Näytetään tekstit, joissa on tunniste estetunti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste estetunti. Näytä kaikki tekstit

20.10.2013

Alkuviikon estevalmennus..

Alkuviikosta oli tiistaina pitkään ja innolla odotettu estevalmennus! 
Estevalkan piti meille Monna. Milla tuli mun ja Mian sekä yhden toisen likan kans samaan valmennukseen. Milla meni Bertalla, mä Aksulla ja Mia Foxilla. 

Alkuverkat tehtiin itsenäisesti. Aluksi käynnissä ympyröitä ja sen jälkeen ravissa ympyröitä sekä radan poikki ratsastuksia. Aksu vaikutti vähän nihkeältä. Hetken päästä nosteltiin laukkaa. Eka ihan vain yhdellä sivulla. Laukka nousi kuitenkin ihan hyvin. Seuraavaksi laukattiin 3/4 osa kenttää. 

Alettiin hypätä pientä ristikkoa ravissa. Seuravaaksi mentiin sama ristikko laukassa. Valmentaja nosti ristikkoa vähän isommaksi. Sen jälkeen se teki siitä pienen pystyn. Olis pitänyt taas tehdä tämä postaus ajoissa niin muistasikin kaikki jutut mitä tehtiin :D Joka tapauksessa Foxi sai noiden ekojen tehtävien aikana jonkun ihme sekoamis kohtauksen. Se vain yhtäkkiä saatto lähtee laukkaamaan ja lopuksi tulikin "pieni" pukki. Mia ja Foxi lopettivat valmennuksen kesken, koska tuo ei ollut sitä ominaista normaalia käytöstä Foxilta. Monna oli ihan samaa mieltä, että on ok lopettaa homma. Me muut mentiin kuitenkin yksittäin 2. estettä (katso kuva) joka oli ristikkona ja mentiin myös kahden esteen sarjaa 1-2 (katso kuva). Lopuksi koko kolmen esteen rata. Ykkös esteelle oli aika hankala tie. Lisäksi omaa suoritusta ehkä vaikeutti se, että mun oli hankalempaa mennä sitä oikeeseen kierrokseen. Selvittiin kuiteskin!
Aksu olis saanu kulkea vähän reippaammin. Se ei ollut hirveen energinen. Sillä oli takana viikonlopun ja edellisen päivän estevalmennukset. Se jäi vähän harmittamaan..
Mia meni lopuksi Aksulla muutaman yksittäisen esteen ja lopuksi myös koko radan. Hyvin niillä meni!

Tykkäsin todella paljon Monnan tyylistä valmentaa ja haluan ehdottomasti jatkossakin Monnan valkkoihin! Monna huomautti mun käsistä, että mun pitää rentouttaa ne, ei jäädä puristamaan. Tiedä sitten mistälie mulle jäänyt tuollainen puristus vimma, mutta yhdellä hyppy kerralla oikein kunnolla keskityin siihen, että mun kädet on rentona niin hyppääminen tuntui paaaaljon paljon mukavemmalta ja "helpommalta". Pitää muistaa tuo rento käsi jatkossakin. Ei tällä ei siis valmentaja enkä minäkään tarkoita, että jään vetämään hevosta suusta, vaan, että puristan käsiä liikaa nyrkkiin. Ne pitää muistaa rentouttaa :) Eli hyvät fiilikset jäi valmennuksesta! (Pahoittelen, ettei koko radasta ole videota, mutta meidän valmennus oli niin myöhään, että pimeä ehti taas tulla jo omia aikojaan).












13.10.2013

Hyvin mennyt estetunti...

Viime viikolla käytiin taas Latva-Kivinimessä tunnilla. Vuorossa oli esteet. Sain Aksun ja Mia Foxin.. Ei taida olla ylläri. Tallille mentiin hyvissä ajoin ja haettiin hepat sisälle ja varustettiin ne. Kentällä mentiin alkuverkkoja sillä välin, kun opettaja rakenteli esteitä. Tähän väliin pitää vähän manata, että olis pitäny kirjottaa tämä postaus heti tunnin jälkeen tai lähi päivinä, koska nyt mulla ei oo harmainta hajuakaan mitä me tehtiin ennen esteitä. Varmasti nosteltiin laukkoja ja ravailtiin.. No, ei voi mitään muuta kuin ottaa opiksi ;)

Esteillä mentiin muutamaa estettä kerrallaan ja lopuksi koko rata. Radalle korkeutta nostettiin mulle ja Mialle 50cm. Meidän tunnilla oli siis mukana vähän vähemmän hypännyt joten esteet olivat aluksi matalia ristikoita. Radalle oli taas tiukka tie joka toi haasteellisuutta, mutta hyvin me siitä selvittiin!
Oon todella tyytyväinen tuntiin! Hypyt sujui hyvin, ei jännitystä, ehkä olis saanu olla hitusen lisää tempoa. Kuvia ei oikein ole, mutta muutama video ja hieno rata piirrustukseni löytyy! :)






Nyt maanantaina onkin koulutunti ja toivoinkin ihan jotain muuta hevosta tunnille. Saa jänskättää, että kenellä meen! Tiistaina on Monnan estevalmennus. Valkkaan menee minä, Milla ja Mia sekä sen kaveri. Tulossa siis niistäkin postauksia!

26.9.2013

Tunnilla tuli taas käytyä....

Keskiviikkona oli Latva-Kiviniemessä jälleen estetunti klo 19. Päätin itsekin osallistua siihen koulutunnin sijasta vielä, kun on hyvät kelit hyppiä. Milla tuli S.joelta meille kyläilemään ja samalle tunnille mukaan. Essi tuli mukaan kuvaamaan joten kiittelen heti alussa kuvista! Videoita ei valitettavasti ole.. Tai on, mutta tuli niin nopeesti pimee, että videot ovat todella tummia eikä niistä erota juuri mitään. Pahoittelen!

Tunnille sain polleksi Bertan, Mia Aksun ja Milla Foksin. Hepat oli valmiiksi tallissa joten varustettiin ne vain ja lähdettiin kentälle. Olishan se tunti mun osalta paremmin voinu mennä.. Jäi kyllä harmittamaan aika paljon. Bertan kans meni muuten tunti ihan hyvin, mutta on suustaan aika herkkä (pudottaa laukasta helposti takaisin raviin). Eli laukan säilyminen tuotti vähän tuskaa. Se sai olon tuntumaan ihan alkeisratsastajalta. Tunnilla mentiin ravipuomeja eri suuntiin. Ne meni ihan hyvin.
Otettiin uralla muutamat laukat ja sen jälkeen jokainen sai vuoron perään laukata pääty ympyrällä puomin yli. Bertta rikkoi laukan aina ennen puomia, saatiinkohan yksi onnistunut kerta? Laukka oli aika pomppivaa, joten mulla vie aikaa tottua siihen. :D Tämäkin voi olla syy siihen, miksei laukka oikein meinannut säilyä.

Laukan jälkeen otettiin pala käyntiä ja alettiin menemään pientä ristikkoa ravi lähestymisellä ja sen jälkeen piti jatkaa vielä ravissa. Toisella kertaa ristikon jälkeen nosteltiin laukkaa. Myöhemmin mentiin kahden esteen "rataa" ja lopuksi sitten neljän esteen rataa. Ristikot vaihdettiin pystyiksi ja yhdelle pystylle tuli muutama kielto. Mulla esteet oli jossain neljässä kympissä. Ärsyttää todella paljon, ettei laukka säilynyt niin olisi noi esteetkin menny paremmin!
No, oon edelleen sitä mieltä, että kouluratsastus on parempaa.. Mutta pitää näitä esteitäkin treenata.
Tunti olis sujunu ehkä paremmin jos olisin aikaisemmin mennyt Bertalla ihan vain sileällä.

Milla ja Mia hyppäs 70cm rataa. Oon kyllä kateellinen! Miakin kehittyy ihan silmissä.. viimeksi hyppäs 55cm ja nyt menee jo noin korkeita! Vautsi! Olin kyllä ihan innoissani Mian puolesta :D Loppua kohti Berttakin liikkui vähän paremmin ja reippaammin sileällä. Tunnin lopuksi vietiin pollet talliin ja otettiin niiltä varusteet pois ja jätettiin karsinoihin.

Juttelin tallin omistajan (eli tunnin pitäjän) kanssa Bertasta.. Mutta mitä?
Sen saatte kuulla lähipäivinä! ;) Ei muuta kuin arvailuja heittämään kommenttikenttään! 

Puhuttiin yks päivä Mollin omistajan kanssa ja Mialla & Mollilla olis nyt loppu vuotena 3 seurakisat tulossa. Oman seuran koulu- ja estekisat sekä sitten IR :n estekisat. Kisat ovat marraskuussa. Vielä ei luokista tiedetä sen kummempaa, eikä Mia tiedä vielä mihin luokkaan osallistuisi estekisoissa.







Milla & Foxi


Mia & Aksu


2.9.2013

Hevos täyteinen viikonloppu..

Viikonloppu meni kolmella eri tallilla. Milla oli meillä koko viikonlopun ajan yötä. Lauantaina Millalla ja Mialla oli Latva-Kiviniemessä estetunti kello kaks. Mia meni Aksulla ja Milla Vilturinalla (jos nimen oikein muistan, uus polle). Tunnilla oli mm. puomitehtävä jossa oli kolme puomia. Tehtävä mentiin ravissa. Ravattiin ekan puomin yli ja tehtiin heti puomin jälkeen ympyrä oikealle, niin, että palattiin takaisin samalle puomille joka ylitettiin uudelleen. Jatkettiin tokan ja kolmannen puomin yli ja sillä kolmannella puomilla tehtiin sama ympyrä, mutta vasemmalle. Lopuksi vielä tultiin laukassa kaikki kolme puomia molempiin kierroksiin. Hyvin meni molemmilla. Mialle tää oli uus juttu, ei oo ennemmin puomeja laukannut. Sitten tuli esteiden vuoro. Eka hypittiin kaikki kolme estettä yksi kerrallaan. Esteet oli silloin n. 40cm. Kaksi pystyä ja yksi ristikko. Hypyt meni ihan hyvin molemmilla. Seuraavaksi mentiin kahden esteen sarjaa, ekana oli ristikko ja lopussa pysty.
Vipaksi sai mennä kolmeen esteen rataa. Mialle yksi pysty nostettiin 50cm. Se onkin Mian eka 50cm este ;) Ja ihan hyvin hyppäs!! En lähde rataa sen kummemmin selittämään. Milla vaihtoi lopussa pollea jotta sai hypätä 70cm. Pollena toimi suokki- Foxi. Se oli Vilturinan vastakohta. Herkkä ja menevä. Rata meni hyvin. Lopuksi loppuravit ja käynnit. Tällä viikolla Mialla onkin toinen estetunti.












Tunnin jälkeen käytiin kotona haukkaamassa välipalaa ja lähdettiin sitten I.joelle. Mia meni ratsastamaan Mollia. Mollin sai nätisti haettua laitsalta ja käytiin se tallissa varustamassa. Tänään harjoteltiin pyöreitä ympyröitä puomien avulla ja pysähtymisiä puomeilla. Kiinnitettiin vähän enemmän huomiota käsien asentoon. Laukassa harjoiteltiin laukan säilymistä ja laukassa pääty ympyröiden tekemistä. Hyvin meni! Paljon paremmin kuin aikaisemmin. Lopuksi vielä Mia meni loppuravit muutaman kierroksen jälkeen ilman jalustimia ja halus vielä kokeilla mennä pitkällä sivulla ilman käsiäkin :D No ei kai siinä, kyllähän se kyydissä hyvin pysyi. Loppukäynnit meni myös ilman jalustimia. Ihan hyvä mennä mahdollisimman paljon ilman jalustimia, säilyypä ja tulee parempi tasapaino. Loppukäynnit on mm. ihan otollista aikaa käyttää siihen. Tallissa laitettiin jokaiseen jalkaan taas arnikan linimenttiä ja sienellä kasteltiin hikisimpiä kohtia. Sitten lähdettiin takas kotiin. Milla toimi kuvaajana.. ite otin kuvia enimmäkseen laukkaamisesta ja lopusta, muuten toimin ohjaajana.






Sunnuntaina lähdettiin sitten (kamalasta kelistä huolimatta) tuttujen tallille. Putsattiin varmaan yli viidet suitset, muutama satulavyö ja yks nahkariimu ja vielä rasvattiin ne. Haettiin sitte Kipa takalaitumelta talliin. Tytöt varusti sen karsinassa. Laitettiin vielä ratsastusloimi selkään. Milla meni Kipalla ensin. Tytöt sai siis alkuverkata sen läpiratsastusta varten. Hetken päästä otettiin ratsastusloimi pois ja tytöt teki siinä samalla vaihdon. Ulkona oli kyllä tosi kurja sää! Vettä sato ja sato vaan. Molemmat meni käyntiä ja ravia. Ihan perusratsastusta. Läpiratsastuksen jälkeen lähdettiin vielä käymään n. kilsan päässä tekemässä loppukäynnit. Milla sai mennä ne. Tallilla meni noin neljä tuntia.. Juu, aikaa vähän hurahti. Oli ihan kiva tallipäivä, vaikka keli oli mikä oli. Hirveästi en vesisatees viittiny kuvia räpsiä, mutta tuos muutama.




PS. Arvonta keskiviikkona!! 

17.1.2013

Valkku + tunti Tiiniksellä

Kausi 2013- postausta päivitetty.. Käy katsomassa ;)

Mulla oli tiistaina valmennus jonka perhetuttu piti. Hain mieheni töistä ja suuntasin tallille puoli neljäksi. Kessi oli ihme kyllä portilla odottamassa joten tarhasta hakeminen sujui helposti. Kessi vaikutti aika energiseltä.
Laitoin sen tallissa kuntoon. Se testas jälleen toisen etukavion putsaamisessa. Aina se sama kavio. Muut antaa kyllä putsata. Kieltämättä vähän jänskätti, että kuinka sen kans oikeen menee.

Laitsalla mentiin aluksi reipasta käyntiä. Tavoitteena oli hyvät ympyrät ja siirtymiset.
Muuten meni tunti ihan hyvin, mutta kun tehtiin "kentän" keskellä ympyrällä siirtymisiä niin Kessi lähti puskemaan ympyrältä mihin sattuu. Se on tosi raivostuttavaa. Se nostaa päänsä aina ylös jolloin kuolaimista ei ole vaikutusta. Eli pitää varmaan ne martingaalit ostaa.. Päätettiin, että jos se lähtee ympyrältä pois niin silloinkin tehdään töitä, mutta lujemmin.

Aluksi tehtiin niin, että jokaiselta pitkältä sivulta ja päädyistä tehdään isot voltit ihan käynnissä. Se sujui ihan hyvin. Seuraavaksi ravissa pelkästään pitkille sivuille isot voltit. Tämä sujui kans ihan hyvin, mutta Kessi välillä kompuroi, kun "kentän" keskeltä ei oo aurattu lunta. Eli sielä menee tällä hetkellä vain iso soikean muotoinen aurattu "tie".. Mutta saipa Kessi ainakin tehdä vähän enemmän töitä, kun menee pienessä hangessa. Sen jälkeen tehtiin hangessa isoa ympyrää jossa oli 2 puomia. Toinen puoli ravattiin ja toinen puoli käynnissä. Tässä kohtaa se alkoi välillä puskemaan. Mutta siirtymiset oli todella hyviä.

Seuraavaksi vuorossa oli sama ympyrä, mutta siihen tehtiin sektorit. 1/4 osaa käyntiä, 2/4 osaa ravia ja toiset 1/4 osaa ravia. Isot ravi pätkät meni hyvin, mutta aina sen pienen ravin kohdalla se lähti jälleen kiskomaan muualle joten ravasin sillä sitten tehtävän ulkopuolella oikein kunnolla :D Kokeiltiin raveissa aina saada sitä muotoon ja ihan hyvin se menikin välillä.. Valmentaja sanoikin, että se osaa kokeilla ja on aika haastava ratsastettava. Sille pitää vain olla päättäväinen. Oli myös samaa mieltä martingaaleista. Oma kaveri ehdotti vielä kannuksia.. Ihan pieniä ja pyöreä päisiä.. Mitä mieltä ootte?

Nämä videot on siltä viime lauantailta.. :)





Tiinan tallin estetunnista en kuvia tai videoita saanut. Pahoitteluni siitä:/
Kaverin piti tulla kuvaamaan, mutta sen auto ei pakkasten vuoksi lähtenyt käyntiin.. Harmittaa kyllä!
Mentiin kolmen esteen sarjaa. Tähtäimessä oli suorat tiet. Yksi esteistä oli okseri ja kaks muuta ristikoita.. Kokoa 50cm..

Alkuverkat sujui hyvin. Taru liikkui ihan reippaasti.
Ravailtiin uraa pitkin ja sai tehdä vapaasti ympyröitä päätyihin. Taru ravas ihan hyvin. Ravailun jälkeen kumpaakin suuntaan jaettiin meidät kahteen ryhmään. Ekat neljä sai laukata uraa pitkin ja toiset neljä käveli maneesin keskellä. Sitten koitti meidän muiden vuoro! Taru nosti laukan hyvin ja laukkas mun mielestä ihan reippaasti. Tosin meinas vähän oikoa toisessa päädyssä. Vaikka Taru on 153 säkäinen se tuntui tosi pieneltä.

Ekalla kerralla hypättiin tuota yhtä ristikkoa. Sen jälkeen (v.punainen viiva) hypättiin kahta estettä, eli laukka nostettiin punaiselta viivalta ja mentiin ristikolle, ristikon jälkeen suora tie ja maneesin päädyssä iso voltti jonka jälkeen tähdättiin okserille. Ja jippii! Taru kielsi joten lennähdin sen kaulalle, mutta sain ängettyä itteni takas sen selkään eli käytännössä en tippunu :D Oma vika, mun olis pitäny laukata vielä reippaammin.
Kolmen esteen radalla oli tärkeää myös suorat tiet. Laukka olis saanut olla vieläkin nopeampaa (jälleen) koska se meinas kieltää jälleen okserilla. Viimeisellä kerralla meni todella hyvin! Hyvät tiet ja hyvä hyppy okserilla! Sillä saa siis päästellä toosi reippaasti! Siirryttiin loppu raviin ja siitä käyntiin. Käynnissä otin jalustimet pois ja kokeilin saada sitä muotoon ja kyllä sitä sieltä vähän tulikin : ) Pyysin Sannalta (opettajalta) vielä erityisen palautteen.. Se sanoi, että ilmeisesti vähän jännitin ja menin ihan vähän liian hidasta laukkaa joten kielto tuli siksi. Toki en oo hetkeen aikaan näin paljoa hyppinytkään, koska Kessilläkin alettiin hyppimään hiljattain. Olisin halunnut hyppiä vielä muutaman lisää!


Toivottavasti tuosta ymmärtää jotain :D


Kuva Tiinan tallin sivuilta.. Oikealta nimeltään Ruta..

4.10.2012

Sekamelskaa tunnilla ja elämässä..

Estetunti koitti jälleeen.. Nyt ei ole kuvamateriaalia saatavilla, pahoittelen.
Olin jo aika aikaisin tallilla. Ringa oli haettu juuri sisään ja pihalla oli satanut vettä.. Ymmärrätte varmaan miltä kimo näyttää sen jälkeen? Ei ainakaan siltä. Ringa liikkui alkutunnista suhkot hyvin. Tunneilla hypimme vain kahta estettä ja tunti oli aivan täynnä joten hyppy kertoja tuli vain muutamia, mikä oli pieni pettymys. Esteillä Ringa alkoi liikkua taas kuin tahmatassu ja laukannostot oli välillä työläitä. Tänään vaikutti muillakin olevan vähän takkuilua tai sekoilua esteillä tai ainakin monella tuli kieltoja ym. : )
Odotan, että ensi tunnilla hypittäisiin enemmän, koska mm. samalla viikolla sunnuntaina on ne Vaasan kilpailut.



Retulla on huomenna varattuna aika eläinlääkärille. Se saa 12 viikkoisten rokotuksen.
Retu on taas kasvanut hurjaa vauhtia. Tuntuu, että välillä tulee sellaisia kasvupyrähdyksiä.
Huomenna lisää eläinlääkärissä käynnistä.



Nyt vaikuttaa siltä, että asiat olis menos parempaan suuntaan, mutta nyt, kun sen mainitsin niin tapahtuu varmasti täyskäännös väärään suuntaan. No pitää toivoa, ettei niin käy.
Siis tällä hetkellä olisi vaihtoehtoina 2 eri hevosta joita voisi vuokrata. Lisäksi ensi viikolla on työhaastattelu ja toisen työpaikan kanssa ollaan miettimässä sopivaa ajankohtaa työhaastattelulle.




Ikäviäkin uutisia mahtuu tähän postaukseen.. Eilen kuulin, että hamsterini lopetettiin.
Maisa oli talvikko. Pienempänä oikea "Lilla My" : D eli pikku myy.. sellainenkin häjyilijä.
Maisalla oli siis suun vieressä pieniä kasvaimia ja sillä ollut flunssa tai joku muu vastaava oli tuhonnut osan aivosoluista.. Eli ei siis ollut mitään perusteltua hyvää syytä pitää noin pientä eläintä hengissä, kerta asia oli mennyt jo noin pahaksi. Maisalla flunssa esiintyi vain aivasteluna.
Jos joku ihmettelee, miksi en ole aikaisemmin Maisasta postannut tai kertonut, johtuu aika pitkälti siitä, että päätin antaa Maisan pikkuveljelleni.
Ja miksi? Ostin Maisan viime vuonna, jolloin opiskelin ja kävin koulussa, eli menin aamulla 8 kouluun ja tulin 21 aikaan kotiin. Maisa sattui olemaan yllättävän sosiaalinen hamsteri joka ei viihtynyt hetkeäkään yksin. Päätin, että antaa Maisan veljelleni. Se sai porukoillani aina huomiota. Eli siellä sen oli parempi : )
Nyt se pitää kuria hamstereiden auringonkukkataivaassa Nipsulle ja Maukalle.
Teen erillisen postauksen noista meidän kaikista jyrsijöistä..

All we needed you..



27.9.2012

Kauan odotettu torstai..

Jes, vihdoin torstai! Tarkoittaa sitä, että illalla on estevakiotunti! Tuntuu jotenkin, että tätä päivää on saanut odottaa vaikka kuinka kauan.. mutta toisaalta viikko on mennyt nopeasti, kun ajattelee, että "oho, nyt on jo torstai, huomenna alkaa viikonloppu!" Niinpä..
Pitää toivoa, että tunnille tulisi joku katsomaan, jolta rohkenisin kysyä, että kuvaisiko se tuntini.. Saisin sitten matskua tännekin.
Tänään on satanut vettä jo ties kuinka varhaisesta aamusta asti, mutta ainakin tiedän sen, että tunti pidetään aika varmasti maneesissa. Maneesissa on vain niin "kellertävät" ne valot.. että kuvista tulee sitä samaa luokkaa..

Toivon todella sisimmässäni, että tämä tunti menee paremmin kuin edellinen. Pidetään kaikki peukkuja? Yritän muistaa vaihtaa esteillä vaihdetta suuremmalle..
Niin ja toivon sitäkin, että mun kohdalle osuu Ringa! Onhan ne tallin omat kisat JO ENSIVIIKOLLA!
Mutta sen jälkeen haluan palata takaisin Duzen pariin..

Tuntuu, että Retukin kasvaa aivan silmissä.. Ei se ole enään sellainen pieni söpöläinen.. Onhan se toki vieläkin söpö! Retu ei oikein meinaa antaa periksi tuossa "ulkoilutakin" päälle laitossa ja sen pois ottammisessa..
Luulen, että sille tulee varmaan pihalla siltikin kuuma, vaikka omasta mielestäni sielä on tosi kylmä. Retu on oppinut vihdoin viimein nukkumaan yönsä omassa sängyssään. Toki aamuisin nostan sen viereeni nukkumaan.. Ensi viikon perjantaina olisi Retun 12 viikkoisten eläinlääkärissä käynti.. Odotan jo, kuinka se mahtaa sujua. Hienoa, että miehenikin pääsee mukaan -iltavuoroviikko- ja aika on aamulla.. Menemme siis Lemmikki Klinikka MAi-VETiin. On ainakin saanut tutuiltani paljon suosituksia.




Tänä päivänä päätin tehdä ruoaksi kanaa ja pastaa kasviksien kera.. Melkeinpä ainut vaihtoehto, kun lähikaupastamme -niin lähikauppa, pieni kauppa, pieni valikoima- ei meinannut kanan ja jauhelihan lisäksi muuta löytyä.. Mutta hyväähän siitä tuli!


Ja tässä tulos.. Pasta kypsyi ylikypsäksi.. Se jäi harmittamaan. Ruoanlaittoon kului aikaa n. 20-30 minuuttia.. Eli eipä vienyt paljoa aikaa. Samalla kaupassa käydässä Retun tuli harjoiteltua yksin oloa.. Kuulin ulko-ovelle
saakka yksittäiset pikku-haukut. Yksinolo harjoitus kesti n. 15 minuuttia. Parempi sekin, kun ei mitään.
Kämpille päästyäni pentu oli kuitenkin jo rauhoittunut. Palkinnoksi tietenkin nameja ja kiitoksia!


Ruoanlaitto meni kuitenkin aika myöhään ja sain syödä aika vauhdilla, että ehdin ajoissa tunnillekin..
Tallille päästyä, kukaan ei ollut laittanutkaan Ringaa valmiiksi.. Joten jäin viimeisenä ja ainoana laittamaan hevosta, kun muut olivat maneesissa kävelemässä alku käyntejä. Yritin siis olla vikkelä, mutta huolellinen Ringan varustamisessa. Ehdin lopuksi ihan hyvin mukaan tuntiin, vaikka meidän alkukävelyt jäikin vähemmälle. Valitettavasti en taaskaan saanut ketään kuvaamaan tuntiani.. Joten siksi vain "pääkuvia" Ringasta.. Tunti meni huomattavasti paremmin kuin edellinen! Vielä vähän saisi kuitenkin painaa esteillä kaasua pohjaan :) Selvisimme ilman kompurointia ja hypyt meni hyvin.

Tässä tämä paljon puhuttu Ringa nyt on..

Tunnin jälkeen alkoi jo vähän hämärtää