jolla olet rasastanut?
     -Perhetuttujen hevonen/iso poni Pasi. 

Lempiheppasi?
     -oma nimikkoni Vekuli sekä Urho ja Lissu, Aksua ja Kessiä unohtamatta!

Lempihevosrotu?
     -Kylläpäs on haastavia kysymyksiä.. Oon unelmoinut omasta friisiläisestä, mutta myös suokki
     on vahvalla kannalla

Lempiheppa jolla olet ratsastanut koko ratsastus harrastuksen aikana?
     -Vaikee kysymys! Varmaankin Biafur ja Taru (Tiinan talli)

Ensinmäinen vuokraheppasi?
     -lv ruuna Pelle

Paras muisto hevosista?
     -Pienen varsan kanssa vietetty kesä, ekat laukat maastossa.. pitkäaikainen vuokrahevonen- kessi

Montako kertaa oot tippunu hevosen selästä?
     -Pitääpä oikein muistella.. Noin 4-5 kertaa

Kumpi on kivempaa kouluratsastus vai esteratsastus?
     -Oon ehkä enemmän kouluratsastaja, mutta en mä kuitenkaan esteitäkään vihaa. Varmasti tulee siitäkin          hauskaa hommaa, kun pääse estekammosta paremmin eroon.

Mikä on korkein hyppäämäsi este?
     -60cm

Mikä on kouluratsastuksessa kivointa?
     -Onnistumisen tunne 

Mikä on esteratsastuksessa kivointa?
     -Oman pelon voittaminen

Jos sinulla olisi oma heppa minkälainen se olisi ja minkä rotuinen?
     - Ehkä tuuheatukkainen friisiläinen, jonka kanssa kisailtaisiin koulua tai sporttinen suokki jonka kanssa sujuisi      niin esteet kuin koulu.

Oletko hyppinyt Esteitä?
     -kyllä vain, nyt hyppiminen on jäänyt estekammon vuoksi vähemmälle, mutta homman pariin palaillaan.

Kuinka korkeita?
     -60cm

Mikä on sinun lempi hevosrotusi ?
     -Suokki, friisiläinen

Miksi halusit alottaa opiskelusi juuri Ypäjällä?
     -Hyvä kysymys! Hain muihunkin hevoskouluihin ympäri Suomea, mutta Ypäjä oli ykkös vaihtoehtona ja        tänne pääsin opiskelemaan! Tänne myös halusin.

Mikä sai sinut opiskelemaan juuri hevosenhoitajaksi ?
     -Tarkoitus oli alunperin hakea ratsastuksenohjaajaksi, mutta soveltuvuuskokeissa vaadittiin re 70-80cm.        Päätin sitte, että haen ensin hevostenhoitajaksi.

Millä kaikilla talleilla olet ratsastanut ohjatusti? (tunneilla, valmentautuen jne.)
     - Entisessä Onnimannissa, Tiinan Tallilla, Salon Heidin valmennuksessa, Monnan valmennuksessa, 
     Latva-Kiviniemessä sekä pienempänä perhetutuilla "tunneilla".

Lempivärisi?
     -Niitä on niin monia! No, turkoosi, vaaleanpunainen, tumman sininen (navy)

Montaako blogia luet?
    -Oon aika monenkin blogin lukijana, mutta on vain muutamia joita seuraan aktiivisesti.










Ps. jos joku kaipaa ohjausta ratsastsuksessa, niin ehdin lomaviikoilla tulla opettamaan ;)


10.12.2013

Ihana viikonloppu ja rento viikko meneillään

Oi, mikä viikonloppu oli takana! Koulusta pääsin lähtemään Etelä-Pohjanmaalle kotiin jo keskiviikkona.
Ekan yön olin miehen A:n luona ja torstaina mun piti hakee uus väliaikainen ajokortti, mutta siinä tulikin taas vastoinkäymisiä, joten mies sai heittää mut mun porukoille. Kävin ratsastamassa Bertan Latva-Kiviniemessä. Kuvia ei valitettavasti ole. Haettiin bertta laitumelta, laitettiin tallissa valmiiksi (jossa se oli kyllä todella rauhaton) ja menin kentälle ratsastamaan. Mukana oli siskolla jekku-shettis talutuskaverina. Hyvin meni, alkoi myödätä ja kulkea oikein päin. Laukassa vielä petrattavaa. Illalla vietin laatuaikaa porukoiden ja varsinkin Minskin kanssa, niin ja tietysti Retun! Perjantaina leivoin joulukuun ekat joulutortut! Nam nam nam!

Perjantaina A haki mut ja Retun J.järveltä. Vietettiin lauantaina herkkuma iltaa. Ruoaksi savulohitäytteisiä uuniperunoita ja kahden leffan kans kuoharia, nameja ja sipsiä. Retua meinas moiset hömpötykset kyllästyttää, joten sitä piti tietenkin huomioida ja lenkittää välissä ;) Viikonloppu meni siis ihanasti löhöillen!

Sain vihdoin viimein otettua tuoreita kuvia täältä Ypäjältä. Sattumalta, kun kävelin maanantaina kouluun niin Lissu oli muutaman muun pollen kanssa tien vieresellä laitumella. Sain sitten napattua siitä muutaman kuvan.
Lissu on siis tuo ihana tamma, jolla menin viime tunnilla. Ihastuin siihen ite, vaikkei sillä hirveästi faneja olekaan. Kuvia tuli räpsittyä vähän muustakin.

Tällä viikolla on perjantaina ratsastustunti. Ehkä estetunti, saa nähdä ;) Innolla ootan sitä (ihmettelen vähän).. Jää nähtäväksi kellä ratsastan! Laitoin tämän viikon lukkarista kuvan, toivottavasti saa jotain selvää.
Ensi viikolla on anatomian koe josta en varmaan pääse läpi. Lisäksi on vielä varusteopista tentti. Se ei kuulosta niin pahalta sillä aiheena on turpahihnat, apuohjat, kuolaimet, satulan sovitus jutut ym..

Tulossa jouluspecial postauksia: kysymyspostaukseen vastaukset ja joululahja toiveet-postaus.











5.12.2013

Kysymyksiä tänne päin!!


Pitkästä aikaa vois olla kysymyspostauksen vuoro vai joko se on last season? 
Kysymyksiä saa tai siis pitää lähettää! Kysymykset voivat liittyä ratsastukseen, life styleen, Ypäjällä opiskeluun tai vaikka Retuun tai urheiluun. Kaikki kysymykset tänne päin kiitos! :)


Minä ja Mopo viime talvena <3


Pitkä loma..

Ihanan lyhyt viikko takana! Tällä viikolla oli siis vaan kolmena päivänä koulua (muilla kyllä neljä)..
Sunnuntaina olin asuntolalla joskus yöllä 23 aikaan. Tiistaina oli ratsastustunti ja menin TAAS uudella tuttavuudella, eli Lissulla. Moni kuulemma inhoaa Lissua, mutta en tiedä, mä jotenkin tykästyin siihen. Tunnin piti tällä kertaa hhp:stä yksi opiskelija. Tehtiin kahdeksikolla siirtymisiä. Lissu oli kivan virkeä, kuunteli hyvin. Ekoilla laukannostoilla meinasi keittää, kahdekikon keskikohtaan mentiin kylkimyyryä.. päätin sitten vähän ravailla ja nostaa laukan vasta, kun keittäminen loppui. Opettajan mielestä se oli väärin, mutta ei sekään mielestäni oikein oo, että hevonen nostaa laukan, ku ite haluaa. Olkoot miten olkoot, tämän jälkeen laukannosto oli rauhallisempi ja nostot sujuivat ilman ennakointia. Sillä oli aivan ihana keinuva laukka. Tämän jälkeen siirryttiin ravailemaan uralle ja Lissulla meinas olla vähän kiire. Saatiin kuitenkin ravi rauhalliseksi, muutaman kierroksen ja ympyrän jälkeen. Voi mikä polle! Anni-opelle sanoinkin, että olisin halukas menemään Lissulla useamminkin. Opettaja kuulosti vähän hämmästyneeltä, ehkä Lissun kohdalla tuota kuulee harvemmin. :D Tunnin jälkeen käytiin vielä ratsastamassa kolmos tallin takaa tallin pihalle. Oli ihan kiva tunti!

Tänään kävin pitkästä aikaa ratsastamassa itsenäisesti Bertalla. Minski tuli mukaan. Kuvia ei ole, kun minski talutteli kentällä Jekkua. Bertta oli aika sählä tallissa, kun raukka joutui olemaan sielä yksin varustamisen ajan. Selvittiin siitä hengessä. Kentällä Bertta oli vähän ihmeissään, että mitäs hittoa mä täälä teen, kun kaverit viedään tallille sisälle? Bertta kuitenkin toimi ihan hyvin. Harjotusravissa oli mitä ihaninta istua. Tehtiin paljon ympyröitä päätyihin. Loppua kohti parani ja alkoi myödätä ja kantaa itteensä. Otettiin muutamat laukannostot, nousi hyvin, mutta säilyttämisessä on parannettavaa. Ratsastin noin tunnin tai vähän alle. Vietiin pollet talliin ja lähdettiin takas kotiin. Huomenna onkin estetunnin vuoro! Bertalla mennään!

Tulevana maanantaina olis nimikkotarkastus.. saa nähdä kuinka huono numero tulee, hirveästi en oo "ehtiny" käydä sitä hoitamassa..Hups. Kävin viime viikolla mittaamassa lämmön, punnittin uudellee, pesin harjat ja harjasangon, otin selville edellisen kengityksen ja varasin uuden, selvitin rokotuksen, raspauksen sekä matolääkityksen edelliset kerrat. Ainakin ne on näkyvillä vihossa. Maanantaille jätin varusteiden putsaamisen. Hoitokerrat tosiaan on vain jäänyt vähiin. No, ei murehdita siitä vielä liikaa.


matkustamista on tullut tehtyä vaikka kuuuinka paljon...


Bertta syksyllä..



27.11.2013

Luuranko luokkahuoneessa ja salitreenejä..

Aika kuluu vauhdilla, jälleen. Tämä viikko alkoi  kahden päivän  ensiapukurssilla eli EA1:llä. Siellä harjoiteltiin puhallus elvytystä, kylkiasentoa, kateltiin videoita ja vaikka mitä muuta. Lopuksi oli pieni koe. Nyt tuli hankittua eakortti. :) Tällä viikolla on kaks ratsastustuntia. Tänään oli yksi ja huomenna toinen. Tänään menin Stigganilla itsenäisesti. Muuten oon ihan tyytyväinen, mutta sillä oli taas energiaa ihan kivasti, joten oli menossa aina muiden mukana ja pakko oli päästä lujempaa jos muutkin menee. Hyvin sain hallittua, mutta en vain yhtään tykkää tuosta hevosen ennakoinnista. Me laukataan sitten, kun minä ratsastajana niin haluan. Prkl. Mutta väistöt ja sulut sujui tosi hyvin! Jää nähtäväksi kellä huomenna mennään.. Tänään oli myös anatomiaa, jota tuntuu olevan rutkasti monena muunakin päivänä.. Päästiin kerrankin siihen luokkaan jossa oli oikean hevosen luuranko. Siitä hahmotti paljon paremmin missä on oikeasti mikäkin luu, kuin jostain kalvoilta joita tuijotellaan ja yritetään niistä opetella.







Mutta sitten luurankojen jälkeen treenaamiseen..
Salilla on tullut käytyä ahkerasti. Pientä kehitystä on näkyvissä ja paino on vähän pudonnut tai toisinsanoen: läski on osittain vaihtunut lihakseen ;) Tässä teille jotain infoa mitä teen ja millä painoilla:
Jalkaprässillä teen 3x 12 sarjoja painolla 80kg, pidemmät sarjat 60kg painolla.
Sisä- ja ulkoreidet menee 3x 15 sarjana 35kg painoilla.
Pohkeet 3x 10 sarjana 30kg painoilla.
Käsipainot 3x 20 sarjana 7kg painoilla.
Yhden käden kulmasoutu 3x 20 sarjana 7 kg painoilla.
Ylätalja 3x 15 sarjana seisaalta n. 20-25kg painoilla ja penkki mallisesta 3x 15 sarjana 15kg painoilla.
Vatsalihaksia (erilaisia) kaikki 2x 15 sarjoissa.
Selkälihakset makuulta 3x 20 sarjoissa.

Treenien jälkeen juon aina Fast proteiinijuoman ja tietysti venyttelen mahdollisimman hyvin!





Viime viikonloppuna oli seurakoulukisat joista teen postauksen erikseen.

17.11.2013

Pitkä postaus ja paljon kuvia!

Hetkeen aikaan ei olekaan tullut postausta joten pikainen muutos asiaan!
Kävin mm. Ylöjärven Hööksissä ostoksilla, kun A haki mut täältä Ypäjältä mm. viikonloppu sitten. A:lta sain synttärilahjaksi tuon ihanan hupparin! Sieltä tuli osteltua muutama tavara, lisää tavaraa olisi varmasti tullut mukaan, mutta miehen ollessa mukana voitte kuvitella, etteivät ne kauaa sielä viihdy. Kuvista uupuu kouluraippa jonka sain ostettua johan se jonkun aikaa ehti ostoslistalla olemaankin. Ostin myös siskolle sen vuokraponille riimun.

Edellisellä viikolla meillä oli varsallisten tammojen talutusta 2x päivässä normaalien teoriatuntien välissä. Vietiin ne siis laitsalle ja haettiin päivällä takaisin sisälle. Talutin melkeinpä joka kerta Ylverin varsaa Kaveria (orivarsa).. joka ei ole nimensä mukainen.. Osaa olla aika häjy :D
Viime viikolla meillä oli torstaina ajotunnit. Oli kyllä ihan mielenkiintoista, jännittävää ja hauskaa!
Valjaiden ym. miljoonan remmin kiinni laittaminen oli aikamoista työtä, mutta koko matkan pysyi ainakin kärryt perässä. Ajettiin näin ekalla kerralla pareittain, joka olikin ihan fiksu päätös.

Tällä viikolla meillä oli talliviikko. Talliviikkoon mahtui myös kolmena päivänä ratsastusta. Alkuviikosta oli ratsastustunti jolloin menin Jaanilla (suokki). Tunti oli koulutunti jossa menimme mm. loivaa kiemura uraa laukassa. Oon muuten tyytyväinen, mutta laukassa Jaani olis saanu kuunnella paremmin. Se vain porhalsi menemään, mutta ei onneksi minne sattuu. Perjantaina oli itsenäistä ratsastusta ja menin Urholla (suokki). Urho on yksi mun suosikeista! Ratsastettiin maneesissa jossa mm. harjoittelin itsenäisesti väistöjä ja avoja.
Lauantaina käytiin Iitan ja Katariinan kanssa käyntimaastossa. Ratsastin Huldalla josta tuli myös yksi vahva suosikki. Maastoreissu meni ihan hyvin, muutamat säikkymiset. Seikkailtiin siellä täällä ja maasto kesti yli tunnin. Oli piristävää!

Olin talliviikolla III -tallissa ja 5 käytävällä. Eli niin sanotulla orikäytävällä. Joka aamu ollaan herätty 5:30 ja aamutalli alkoi klo 6.
Aamutalli alkaa heinien jaolla, karsinoiden siivouksella, hevosten loimituksella ja tarhauksella. Tarvittaessa eli melkeinpä joka päivä mennään auttamaan 3 käytävää viemällä hevosia kaukotarhoihin. Arkipäivinä mennään sen jälkeen aamupalalle ja takaisin talliin klo 8. (Viikonloppuisin tehdään kaikki aamutallin hommat putkeen ja mennään sen jälkeen aamupalalle ja tauolle). Siitä homma jatkuu täyttämällä heinäkärryt, lakaisemalla oma käytävä ja pääkäytävä. Sen jälkeen vuorossa on vastuualueet. Mulla ne oli satulahuone ja 5-käytävän päädyn piha-alueen siistinä pito.

Päivätalliin mentiin hakemalla 11:30 kaukohevoset talliin. Pesarin kautta jos jalat on kovin mudassa.
Homma jatkui heinien jaolla, heinäkärryn täytöllä, käytävien lakaisulla, omat vastuualueet + mahdollisesti jotkut lisähommat esim. kahden maneesin lantasaavien tyhjäys tai heinien pudotus ym. Hevosten tarhaus oli n. yhdeltä. Meidän käytävältä meni päiväs aikaan tarhaamaan yleensä vain muutama hevonen. Päivätallista pääsi noin yhdeltä. Keskiviikkona meillä oli omien vastuualueiden viikkosiivous. Eli vähän tarkempaa siivousta.
Torstaina meillä oli karsinoiden viikkosiivous johon kuului ruokakupin, juoma-automaatin, suolakiven ja sen telineen peseminen, karsinan etuseinän puhdistus ulkoapäin, nimikyltin uudelleen kirjoitus sekä pölyjen pyyhkiminen. Nämä tehtiin noina päivinä päivätallissa. Kuulostaa rankalta, mutta ei ollut. Helppoa kuin heinän teko :)

Iltatalli alkoi klo 18 tai varttia vaille. Hevoset haettiin sisälle ja kävelykoneeseen vietiin hevosia jos niin oli merkattu. Puoli seiskalta oli heinien jako, heinäkärryjen täyttö aamuksi, käytävien lakaisu ja vastuualueet.
Toivottavasti en unohtanut jotain asioita.. No, toivottavasti en.

Ensi viikolla on muutama päivä teoriaa ja kotiin päästään lähtemään jo keskiviikkona. Mahtavaa, tulee pitkä viikonloppu! Sen jälkeinen viikko alkaakin sitten ensiapukurssilla.





Retu ja uus villapaita


Kingi

Lauantain käyntimaasto,  oli mahtavaa ja ihana Hulda <3

Junalla reissaaminen alkaa olla pian jo liiankin tuttua..

I-talli

Kingi

Vähän mä haluan tälläsen, kun mulla on joskus hevonen tai muutama ;)

Stiggan ja Urho

Ihanat maisemat!


24.11 Olisi omalla seuralla koulukisat joihin olis tarkoitus yhdellä suokilla osallistuakin, nimittäin Tirvauksella. En oo sillä aikaisemmin ratsastanut, mutta toivotaan, että yhteistyö sujuisi! :) Sisko osallistuu kanssa samoihin kisoihin vuokraponillaan. Laitan vielä tähän loppuun Tirvauksesta kuvan..

31.10.2013

Tarvitsen teidän ääniänne..!


Kaikki rakkaat lukijat ja blogin satunnaiset seuraajat sekä tietysti kaikki muutkin
äänestämään Retua kuvakisassa! :)
Alle laitan kuvan, jolla osallistuin kilpailuun.
Kiitos kaikille ihanille, jotka käyvät äänensä antamassa! 

Kuvakisan järjestää Lemmikkitalo.





29.10.2013

Viikko vierähti nopeesti..

Blogi on ollut viikon hiljaiselolla... Nyt tulee pitkästä aikaa postaus. Ensimmäinen viikko Ypäjällä meni todella nopeasti!
Eka viikko meni tutustuen talleihin ja sääntöihin. Yksi kunnollinen tuntikin oli vielä loppu viikosta. Käytiin kavereiden kans kattoos mm. yks estevalkka joka oli ihan mielenkiintoista seurata. Lisäksi salilla on tullu käytyä muutama kerta. Jalat kyllä kiitti..
Ekalla viikolla tuli paljon uutta asiaa, joten se tuntui pidemmältä kuin vain viikolta. Oli kyllä ihanaa päästä viikonlopuksi kotiin.

Tällä viikolla on ollut mm. kengitystä ja päästiin ihan elävältä hevoselta irrottamaan kengät, vuolemaan ne, raspaamaan ja uusi kenkä kiinni. Ihan näin nopeasti selitettynä. Toki katottiin hevosen liikkeitä, kun sitä kävelytettiin käytävällä edes takaisin. Ratsastusta ei oo tällä viikolla ollenkaan. Maanantaina eli eilen saatiin nimikkohevoset. Sain pienen suokkitamman, Vekulin. Löytyy sukupostista, paina vain nimeä ;)
Tänään kävin siihen paremmin tutustumassa harjailun merkeissä. Tosi symppis ja rauhallinen tamma.

Loppu viikosta on mm. kengitystä, valjastamista/ajoa ja perjantaina on varusteopista tentti! Jes jes! Eiköhän siitä läpi päästä! :) Huomenna mennään kattoon tamma-varsanäyttelyä, myöhemmin keskiviikkokisoja (este) ja torstaina käydään kaverin kans ratsastamassa meidän opon hevosia. Jos ehditään niin tarkoituksena olis mennä kattoon sen jälkeen estevalkkua. Salillekin olis kiva päästä joku päivä!

Mutta tälläistä tänne! Kysyä saa jos tulee kysyttävää :)


21.10.2013

Ypäjällä..vihdoin!

Herätys oli aamulla noin 8 aikoihin.
Pakkasin vielä viimeisiä tavaroita ja lähdettiin sitten kaupan kautta matkaan noin kympiltä! Ajettiin tällä kertaa jotain ihan eri reittiä, kuin silloin soveltuvuuskokeisiin mentäessä. Ajettiin siis Sastamalan/Huittisten kautta. Tää reitti oli paljon kivempi (vaikken ite ajanutkaan), mutta sai siis ajaa ihan rauhassa ilman rekkojen perässä hinaamista. Huittisilla päätettiin pitää pieni breikki. Käytiin hakees kahvit ja Retu pääsi vähän ulkoilemaan välillä. Jatkettiin siitä matkaa kohti Ypäjää. Ypäjällä oltiin n. yhden jälkeen. Menin toimistolta hakemaan avaimet ja lähdettiin sitten purkamaan laukkuja. Asun Rentukassa :) Mitä nyt oon muihin kämppä kavereihin tutustunut niin vaikuttaa ihan kivalta porukalta! Huomenna on koko päivä tiedossa opiskelijan ohjausta. Keskiviikkona onkin ensimmäinen ratsastustunti! En uskonu, että olis ihan näin pian, joten onneksi tuli otettua aivan kaikki tavarat kerralla mukaan. Keskiviikkona saadaan myös omat nimikko hevoset. Torstaina on mm. varusteoppia ja perjantaina anatomiaa. Kivalta vaikuttava viikko tulossa!

Väsyttää jo nyt vaikka kello on puoli kuus, mutta viime yönä ei hirveen pitkiä unia tullu otettua.
Ehkä tänään pääsis ajoissa nukkumaan? Ehkä, ehkä.. Jaksaa sitten huomenna reippailla!







Vaaavi <3





Tietty protskut mukana! ;)

20.10.2013

Alkuviikon estevalmennus..

Alkuviikosta oli tiistaina pitkään ja innolla odotettu estevalmennus! 
Estevalkan piti meille Monna. Milla tuli mun ja Mian sekä yhden toisen likan kans samaan valmennukseen. Milla meni Bertalla, mä Aksulla ja Mia Foxilla. 

Alkuverkat tehtiin itsenäisesti. Aluksi käynnissä ympyröitä ja sen jälkeen ravissa ympyröitä sekä radan poikki ratsastuksia. Aksu vaikutti vähän nihkeältä. Hetken päästä nosteltiin laukkaa. Eka ihan vain yhdellä sivulla. Laukka nousi kuitenkin ihan hyvin. Seuraavaksi laukattiin 3/4 osa kenttää. 

Alettiin hypätä pientä ristikkoa ravissa. Seuravaaksi mentiin sama ristikko laukassa. Valmentaja nosti ristikkoa vähän isommaksi. Sen jälkeen se teki siitä pienen pystyn. Olis pitänyt taas tehdä tämä postaus ajoissa niin muistasikin kaikki jutut mitä tehtiin :D Joka tapauksessa Foxi sai noiden ekojen tehtävien aikana jonkun ihme sekoamis kohtauksen. Se vain yhtäkkiä saatto lähtee laukkaamaan ja lopuksi tulikin "pieni" pukki. Mia ja Foxi lopettivat valmennuksen kesken, koska tuo ei ollut sitä ominaista normaalia käytöstä Foxilta. Monna oli ihan samaa mieltä, että on ok lopettaa homma. Me muut mentiin kuitenkin yksittäin 2. estettä (katso kuva) joka oli ristikkona ja mentiin myös kahden esteen sarjaa 1-2 (katso kuva). Lopuksi koko kolmen esteen rata. Ykkös esteelle oli aika hankala tie. Lisäksi omaa suoritusta ehkä vaikeutti se, että mun oli hankalempaa mennä sitä oikeeseen kierrokseen. Selvittiin kuiteskin!
Aksu olis saanu kulkea vähän reippaammin. Se ei ollut hirveen energinen. Sillä oli takana viikonlopun ja edellisen päivän estevalmennukset. Se jäi vähän harmittamaan..
Mia meni lopuksi Aksulla muutaman yksittäisen esteen ja lopuksi myös koko radan. Hyvin niillä meni!

Tykkäsin todella paljon Monnan tyylistä valmentaa ja haluan ehdottomasti jatkossakin Monnan valkkoihin! Monna huomautti mun käsistä, että mun pitää rentouttaa ne, ei jäädä puristamaan. Tiedä sitten mistälie mulle jäänyt tuollainen puristus vimma, mutta yhdellä hyppy kerralla oikein kunnolla keskityin siihen, että mun kädet on rentona niin hyppääminen tuntui paaaaljon paljon mukavemmalta ja "helpommalta". Pitää muistaa tuo rento käsi jatkossakin. Ei tällä ei siis valmentaja enkä minäkään tarkoita, että jään vetämään hevosta suusta, vaan, että puristan käsiä liikaa nyrkkiin. Ne pitää muistaa rentouttaa :) Eli hyvät fiilikset jäi valmennuksesta! (Pahoittelen, ettei koko radasta ole videota, mutta meidän valmennus oli niin myöhään, että pimeä ehti taas tulla jo omia aikojaan).












16.10.2013

Toivepostaus ♥

"Miten oon valmistautunu Ypäjälle menoon?"

Tästä aiheesta toivottiin postausta joten toteutanpas sen nyt heti..
Nyt täytyy heti alussa myöntää, että Ypäjälle lähtö on ollut välillä vaakalaudalla. Sen vuoksi en olekaan yhteishaun tulosten jälkeen hirveästi asiasta puhunutkaan täälä blogin puolella.

Aluksi lääkärit meinasivat, että oon sairaslomalla koko loppu vuoden. Silloin kesällä leikkauksen jälkeen sain postissa paperit toimenpiteestä ja sieltä löytyi kohta; "Täten viestitän oppilaitokselle, että käsi on estynyt fyysisistä kuormitteista koko loppu vuoden 2013".
Tämä asia sain kuitenkin syyskuussa käänteen ja sain nousta hevosen selkään sekä palata töihin.
Käsi on kestänyt töissä ihan hyvin, ratsastaessa välillä tuntuu pientä kipua silloin tällöin, varsinkin jos joudun esim. pidättämään hirveästi hevosta.

Vaikka sainkin luvan olla hevosten kanssa, silti jostain tuli vain sellainen olo, että en ehkä haluakaan lähteä. Aloin miettimään, että onko mulle mitään hyötyä koko koulutuksesta. Kävin selaamassa mollin sivuilla työtilannetta ja koko Suomessa oli oikein 6 vapaata työpaikkaa.. Jes! Tuo sai pohtimaan entistä enemmän, että haluaisinko todella opiskella hevostenhoitajaksi, joiden työtilanne näyttää huonolta ja joiden palkka on aika mitätöntä. Kävin tunneilla, etsin vuokrahevosta, kävin töissä.. Lisäksi vielä tuo parturipuolen ammatti alkoi houkutella vain enemmän... Joutuisin jättämään Retun ja mieheni A:n tänne. Siitä aloinkin miettimään, että mitä jos jostain syystä meidän suhde ei kestäisikään välimatkaa? Tuolloin vielä oli A:n kanssa epäselvää,  muuttaisiko se mukana. Epäilin vahvasti, että se jää tänne.. Onhan sillä vakityöpaikka. Nämä sai miettimään aina vaan vahvemmin, että jos vain jäisinkin tänne.

Nyt kuitenkin tällä viikolla, kyllä, tällä viikolla päätin, että mä lähden sinne kouluun!
Omalla alallanikaan ei ole hirveästi vapaita työpaikkoja eikä nykyisellä työpaikallanikaan ole vuoroja kovinkaan paljoa tarjottavana. Suunnitelmana on hevostenhoitajan koulutuksen jälkeen opiskella suoraan ratsastuksen ohjaajaksi.

En ole siis valmistautunut Ypäjälle lähtöön millään tavalla. Pikku hiljaa alan henkisesti valmistautumaan tulevaan koitokseen.. Edessä on mm. hirveä pakkaaminen, opiskelijakortti pitäisi hankkia, varmistaa jäykkäkouristuksen voimassa olo, viedä takki brodeeraukseen (omalla seuralla on tällä hetkellä seuratakkien tilaus ja brodeeraus menossa) ja etsiä jostain nopeesti turvakärjelliset jodphurit? Mutta, eiköhän se tästä! Asioilla on tapana järjestyä, kuten A aina sanoo  ♥


Maanantaina on siis lähtö Ypäjälle! Täältä tullaan! 



15.10.2013

Mitä postauksia seuraavaksi..

Nyt haluaisin kovasti teiltä lukijoilta tai keltä vaan joka blogiani seurailee, niin postaustoiveita!
Toivekuvapostaus on tulossa heti, kun vain ehdin sitä toteuttaa.. 

Haluatteko postauksia Ypäjälle lähdöstä? Mitä otan mukaan, tai jotain muuta..
Postauksia Retusta? Tai vaikka lifestylestä.. Antaa tulla vaan! Kommentoikaa ehdotuksenne alle :)

Kiitos ♥