11.8.2014

Hello everybody!

Pitkään aikaan en ole kuulumisia kirjoitellut.. kaikenlaista on taas tapahtunut mm. hevoset muutti toiselle tallille. Ovat siellä laitumilla niin pitkään kuin kelit antaa vain aikaa ja nyt onkin etsinnässä talveksi jälleen uusi tallipaikka. Kurjaa venkslaamista edes takaisin, mutta ei auta.

Linorille kuuluu hyvää. Aloitettiin syöttämään sille peacemakeria ja se on ainakin vielä vaikuttanut ihan sille sopivalta. Kengittäjä kävi jokunen viikko sitten ja pian olisi aika tilata uusi. Aattelin vielä kerran vain vuolla ne, sen jälkeen tulisi kengät ja sitten hokit niihin. Sen vuoksi haluan vielä yhden vuolun, että kavio lähtisi rakentumaan oikein. Oikeanpuolinen kavio onkin jo paremmassa kunnossa, mutta vasen on vielä vähän levähtänyt. Saisi ne kuntoon ennen kenkää :)







Ensikesän ostoslistaan saakin heti suoraan kirjoittaa jo valmiiksi ötökkäloimen. En tiedä mikä siinä hevosessa niitä kärpäsiä ym oikein kiinnostaa. Rosaa ne ei kiusaa yhtään. Muuten Linor on pärjännyt ihan ok ilman sitä loimea, tosin rinta sillä on muutamasta kohtaa auki. Ötökkähuppua oon sillä käyttänyt, ei jatkuvasti surraa kärpäset silmissä ;)

Systeri on jonkin verran hypännyt Linorilla. Itse en ole vieläkään kovin kiinnostunut esteistä. Ei ole estekärpänen puraissut..vielä.... Menin tosin itse viime viikolla muutamia ristikoita ihan ravissa vaan, puomeja on tullut mentyä myös. Mutta siihen systerin ja Linorin hyppyihin. Vähän meinaa hevonen olla vielä hukassa noissa laukoissa esteen jälkeen. Näppärästi vaihtaa esteen jälkeen oikean laukan, mutta muutat ristiriidat on tullut, kun se on päättänyt vaihtaa oikean laukan jälkeen väärään laukkaan. No, siihen kiinnitetään ensi treeneissä enemmän huomiota. 

Viime treeneissä pääpointtina oli se, että hevonen on suorana ennen estettä ja sen jälkeen. Linorilla on pieni tapa tulla esteelle kaula mutkalla jonnekin suuntaan ja systerillä taas tapana esteen jälkeen kääntyä liian aikaisin pois. Vaikea selittää, anyway. :) Yksittäin ne hyppäs 90cm. Hyvin meni. Materiaalia ei niistä treeneistä valitettavasti nyt ole.. 

Itselläni olisi tälle vuodelle tavoitteena osallistua edes yksiin koulukisoihin. 






20.7.2014

Uusi blogi, uudet kujeet?

Olen kahden vaiheilla, että tekisinkö kokonaan uuden blogin? 
Tuntuu vain jokseenkin sekavalta alkaa kirjoittamaan tähän blogiin TAAS uudesta hevosesta..
Niitä hevosia, kun on vähän kertynyt tänne blogiin jos jostakin tallilta. 
Blogin nimi tulisi kuitenkin olemaan sama.. 

Mitä te olette mieltä? 



Terkut Linorilta!


17.7.2014

Pientä päivitystä..

Ihmisillä ei ole taas omaa elämäänsä vaan tuntuvat olevan valmiita selvittämään enemmän mun elämääni.
Mulle se on ihan se ja sama. Jatkakaa jos haluatte. 
Mitä te siitä huolehditte, etsinkö hevoselle liikuttajaa tai hoitajaa tai jotain muuta?
En tiedä miten tuosta asiasta voi rikoksen saada ainoastaan mun kohdalla. Koko Suomi on pullollaan ihmisiä, jotka etsivät liikuttajaa tms. hevoselleen. Menkää syyttelemään siis kaikkia muitakin!
Asia ei kuulu teille vieläkään, enkä ala sitä sen enempää täällä puimaan, teidän muutaman kiusaksenne. 
Tulkaa kysymään suoraan vaikka facebookissa jos jotain sydämmellä on. 

Mutta sitten itse asiaan.. Linor on nauttinut täysin siemauksin siitä, kun on päässyt rauhallisemmalle tallille. Aluksi se oli pari päivää yksin, kunnes tallikaverit Rosa ja Tikru saapuivat takaisin kesälaitumeltaan. 
Linor asustelee yksin omassa pihatossa ja nauttii siitäkin, kun saa liikkua vapaasti silloin kun haluaa. 
Ensimmäisinä töinä on saada tuo maha pois. Siinä edetään pikku hiljaa. Vihreällä se ei enää ole, tosin heinään on sekoiteltu vihreää ja pikku hiljaa jätetään sitäkin pois. 

Estesatula ollaan löydetty, koulusatula on vielä hukassa (kuvissa lainasatula). Hevonen myytiin siis ilman varusteita, joten kaikki on saanut itse ostaa. Börjesin paketti saapuikin eilen ja Horzen pakettia vielä odotellaan.. Joitain tavaroita oli onneksi jo itellä valmiina vuokrahevos ajoilta.






11.7.2014

Ihan iki oma!




Anteeksi hiljaiselo.. Mutta esittelen syyn..
Ostin oman hevosen. Kyseessä pian 6 vuotias hannover risteytys ruuna. Säkää noin 165cm.
Katsotaan miten meillä lähtee sujumaan ;)


2.6.2014

BF treeniä..

Tiedän, että joitain ärsyttää tälläiset postaukset, but I don´t care. ;)
Muutoksia kropassa on jälleen tapahtunut. Reidet on saanu lisää lihasta, samoin vatsa ja kädet.
Eniten ehkä muutosta huomaa reisissä. Good job!



Tällä hetkellä aerobiseen liikuntaan kuuluu pyöräily sekä ratsastus. Molempia sen 3-4 kertaa viikossa.
Pyöräilymatkat on päivässä 2x7km. Vähän vielä, kun saisi lisättyä esimerkiksi lenkkeilyä hölkäten tai reippaasti kävellen niin olisi hyvä, omastamielestäni. Ohjelmien tekijän mukaan pelkkä pyöräily ja ratsastuskin riittäisi. Viime viikolla kävinkin kävelemässä reippaat 5 kilsaa. Helppo homma varsinkin jos on hyvää musaa!
Ruokaohjelmassa oon pysynyt suhkot hyvin kiinni. Tosin, kun on kesä ja kuuma, ruoka ei meinaa maistua. Usein on jäänyt iltapala syömättä, mutta muuten on mennyt ihan jees!
Rasvanpolttokapselit on mun mielestä tehneet tehtävänsä ihan ok meiningillä. Saan nähdä, jos ne tulis vaihdettua johonkin toisiin :)
Pitäisi investoida rullaluistimiin. Aattelin niillä kokeilla kulkee töissä ja salilla. Vähän vaihtelua tuohon pyöräilyyn.

Miten te tykkäätte urheilla ja liikkua kesäisin?
Mutta nyt mä lähden värjäämään tukkaa vähän punaisemmalla sävyllä ;)








30.5.2014

Puomitreenit!

Tiistaina mentiin Millan kans pyörillä tallille. Matkaa kertyi kevyet 13 kilometriä per suunta.. Aikaa kului yhteen suuntaan noin 40 minuuttia. Mutta oli ihan ok sää pyöräillä, vaikka takaisin kotia lähtiessä olikin vastatuuli ;) Hyvin me vedettiin!
Tallilla keräsin varusteet ulos valmiiksi, satula + päävehkeet, koska päätin laittaa sen siellä valmiiksi. Hyvinhän se meni, kärsivällisesti jaksoi odottaa, eikä lähellä tuulen mukana heiluva pressukaan aiheuttanut kertaakaan hämmennystä. Harjasin ja varustin jonka jälkeen käppäiltiin kentälle. Hieno mies!




Puomiharjoitukset. Pitkästä aikaa päätettiin treenata niillä. Laitetiin kaksi puomia toiselle pitkälle sivulle, noin parin metrin päähän toisistaan. Aloitetiin treenit ihan alkukäynneillä. Tehtiin pysähtymisiä ja siirtymisiä. Ympyrällä taivuttelua, ympyrän pienentämistä ja isontamista molempiin suuntiin. Aluksi mentiin puomi kerrallaan yli. Vähän pientä kokeilua, että mikäs toi tollanen on jonka pitäis mukamas ylittää. Kehuja ja vähän pohkeita niin kyllä me hyvin yli päästiin. Muutaman ylityksen jälkeen molemmissa suunnissa otettiin molempien puomien kohdalla ympyrä keskikentälle ja ylitettiin sama puomi siis toiseen kertaan. If you unterstand.. Hyvinhän se meni! Toisella sivulla säikähti kerran jotain kummajaista, mutta se jäikin siihen kertaan. 








 Seuraavaksi jatkettiin niin, että menimme puomit peräkkäin ravissa. Viimeisenä treeninä ylitettiin ensimmäinen puomi jonka jälkeen tehtiin ympyrä keskikentälle ja sen jälkeen jatkettiin seuraavalle puomille.
Hyvin meni sekin harjoitus! Seuraavalla kerralla vain vielä paremmin keskittymistä harjoituksiin ja etenkin raviin, että siitä löytyy sitä sopivaa rytmiä. Muuten meni hyvin. Omaa istuntaa, jalkoja ja käsiä, kun saisi vielä paremmiksi.. Kaikki ajallaan! Loppukäyntien jälkeen loikkasin alas selästä, löysäsin vyön ja lähdettiin talsimaan tallille..

Otettiin varusteetkin pois ulkona. Harjasin hyvin ja laitoin linimenttiä jokaiseen jalkaan. Palkaksi porkkanaa, of course! Syöteltiin vielä vähän vihreää ja vietiin sitten takaisin tarhaan kaverinsa luokse. Tarhakaverina Koktaililla on tällä hetkellä kolmevuotias Tähti-tamma. Kovin sosiaalinen ja reipas. :) Laitankin siitä loppuun kuvan. Jätettiin kaverukset sinne, siivoiltiin tallilla käytävät ja putsattiin Koktailin varusteet. Tähän kertaan sai olla taas tyytyväinen! Ensi kerralla laitankin Millan sen selkään, niin näkee vähän miten se muilla toimii.



Kovin tomerana.. Tähti 


29.5.2014

Koulutunti viime viikolta..

Viime viikolla oli perhetuttuni pitämä koulutunti. 
Keskityttiin liikkeille lähtöön, hereillä olemiseen, siirtymisiin ja taivutteluun.
Valmennus meni kaikin puolin hyvin ja olen tooodella tyytyväinen Koktailiin, jälleen.
Ennen kuin varsinainen tunti ehdittiin edes aloittaa, se säikähti jo jotain. Säikähdyksiä tuli koko tunnin aikana parisen kappaletta. :D 

Aloitettiin pysähdyksillä. Keskityttiin niin hevosen pysähtymiseen, kuin ratsastajaan. Itse sain taas hyvää muistutusta. Pysähdykset sujuivat hyvin ja liikkeelle lähtö myös. Muutaman kerran ei meinannut hevonen jaksaa lähteä eteenpäin. Tehtiin mm. ympyröitä joita aluksi pienennettiin ja sen jälkeen suurennettiin takaisin. Tämä harjoitus oli hyvä, varsinkin vasempaan suuntaan joka on Koktailille se huonompi. Huonommalla tarkoitan, ettei taivu siihen suuntaan samallalailla (läheskään) kuin oikeaan kierrokseen. Nyt saimme tämänkin asian sujumaan jo vähän paremmin. 
Siirtymisissä ravin nostaminen hidasta, mutta joka kerta, kun ravin lopulta nosti kunnolla, ravattiin muutama askel ja sen jälkeen käyntiin, löysät ohjat ja kehut kiitokseksi. Lopulta se hiffasi, ettei se ravailu niin hirveää työtä olekaan ja johan se ravi sieltä nousi! 

Kaikin puolin oon tyytyväinen tuntiin. Moni asia parani ja saatiin hyvät neuvot. Näillä neuvoilla ja treeneillä olemme jatkaneetkin ja parempaan suuntaan mennään. Ensi viikolla toivottavasti taas koulutunnin pariin!








19.5.2014

Treenejä viikkojen takaa..

Viikot vierii ja niin edelleen. Koktailia olen ahkerasti käynyt liikuttelemassa ja yhteistyö alkaa sujumaan jo paremmin. Pikku hiljaa eteenpäin. Nuoren kanssa en halua kiirehtiä, eikä tässä mihinkään kiire olekaan.

Ollaan ratsastuksien jälkeen käyty muutaman kerran maasta käsin maastossa. On tykännyt. Kukapa ei?
Lisäksi oon sitä muutaman kerran juoksuttanut, askellajit läpi. Ollaan siis tehty "kaikenlaista". Juoksutuksiin oon käärinyt pintelit etujalkoihin. Jouduin käärimään ne kaks kertaa molempiin jalkoihin uudelleen, mutta ei poitsu siitä "hermostunu". :D Jaksoi kyllä odottaa nätisti. Kokeillaan ja tehdään kaikkea erilaista, jotta tottuu.
Korvahuppukaan ei haitannut, vaikka luultavasti oli sillä ekoja kertoja päässä.  

Ratsastaessa on hyvä ja taipuva oikealle, vasempaan menee lapaedellä ja pää kuin kirahvilla. 
Se on selvästi huonompi suunta. Tällä hetkellä on pienellä heinämahalla, eikä lihaksia ole kuin bodarilla, niin liikutukset on aluksi kevyitä. Ei liikaa kerralla, ettei kyllästy. Yksi valmentaja suositteli paljon siirtymisiä ja niitä ollaankin treenailtu. Tehdään myös pysähtymisiä, ympyröitä, kiemurauria jne. Sateiden vuoksi kenttä on välillä tosi liukas, koska on nurmipohjainen.
Torstaille yritän saada valmennuksen omalle kentälle. Jos saataisiin vähän pieniä vinkkejä treenaamiseen. 







6.5.2014

Varsa uutisia!! ♥

Kessi sai vihdoin viimein vauvelin!
Vauveli syntyi sunnuntai yöllä.
Pieni suloinen sukkajalkainen oripoika,
varmasti onnellinen omistaja! ♥



Kessi & varsan isä

Kessi viime kesänä 

2.5.2014

My new hair ♥

Eilen päätin lyhyn mietiskelyn jälkeen pistää uuden värin päähän. Alkoi jo liukuväripää tökkimään.
Tuntui jotenkin kaupan hyllyn äärellä seistessä, että värivalikoima oli vähentynyt puolella vaikka kotona värjäävien ihmisten määrä on lisääntynyt. But the point.. löysin sopivan värin Gasting Gréme Gloss ja Chocolate sävynä. Mukaan nappasin myös uusia hiustenhoitotuotteita. Garnierin shampoo, väriä suojaavan hoitoaineen ja hoitosprayn värjätyille hiuksille.

Koko työpäivän odottelen pieni täpinä päällä, että pääsisin värjäämään. Kun pääsin töistä kotiin, join kupposen teetä ja aloin hommaan. Luulin ostaneeni näitä vaahtovärejä, mutta tämä ei sellainen sitten ollutkaan. Oikeastaan hyvä vain. Väriä oli riittävästi purkissa joten sitä jäi ylitsekin. Annoin värin olla 25 minuuttia. Pesin hiukset värin mukana tulleella hoitoaineella, mutta myös ostamillani shampoolla sekä hoitoaineella. Annoin hiuksien kuivata hetken omissa oloissaan jonka jälkeen suihkutin niihin hoitosprayta ja kuivasin hiustenkuivaajalla. Odottelin perhoset masussa tulosta ja olin tyytyväinen. Hyvät tuli!







29.4.2014

Pääsiäinen..

Nyt tulee kyllä vähän myöhässä tuo pääsiäispostaus, but then what..
Torstai päivä meni töissä.. ja perjantain lähdinkin pitkästä aikaa porukoille yöksi. Milla tuli myös mukaan. A lähti mökkeilemään poikaporukalla. Alkuviikosta mun oikean takareiden joku lihas jumitti ja oli kipeä. No, kipu ei ollut mitään siihen nähden minkälaista se olikin sitten pe-la yönä. Ihan törkeän kipeä!! Nyt on alkanut helpottamaan ja pääsen takaisin treenaamisen makuun jälleen, aah.

Mutta takaisin pääsiäiseen.. käytiin perjantaina kokeilemassa systerille sitä Öpi-herraa. Meille näytettiin paikat ja mistä löytyy mitäkin ja sitten sys pääsikin itse asiaan. Ratsastus meni ihan hyvin, laukannostot meinas tuottaa probleemia ja nostoissa perä oli erittäin kevyt, mutta loppuun saatiin muutamat hyvät nostot.
Kuvia en laita, kun ei oikein mitään hyvälaatuisia tullut.
Lauantaina mentiin vielä kerran mollille. Sys pääsi hyppäämään, tosin vain huikeeta 30cm, mutta varmasti sekin oli parempi kuin ei mitään.. haahaa. Rakenneltiin Millankaa sille kaks estettä kentälle sillä aikaa, kun sys puunas ponia. Ratsastus meni paremmin kuin aikoihin. Liikkui hyvin, siirtymiset oli hyviä! Mahti poni ja ehkä se ratsastajakin ;) Lopuksi mentiin vielä pellolle ja siellä ne starttas muutamat laukat ja loppuravit ilman satulaa. Lauantaina lähdinkin sitten takaisin kotiin.

Maanantaina oli vielä mätsärit, huom. tämän kauden ekat mätsärit meille! Sys meni sen kanssa junior handleriin ja mä pikku koiriin. Pikku koirissa oli sellaiset.. 50 osallistujaa.. terve!!
Odotukset oli vähän korkeammalla kuin mitä aikaisemmin, koska näyttelyharkoissa on mennyt hyvin, mutta valitettavasti ei kuitenkaan ollut meidän päivämme.
Tuntuu, että Retun kärsivällisyys ei vain riitä. Tarkoitan kärsivällisyydellä sitä, että noissakin mätsäreissä meni n. reipas 4 tuntia. Onhan se nyt pitkä aika odottaa. Kärsivällisyyden puute näkyy siinä, että ei enää jaksa seistä esim. kehässä vain pyllähtää istumaan. Harmittaa kyllä, mutta onhan noita tulossa pitkin kesää ja on aikaa vielä treenata. Muuten koiruus meni ja käyttäytyi hyvin ♥











28.4.2014

Koktailia

Kävin tänään pitkästä aikaa ratsastamassa Koktaililla. Aivan mahtavaa 
Haettiin se tarhasta Tähden seurasta ja laitettiin tallissa valmiiksi. Koktaililla oli kessin satula käytössä ja ihan ok näytti sille sopivan. Tallissa odotteli myös Kessi tarhaan pääsyä, jonka laskettu aika oli jo kuusi päivää sitten. No, eikös hyvää saa aina vähän odottaa? ;)

Lähettiin tallin nurmikentälle. Kiristettiin satulavyö ja nousin selkään. Alkukäynnit ja sitä rataa.
Alku menikin ihan hyvin, mutta ekojen ravien jälkeen herra oli sitä mieltä, että nyt ei liikutakaan yhtään mihinkään. En tiedä mistä moinen kokeilu yhtäkkiä tuli, ehkä se halus kokeilla onko kuski varmasti hereillä. 
Pienen seisoskelun ja eteenpäin pyrkimisen jälkeen homma lähti kuitenkin taas sujumaan. Tällä kertaa treeni oli pysähdyksiä ja ravailua. Nyt keskityttiin niihin ja siihen, että herra liikkuu. Eli eiköhän torstaina päästä laukkaamaan, kun homma sujuu jo vähän paremmin. Ratsastuksen jälkeen mentiin takas tallille ja otettiin varusteet pois. Sen jälkeen se pääsikin takas ulkoilemaan. Lakaisin vielä tallin käytävän ja lähdettiin takas. 

Torstaina olisi laukan lisäksi myös puomit sivuaiheena. Sunnuntaina sitten onkin se estevalkka jossa mukana systeri ja poni, sekä kaksi muuta nuorta hevosta tämän nuoren herran lisäksi. Saa nähdä miten menee, vähän meinaa kuskia jänskättää. Pitää vain saada tsempattua ittensä.. on tässä vielä pari päivää aikaa! :)




Vinkkejä tohon häntään?

Kessi & sen iso masu 


26.4.2014

"Uudet" treenikaverit molemmille!

Hevosrintamalla jälleen tapahtuu, sekä itselläni, että systerillä.. tällä kertaa muutos on viimeinen eikä seuraavaa muutosta ainakaan omilta puoliltamme tule tapahtumaan.

"Vanha" tuttavuus palaa taas takaisin treenikaverikseni. Aivan mahtavaa! Unelma toteutunut!
Kyseessä siis Koktail ♥ Omistaja päättikin vetää sen pois myynnistä, onneksi. Alan treenaamaan sen kanssa 3-4 kertaa viikossa ja käydään ihan valmennuksissa ja tunneilla. Maanantaina käyn sitten viime kesän jälkeen pitkästä aikaa poitsua moikkaamassa ja ratsastamassa! 4.5 olisi ensimmäinen valmennus jossa mukana myös systeri vipaa kertaa molli-ponin kanssa. Mutta palataan maanantaina asiaan ;)

Kuva viime kesältä..


Myös systerini on löytänyt "vanhan" tuttavuutensa jota alkaa myös vuokraamaan 3 x viikossa.
Kyseessä on Öpi-suokki jota kävi muutaman(?) kerran ratsastamassa ihan ratsastuksen uudelleen aloittamisen alkutaipaleella. Systerin blogiin pääset painamalla TÄSTÄ