Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulukilpailut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulukilpailut. Näytä kaikki tekstit

23.4.2013

Koulukisat takana.. mutta kellä..?

Sunnuntaina oli Tiinan tallilla koulukisat. Päätin osallistua niihin. Keskiviikkona (muistaakseni) laitoin opettajalle, viestiä, että mä haluan mukaan : D Osallistuin kisoihin Napella. Tuolla n. 140cm säkäisellä risteytysponi TAMMALLA. Joo, nimensä puolesta vois olla enemmä mies ; ) Pahoittelen kuvien ja etenkin videon laatua. Kuten oon aikaisemminkin sanonu, niin valaistus tuola maneesis ei oo mikään parhain.

Jotenkin kummasti mun kello ei herättäny silloin kun sen piti.. Oikeestaan, se ei herättänyt ollenkaan.
Heräsin onneksi 10:30 joten ei ollut vielä mikään kauheen kiire. Ehdin tehdä kaikki aamuhommat hyvin.
Olin sitte päättäny jättää saappaiden pesun  tälle päivälle. Arvatkaa ottiko päähän ku en hoitanu sitä eilen?
Sitten starttasin Millalle ja hain sen mukaan.


Nappe oli ulkona tarhassa. Vaikka sillä oli loimi niin se oli onnistunu sotkeen itteensä. Enimmäkseen takajalat oli kurassa. Aikani ku niitä harjasin, niin puhdistu aika hyvin. Nappe oli vähän nyrpee varustaes, mutta kyllä se vain jakso. Satula selkään ja suitset päähän. Sen jälkeen vähän odottelua ja radan muistelua. Mua ei niinkään jännittänyt, että miten Nappe menee, vaan se, että muistanko mä radan :D Okei, myönnetään. Sekin jännitti vähän, että miten se nostaa laukat..

Osallistuin Napella siis perusmerkin kouluohjelmaan. Sais edes yhden suorituksen alle. Meitä osallistu tohon luokkaan vaan kolme : D hahha! K.N Special oli aivan täynnä! Olin omassa luokassa viimeinen lähtijä. Alkuverkat tehtiin siis maneesissa. Nappe tuntu oikein hyvältä. Liikkui ja kuunteli hyvin. Verkassa tein paljon siirtymisiä ja pysähtymisiä. Sitten saatiin jäädä katteleen meitä edellä olevien suorituksia ja odottaa omaa vuoroa.

Vähän teetti ongelmia ehkä siinä, että mun piti "kääntää" rata mielessäni toisin päin. Eli rata ei "alkanutkaan" maneesin ovelta vaan vastakkaiselta puolelta. Alku meni radasta todella hyvin, unohdin vain siirtyä harjoitusraviin kevyestä ravista. Arvaa ottiko päähän? Näin pienestä meni väärin? Jouduttiin ottamaan se kohta uudelleen, sen vuoksi videokin pätkäsee. Sen jälkeen jatkettiin taas "normaalisti". Laukan säilyvyys tuotti vähän probleemaa, mutta odotettua paremmin sekin meni.

Kaikki pääsivät hyväksytysti ohjelmasta läpi. Meitä ei laitettu paremmuus järjestykseen, koska rataa ei pisteytetty. Se on joko hylätty tai hyväksytty. Omat onnistumiset tuomarin mielestä;  -hyvät tiet, ryhdikäs ratsastaja sekä ongelmatilanteen hyvä ratkaisu (laukan säilyvyys). Kehittämiskohdassa luki, että jalustimien pidentäminen parantaisi istuntaa.. Jahas.. 

Voitettiin Napen kanssa vaaleanpunainen ruusuke!




Nappe ei oikein piitannut moisesta valkoisesta paperista eikä ruusukkeestakaan : D
Tässä siis tallin omistaja jakamassa palkintoja..

Laitsalle menossa..


Tässä teille video..

14.1.2013

Kausi 2013


Tänä vuonna olisi tarkoitus päästä kisaamaan. Niin Retulla kuin Kessillä.
Kessin kanssa kisataan ihan vain seuratasolla. Jostainhan on lähdettävä liikkeelle! Retun kanssa kans vain pentunäyttelyitä..

Tässä olisi muutamia kisoja, joihin ajattelin Kessillä osallistua. Mennään ihan pikkuluokkia. Kessillä ei aikaisemmin näin aktiivisesti oo ratsastettu joten hiljaa hyvä tulee. Huono puoli on se, että täällä päin kisoista ilmoitetaan aina "viime tippaan".. Esimerkiksi IR-seura ei ole ilmoittanut tälle vuodelle kuin yhdet kisat ja KuRat eivät ole ilmoittaneet mitään kisoja.. Hyvin menee.

Kisat-Kessi

Tammikuu 26.1.2013 - Jalasjärvi Harjoitusestekilpailut
Helmikuu 16.2.2013 - Jalasjärvi Seurakoulukilpailut
Helmikuu 23.2.2013 - Jalasjärvi Seuraestekilpailut

Elokuu 2013 - Jalasjärvi Laukkakilpailut



Retun kanssa olisi tarkoitus myös päästä edes muutamiin näyttelyihin. Ensimmäinen näyttely onkin tulossa jo aika pian joten ei muuta, kuin ankarasti harjoittelemaan! En viitsi vielä kovin kauas poitsun kans lähteä.. Joten toivotaan, että lähelle tulis sopivia kisoja..

Kisat-Retu


19.05.2013 Seinäjoki EPN Epävirallinen pentunäyttely


Huom. Päivitän tätä postausta, kun lisää kilpailukutsuja tulee!

Kisat viime vuonna Ringan kanssa..