Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiinan talli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiinan talli. Näytä kaikki tekstit

23.4.2013

Koulukisat takana.. mutta kellä..?

Sunnuntaina oli Tiinan tallilla koulukisat. Päätin osallistua niihin. Keskiviikkona (muistaakseni) laitoin opettajalle, viestiä, että mä haluan mukaan : D Osallistuin kisoihin Napella. Tuolla n. 140cm säkäisellä risteytysponi TAMMALLA. Joo, nimensä puolesta vois olla enemmä mies ; ) Pahoittelen kuvien ja etenkin videon laatua. Kuten oon aikaisemminkin sanonu, niin valaistus tuola maneesis ei oo mikään parhain.

Jotenkin kummasti mun kello ei herättäny silloin kun sen piti.. Oikeestaan, se ei herättänyt ollenkaan.
Heräsin onneksi 10:30 joten ei ollut vielä mikään kauheen kiire. Ehdin tehdä kaikki aamuhommat hyvin.
Olin sitte päättäny jättää saappaiden pesun  tälle päivälle. Arvatkaa ottiko päähän ku en hoitanu sitä eilen?
Sitten starttasin Millalle ja hain sen mukaan.


Nappe oli ulkona tarhassa. Vaikka sillä oli loimi niin se oli onnistunu sotkeen itteensä. Enimmäkseen takajalat oli kurassa. Aikani ku niitä harjasin, niin puhdistu aika hyvin. Nappe oli vähän nyrpee varustaes, mutta kyllä se vain jakso. Satula selkään ja suitset päähän. Sen jälkeen vähän odottelua ja radan muistelua. Mua ei niinkään jännittänyt, että miten Nappe menee, vaan se, että muistanko mä radan :D Okei, myönnetään. Sekin jännitti vähän, että miten se nostaa laukat..

Osallistuin Napella siis perusmerkin kouluohjelmaan. Sais edes yhden suorituksen alle. Meitä osallistu tohon luokkaan vaan kolme : D hahha! K.N Special oli aivan täynnä! Olin omassa luokassa viimeinen lähtijä. Alkuverkat tehtiin siis maneesissa. Nappe tuntu oikein hyvältä. Liikkui ja kuunteli hyvin. Verkassa tein paljon siirtymisiä ja pysähtymisiä. Sitten saatiin jäädä katteleen meitä edellä olevien suorituksia ja odottaa omaa vuoroa.

Vähän teetti ongelmia ehkä siinä, että mun piti "kääntää" rata mielessäni toisin päin. Eli rata ei "alkanutkaan" maneesin ovelta vaan vastakkaiselta puolelta. Alku meni radasta todella hyvin, unohdin vain siirtyä harjoitusraviin kevyestä ravista. Arvaa ottiko päähän? Näin pienestä meni väärin? Jouduttiin ottamaan se kohta uudelleen, sen vuoksi videokin pätkäsee. Sen jälkeen jatkettiin taas "normaalisti". Laukan säilyvyys tuotti vähän probleemaa, mutta odotettua paremmin sekin meni.

Kaikki pääsivät hyväksytysti ohjelmasta läpi. Meitä ei laitettu paremmuus järjestykseen, koska rataa ei pisteytetty. Se on joko hylätty tai hyväksytty. Omat onnistumiset tuomarin mielestä;  -hyvät tiet, ryhdikäs ratsastaja sekä ongelmatilanteen hyvä ratkaisu (laukan säilyvyys). Kehittämiskohdassa luki, että jalustimien pidentäminen parantaisi istuntaa.. Jahas.. 

Voitettiin Napen kanssa vaaleanpunainen ruusuke!




Nappe ei oikein piitannut moisesta valkoisesta paperista eikä ruusukkeestakaan : D
Tässä siis tallin omistaja jakamassa palkintoja..

Laitsalle menossa..


Tässä teille video..

3.3.2013

Lentotunnilla.. vai lento tunnilla?

Mulla oli torstaina siis Tiinan Tallilla estetunti. Sain ratsukseni sen minkä toivoinkin, eli Vallun. Tuon huuliaan yhteen läpsyttävän suokkiruunan. Tunti alkoi ihan hyvin.. Alkukäynnit meni hyvin, sain sen kävelemään ainakin omasta mielestäni reippaasti. Ravailu sujui myös hyvin.  Laukkailtu ei ollenkaan vaan laukkaharjoitukset tuli sitten vasta estetehtävässä.

Ristikot oli sijoitettu maneesiin niin, että ratsastimme kahdeksikkoa. Jokaisen ristikon eteen oli laitettu maapuomi. Tarkoitus oli tuossa maapuomin kohdalla nostaa laukka. En saanut Vallua nostamaan laukkaa kummallakaan maapuomilla, vaan vasta esteen jälkeen. Tehtiin tuota tehtävää muutaman kerran.

Esteiltä otettin pois maapuomit ja toisesta esteestä tehtiin pysty ja toisesta okseri. Alotus meni ihan ok, laukka olisi pitänyt jälleen olla nopeampaa.. Hyppyihin tuntui olevan hankala mukautua. Luulin tehtävää helpoksi, mutta olin väärässä. Menin radan toisen kerran heti perään. Sain toiselle esteelle Vallun parempaan laukkaan, hyppy oli iso ja kappas.. Löysin itseni maneesin pohjasta.. HUPS! Kuinkas näin pääsi käymään?




Nousin sieltä maneesin nurkasta ylös, opettaja tuli kysymään sattuiko..? No, ehkä!
Olin lentänyt käden päälle tai käsi edellä, niin kuin super sankarit.. Ranteeseen ja kämmeneen sattui eniten. Sain kuitenkin käteni nyrkkiin ja ranne pyöri normaalisti. Kävin pitämässä kättäni kylmässä, mutta käsi tuli kipeemmäksi joten en pystynyt jatkamaan tuntia. Onneksi mieheni toi mut tunnille ja oli tallilla odottamassa. Pääsin siis hänen kyydillään ensiapuun. Pääsin heti vastaanotolle, sieltä lääkärille. Lääkäri lähetti röntgeniin. Sieläkään ei ollut jonoa, joten kuvat otettiin heti. Murtumaa ei löytynyt, joten lääkäri nakkas vähän buranaa mukaan.. Perus.

Nyt on sunnuntai, ja toi käpälä samanlainen?? Mitään en tällä juurikaan pysty tekemään. Joudun perumaan siis maanantain koulutunnin :S Ja töihin en pääse vieläkään. Huomenna siis työterveyteen, ehkä niitä kiinnostaa tutkia tuota käpälää vähän paremmin jahka sieltä jotain löytyisi..

Haluaisin vain päästä ratsastaan jo Xenaa! Huhtikuussa olisi neljät kisat tiedossa, jos ne pidetään eri viikonloppuina. 20.4 on estekisat Jaralla ja 28.4 koulukisat Jaralla.. lisäksi Tiinan talli järjestää myös koulu- ja estekisat!

Pahoittelen laatua.. videolta napattu

27.2.2013

Aika liitää lentäen..

Viime postauksesta on vierähtänyt taas jonkin verran..
Kaikkea on sillä välin ehtinyt tapahtua. Aloitettaisiinko iloisista uutisista? Huonoja ei oikeastaan olekaan, muuta kuin, että ajoin tänään ylinopeutta.. ja sain tietysti sakot..

Sain näin aluksi Xenan 2 kuukaudeksi vuokralle. Mahtava juttu, oon tuohon tammaan rakastunu aiva täysin!
Miinus puolia teettää tuo matka ja sain kuulla, ettei sielä käykään se valmentaja enään. : /  Xenan omistaja on tämän viikon loppuun asti vielä Puolassa, joten pääsen X:llä hyppimään ja maastoilemaan vasta sen jälkeen. Ja kenttäkin on aika huonossa kunnossa, eli eipä hyppiminen olisi onnistunut muutenkaan..

Paremmin ratsastuskerroista kerron erillisessä postauksessa..

Ohjat roikkuu kaulalla noin, kun tammuska oli juuri päätään pyöritellyt..


Toinen iloinen uutinen on, että yhteishaut ovat alkaneet! Tuntuu, ettei edellisistä hauista olisi kulunut vuottakaan!  Aion hakea kosmetologiksi ja parturi-kampaajaksi Vaasaan, ratsastuksenohjaajaksi Kiuruvedelle, Pudasjärvelle ja Ravijoelle. Ainut miinus on se, että hyppään tällä hetkellä max 60cm ja soveltuvuuskokeet on huhtikuun puolessa välissä johon mennessä pitäis päästä 4 esteen rata 80cm korkeudella : S ei vaikuta hyvältä.. Kuulostaako mahdottomalta? Onko kukaan muu hakemassan noihin? :)







Tiinan tallilla on tullut käytyä ja tunnit on taas parin viikon ajaksi varattuna : ) Edellisellä kerralla menin 140 säkäisellä Nappe-ponilla.. laukka oli todella pompottavaa joten hyppyihin mukautuminen oli vähän vaikeampaa. Mentiin viiden esteen rataa ja esteet oli n. 50cm. Kuvia en saanut, kun ei ollut kuvaajaa.
Ens tunnille toivon Vallua tai Lassea. Tunti onkin huomenna! Toivottavasti saan porukat katsomaan ja siskoni kuvaamaan.


6.2.2013

Vaikeita päätöksiä..

Päässä pyörii miljoona asiaa ja pikku hiljaa pitäis saada loksahtelemaan paloja paikoilleen..

Suurin päänvaiva ja mietinnässä ollut asia on tuo Kessi.. Jatkanko vuokraamista? Kuinka usein? Millä tavoitteilla? Jne..

Itse haluan edetä ja kehittyä tässä harrastuksessa. Valitettavasti tuntuu siltä, että Kessistä en sitä saa irti, mitä "haluaisin". Eli en pääse sen kanssa kehittymään tai ehkä pääsisin, mutta siihen tarvittaisiin paaaljon paljon aikaa ja miljoonia euroja valmennuksiin. Kessihän ei ollut juuri minkäänlaisella liikutuksella edellisessä kodissaan ja tuonne tallille se tuli vasta viime keväänä, eikä silloinkaan varmaan mitään "ihmeempää" maastoilun lisäksi tehty. Kun aloitin Kessin vuokrauksen, kävin vain maastoilemassa. Silloinhan se kulki oikein hyvin, tosi pieniä kokeiluja ja laukankin nosti hyvin. Nyt, kun on alkanut pyytää ja tekemään sen kanssa enemmän niin on ilmennyt nämä vastoinkäymiset.. Takkuamiset porteilla ja muualla, peränousee jos pyytää sen mielestä väärässä kohtaa laukkaa.. Voin vain todeta, että joo maastoiluunhan se sopii ja muuhun köpöttelyyn.

Omistaja laittoi hyppyrajoituksen kerran viikkoon eli hyvästi kisat. Eikä niihin kisoihin muutenkaan kannattaisi osallistua, kerta ei liiku niin ei liiku. Oppii vielä sille, että uusissakin paikoissa voi laittaa miten haluaa. Kävi sitten sekin ilmi, että niiden naapurissa oleva likka haluaa Kessiä ratsastaa jne. Ihmetystä herättää, että miksei kyseinen likka ollut asialla, kun hevosten omistaja etsi niille vuokraajaa? Ilmeisesti kyse oli siitä, että omistaja etsi säännöllisesti käyvää ja ite kävin joka viikko 2-3 kertaa.. Kisoissa vain huomasin ja aikaisemmin myös, kun kyseinen likka ei puhua pukahda mulle mitään. Kattoo vain hyvin kettuuntuneena. Tuli mun kyydillä parin muun likan kans kisoista poiskin, eikä mitään puhetta silloinkaan. Tuumasin tässä siis, että no, vuokrakkoot sitten rauhassa. Suuresti ärsytystä herättää myös se, että mitä oon tallilla olevasta hoitokirjasta lukenut, niin Kessi tuntuu toimivan sillä kuin unelma. Tai ainakin kirjoittaa siihen tyyliin.

Toisaalta en haluaisi luopua Kessistä kokonaan. Hyviä puolia tuossa tammassa on se, että hoidettaessa on kuin unelma, maastossa maastovarma mitä nyt joskus jotain säpsähtää, eikä lähde ikinä ryöstämään.
Käyn siis jatkossa silloin tällöin tallilla, kun kaipaan pitkiä maastolenkkejä ja silloin, kun sisko haluaa hoitaman Peppiä.

Oon oppinut Kessiltä todella paljon. Musta on tullut varmempi ratsastaja ja uskaliaampi, hyvällä tavalla. En olisi ikinä kuvitellut meneväni yksin maastoon, jopa ilman satulaa tai kuvitellut koskaan uskaltavani laukata maastossa. Kaikki nuo tuli koettua! Vaikka kerran putosinkin, niin ei ihme kyllä, ei tullut mitään "traumoja" : )

Etsinässä olisi siis uusi vuokrahevonen.. Kunnes sen oikean löydän, käyn luultavasti Tiinan tallilla tunneilla. Mm. huomiseksi on varattu estetunti ja heppatoiveeksi laitoin Napen. Myös joko perjantaina tai sunnuntaina
olisi tarkotus käydä yhtä hevosta kokeilemassa. Tallille on matkaa 25km ja se on eri suunnnassa, kuin esim missä vanhempani asuvat. Kessiä oli helppo käydä ratsastamassa, koska siitä pääsi suoraan jatkamaan matkaa porukoille joten tuli kaksi asiaa hoidettua parhaillaan : )

Onko teillä ideoita tai vinkkejä?




29.1.2013

Tapahtumia :)

Viime viikonloppuna oli ne harjoitusestekisat joista teen postauksen myöhemmin.. Postaus venyy, kun oottelen Millalta kuvia.. Tosin niitä ei oo hirveesti tulossa. Pahoitteluni etukäteen. Pieni videopätkä tulee myös. Voin sanoa, että harmittaa kyllä todella paljon noiden kuvien vähäisyys!

Olin eilen (maanantaina) ratsastamassa hevosten omistajan kanssa. Myöhästyin tallilta, koska juutuin neljän ruuhkaan ja lisäksi vielä unohdin sen kenttävuokramaksun kotiin.. Hyvä minä! Kessikään ei pysynyt paikoillaan yhtään, kun yritin nousta selkään ja vielä enemmän se liikkui, kun kiristin satulavyötä. Tuo päivä tuntui siltä, että olis kannattanu jäädä kotiin : D Toki ihmettelen miks Kessi teki noin, koska aikaisemmin se on aina pysynyt paikoillaan.. Kai se johtui vauhdikkaasta matkaseurasta. Hevosten omistaja ratsasti siis tuolla   Zipolla. Sehän ei pysynyt hetkiäkään paikoillaan.

Köpöteltiin kaks kilometriä yksityistallille jossa kenttä oli. Oon siis käynyt siellä muutaman kerran aikaisemminkin Kessin kanssa. Meno matka sujui ihan hyvin. Päätin, etten mee Kessillä esteitä tällä kertaa. Kessi toimi ihmeenkin hyvin! Portin ohi se kulki kentällä oikein nätisti. Ainoastaan se pisti kentän toisen päädyn pitkällä sivulla vähän hanttiin. Mutta siitäkin selvittiin aika helpolla.
Ravailtiin, mentiin ympyröitä pitkillä ja lyhkäisillä sivuilla ja vähän laukattiinkin. Laukka nousi paremmin vasempaan kierrokseen. Oikeassa kierroksessa piti aina vähän nostaa perä päätä ja kokeilla onko pakko ; )
Omistajalla ja Zipollakin meni ihan hyvin. Tosin pidättelemistä oli, mutta eipä tarjonnut kertaakaan laukkaa.

Lähdettiin tallille takasin joskus kuuden kieppeillä ja voi jessus mikä lumipyräkkä ja tuuli! Kentällä se ei niinkään tuntunut, mutta kotiin tulo matkalla kyllä. Lunta pyrytti vaakatasoon suoraan naamaan. Eli sai tihrustaen kattoa, että pysyy hevosen kanssa tiellä. Tuolloin kun on jo aika pimeä tai oikeastaan on pimeä. Selvittiin kuitenkin ehjin nahoin ilman mitään ongelmia tallille saakka. Tosin loppu metreillä Kessille tuli kiire kotiin. Sai siis vähän pidätellä, että neiti kävelisi kotiin, eikä menisi mitään käynti-ravi sekoitusta.

Varasin kentän meille huomiseksi (keskiviikoksi). Huomenna olis tarkoitus hypätä muutamaa estettä ja tehdä vähän puomi työskentelyäkin. Kaverini Riikka tulee kattomaan ja pyysinkin jos se kokeilis ratsastaa Kessillä. Näen sitten miten se toimii muilla. Mukaan tulee myös Milla & Mopo sekä Roosa & Messi. Messin kans ei hirveesti mitään voi tehdä, limaa kurkussa : / Saa nähdä, tulevatko ollenkaan mukaan. Toivottavasti paranee pian!

arkistoista..


Lauantaina meen Tiinan tallille yksityistunnille. Tuli tälläinen mahdollisuus, kun mieheni veljelle ostettiin yllätyksenä tunti sinne.. : D se siis sai jonkun todistuksen sen jostain koulusta.. arvaa vaan muistanko mitä ja mistä.. Ootan innolla kenellä meen! Laitoin toiveiksi Duzen, Tellun ja Napen..

Ai niin, keväällä olisi tarkoitus järjestää pentutapaaminen. Eli kaikki pennut ja niiden omistajat tavattaisiin kasvattajan luona. Ihan mielenkiintoista nähdä, miten muut pennut on kasvaneet. Tätä reissua odotan!

Oon tehnyt Kessille pieniä ostoksia.. joten niistäkin on tulossa myöhemmin kuvia ym.

17.1.2013

Valkku + tunti Tiiniksellä

Kausi 2013- postausta päivitetty.. Käy katsomassa ;)

Mulla oli tiistaina valmennus jonka perhetuttu piti. Hain mieheni töistä ja suuntasin tallille puoli neljäksi. Kessi oli ihme kyllä portilla odottamassa joten tarhasta hakeminen sujui helposti. Kessi vaikutti aika energiseltä.
Laitoin sen tallissa kuntoon. Se testas jälleen toisen etukavion putsaamisessa. Aina se sama kavio. Muut antaa kyllä putsata. Kieltämättä vähän jänskätti, että kuinka sen kans oikeen menee.

Laitsalla mentiin aluksi reipasta käyntiä. Tavoitteena oli hyvät ympyrät ja siirtymiset.
Muuten meni tunti ihan hyvin, mutta kun tehtiin "kentän" keskellä ympyrällä siirtymisiä niin Kessi lähti puskemaan ympyrältä mihin sattuu. Se on tosi raivostuttavaa. Se nostaa päänsä aina ylös jolloin kuolaimista ei ole vaikutusta. Eli pitää varmaan ne martingaalit ostaa.. Päätettiin, että jos se lähtee ympyrältä pois niin silloinkin tehdään töitä, mutta lujemmin.

Aluksi tehtiin niin, että jokaiselta pitkältä sivulta ja päädyistä tehdään isot voltit ihan käynnissä. Se sujui ihan hyvin. Seuraavaksi ravissa pelkästään pitkille sivuille isot voltit. Tämä sujui kans ihan hyvin, mutta Kessi välillä kompuroi, kun "kentän" keskeltä ei oo aurattu lunta. Eli sielä menee tällä hetkellä vain iso soikean muotoinen aurattu "tie".. Mutta saipa Kessi ainakin tehdä vähän enemmän töitä, kun menee pienessä hangessa. Sen jälkeen tehtiin hangessa isoa ympyrää jossa oli 2 puomia. Toinen puoli ravattiin ja toinen puoli käynnissä. Tässä kohtaa se alkoi välillä puskemaan. Mutta siirtymiset oli todella hyviä.

Seuraavaksi vuorossa oli sama ympyrä, mutta siihen tehtiin sektorit. 1/4 osaa käyntiä, 2/4 osaa ravia ja toiset 1/4 osaa ravia. Isot ravi pätkät meni hyvin, mutta aina sen pienen ravin kohdalla se lähti jälleen kiskomaan muualle joten ravasin sillä sitten tehtävän ulkopuolella oikein kunnolla :D Kokeiltiin raveissa aina saada sitä muotoon ja ihan hyvin se menikin välillä.. Valmentaja sanoikin, että se osaa kokeilla ja on aika haastava ratsastettava. Sille pitää vain olla päättäväinen. Oli myös samaa mieltä martingaaleista. Oma kaveri ehdotti vielä kannuksia.. Ihan pieniä ja pyöreä päisiä.. Mitä mieltä ootte?

Nämä videot on siltä viime lauantailta.. :)





Tiinan tallin estetunnista en kuvia tai videoita saanut. Pahoitteluni siitä:/
Kaverin piti tulla kuvaamaan, mutta sen auto ei pakkasten vuoksi lähtenyt käyntiin.. Harmittaa kyllä!
Mentiin kolmen esteen sarjaa. Tähtäimessä oli suorat tiet. Yksi esteistä oli okseri ja kaks muuta ristikoita.. Kokoa 50cm..

Alkuverkat sujui hyvin. Taru liikkui ihan reippaasti.
Ravailtiin uraa pitkin ja sai tehdä vapaasti ympyröitä päätyihin. Taru ravas ihan hyvin. Ravailun jälkeen kumpaakin suuntaan jaettiin meidät kahteen ryhmään. Ekat neljä sai laukata uraa pitkin ja toiset neljä käveli maneesin keskellä. Sitten koitti meidän muiden vuoro! Taru nosti laukan hyvin ja laukkas mun mielestä ihan reippaasti. Tosin meinas vähän oikoa toisessa päädyssä. Vaikka Taru on 153 säkäinen se tuntui tosi pieneltä.

Ekalla kerralla hypättiin tuota yhtä ristikkoa. Sen jälkeen (v.punainen viiva) hypättiin kahta estettä, eli laukka nostettiin punaiselta viivalta ja mentiin ristikolle, ristikon jälkeen suora tie ja maneesin päädyssä iso voltti jonka jälkeen tähdättiin okserille. Ja jippii! Taru kielsi joten lennähdin sen kaulalle, mutta sain ängettyä itteni takas sen selkään eli käytännössä en tippunu :D Oma vika, mun olis pitäny laukata vielä reippaammin.
Kolmen esteen radalla oli tärkeää myös suorat tiet. Laukka olis saanut olla vieläkin nopeampaa (jälleen) koska se meinas kieltää jälleen okserilla. Viimeisellä kerralla meni todella hyvin! Hyvät tiet ja hyvä hyppy okserilla! Sillä saa siis päästellä toosi reippaasti! Siirryttiin loppu raviin ja siitä käyntiin. Käynnissä otin jalustimet pois ja kokeilin saada sitä muotoon ja kyllä sitä sieltä vähän tulikin : ) Pyysin Sannalta (opettajalta) vielä erityisen palautteen.. Se sanoi, että ilmeisesti vähän jännitin ja menin ihan vähän liian hidasta laukkaa joten kielto tuli siksi. Toki en oo hetkeen aikaan näin paljoa hyppinytkään, koska Kessilläkin alettiin hyppimään hiljattain. Olisin halunnut hyppiä vielä muutaman lisää!


Toivottavasti tuosta ymmärtää jotain :D


Kuva Tiinan tallin sivuilta.. Oikealta nimeltään Ruta..

27.11.2012

Jätti postaus..!

En oo siis ehtinyt kirjoitella blogiin hetkeen aikaan. Se ei kuitenkaan tarkota, että blogi olis tauolla. Ei ole.
Töitä on riittänyt ihan hyvin, tää viikko on vähän rennompi. Tein aivan tohkeissani tänään joululahjalistaani.. tein sen powepointilla.. enhän mä sitä tänne saa : (

Arvonta tosiaan peruttiin.. Oon vähän pettynyt, että osallistujia oli noin vähän.. Haluaisin tietää miksi juuri sinä
et osallistunut? :)

Viime perjantaina oli ne työpaikan pikkujoulut. Menimme Vero Modan stailaukseen joka oli kyllä huippua!
Jokaiselle oli viisi erilaista asukokonaisuutta. Itselleni tuli sellasia vaatteita sovitettavaksi jotka olisin kiertänyt kaukaa.. Mutta täytyy myöntää, tykkäsin! Mm. sähkönsiniset farkut tuli sovitettavaksi ja ties mitä muuta. Mukaan ei kuitenkaan tarttunut mitään, koska päätin tulevani uudelleen, kun on enemmän aikaa.
Siitä jatkoimme Fransmannille syömään. Tilasin pääruoaksi Grillipihvin joka oli pariloitua härän ulkofilettä ja lisäkkeenä oli valkosipulivoita, aiolia, salaattia ja maalaisranskalaisia perunoita. Ruokajuomaksi tilasin punaviinin Zanni Valpolicellan. Jälkkäriksi klassinen Crème Brûlée. Voi nam nam naaaam! Oli hyvää!!
Siitä jatkettiin baariin. Ilta meni ihan hyvin.
Hain tänään Millan ja mentiin taas ratsastamaan. Viime sunnuntaina maastoillessa Kessi säikähti jotain ja lähti äkisti peruuttamaan, mutta me ei ainakaan nähty mitään. Myös laukkailu oli silloin tosi tuskaista ja tamma oli muutenkin aika kipakka. Tänään meni siis todella, todella hyvin! Kessi oli taas oma ihana itsensä ja laukattiin paljon paaljon pidempiä pätkiä kuin ennemmin. Se tunne ja fiilis, sanoin kuvaamatonta ja hienoa. Huhhuh! Kessiki oikein hikos : D Kävin viime keskiviikkona tallilla ja menin Kessillä ilman satulaaa maastossa. Köpöteltiin ja mentiin ravia, ei siis laukattu. Saa nähdä koska kokeilisi laukata ilman jalustimia tai satulaa ; )
Huomenna meen siis aamupäivällä uudestaan.

(mulla on liivi takin alla, joten sen vuoksi näytän jäykkä paskalta)..

Paljon puhuttu Peppi-shettis!..


Näin ystävääni Lauraa pitkästä aikaa ja mentiin Kyrkkärin metsäpoluille sen koiran ja Retun kans kävelylle. Ekan kerran päästin vieraassa paikassa Retun irti. Se oli aivan innoissaan siitä, että sai juoksennella vapaana poluilla ja vielä koirakaverin kera! Kokeilin myös pihassa päästää Retun irti ja homma sujui ihan hyvin. Viikonloppuna mennään mieheni kanssa uudelleen sinne metsäpoluille. Tekee Retulle hyvää! Niin ja sillon pitää ottaa kamera mukaan.

Tallin jälkeen kävin kämpillä vaihtamassa vaatteet ja hetken huilasin. Sitten suuntasinkin jo takas kaupungille. Mutta nyt kaupoille.. Tälläiselle pika käynnille. Kävin siis H&M:ssä sekä Lindexillä. H&M:ltä tarttui mukaan ihanan sininen t-paita sekä kahdet vähän paksummat leggingsit. Lindexiltä hain alusvaatteita. Oli kiva olla pitkästä aikaa vaatekaupolla, ihan kirjaimellisesti : )

Pussukoita..

Noi leggingsit on mustat ja toiset harmaat vaikka ruskeilta näyttääki..


Ps. jotain ihanaa on tulossa.. Pääsen siis piiiitkästä aikaa Tiinan tallille estetunnille! Toki vasta 6.12, mutta pääasia, että pääsen. Tähän asti on aina osunu työvuoro tunnin päälle..




19.10.2012

Biafuria, perhettä, kosmetiikkaa.. töitä?

Keskiviikkona lähdin extempore "reissulle" porukoilleni, tietenkin Retu mukanani. Systeri oli miettinyt päänsä puhki kärsimättömänä, että tullaanko vai eikö.. En ollut kertonut, että tullaan. Olin vastannut vain ympäripyöreästi.. Reilua, eikö? Ja kotia palasin vasta niin, että sain haettuani mieheni suoraan töistä eli 23 aikaan. Taas.. kyllä.. taas satoi vettä! Nyt vähän enemmän kuin aikaisemmin. Päivä sielä sujui tosi leppoisasti. Lisäksi sain ihanaa äidin tekemää broilerkastiketta ja riisiä. En ikinä saa kastikkeesta saman makuista kuin se. Tyhmää..
Verestin pikkumuksun muistoja ja tein noilla ihme lasiväreillä kuvan. Omastani tuli aivan surkea. Siskoni teki sen puolet paremmin.


Torstaina mulla oli työhaastattelu Opteamilla. Pääsin sinne töihin. Eli teen sielä vuoroja Pentikin lisäksi. Kiva juttu! Mulla oli muuten ajatuksena osallistua yhdellä Öpillä mörköestekisoihin.. mutta osallistuminen näyttää olevan kiinni siitä, ettei meillä ole sinne kyytiä.. Dääm. Olisin halunnut osallistua, mutta no, ei voi mitään. Huomenna olisi tarkoitus tehdä video siitä kysymyspostauksesta. Saa nähdä minkälainen sekamelska siitä syntyy. Mutta toivon, että se onnistuisi, ettei kaikki lukijat pyörry koneidensa taakse aukaistuaan sen videon.

 


Eilen oli lisäksi ratsastustunti. Opettaja laittoi mulle Biafurin! Biafur on tuollainen oman arvonsa tunteva puoliverinen. Vaihtelua, jes! Tunti ei ollutkaan estetunti, koska näin syyslomalla on paljon vuokrauspäiviä ja myös niitä vuokraajia joten hevoset on ollut kovalla liikunnalla. Näin ollen opettaja päätti pitää koulutunnin. Eikä se mua ainakaa haitannut, vaikka estetuntia kovasti odottelinkin. Tunnilla tavoitteena oli isot ja pyöreät ympyrät sekä tasapaino jota harjoitimme ravailemalla ilman jalustimia. Tämä tuotti Biafurilla vähän hankaluuksia, kun herra omistaa aika ison ravin.. Ainakin omasta mielestäni. Tunti meni aika hyvin, tosin laukka olisi saanut olla suurempaa, kuten opettaja tunnilla huomauttikin sekä olisi pitänyt rohkeammin kokeilla tuota harjoitusravia vaikka tuntuikin, että tipun hetkellä millä hyvänsä. Mukavaa vaihtelua toi sekin, että ratsastimme ilman jalustimia. Sitä tuntuu niin harvoin tunneilla olevan. Tunnilla meitä oli vain 4 joten sai ratsastaa ihan "rauhassa". Tuntui jotenkin oudolta ratsastaa pitkästä aikaa ilman turvaliiviä, jopa hieman turvattomalta : D Sain materiaaliakin pitkästä aikaa tunnilta (kaikki videopätkiä) joten tein niistä yhden "ison" videon. Ilman jalustimia ravailusta ei tullut videota. Pyydän jo etukäteen anteeksi tuosta niin mahtavasta laadusta...

 
 



Oon niin rakastunut.. ripsienpidennyksiin! Toisin sanoen, tekoripsiin. Ne on niin vaivattomat, mutta silti niin hienot. Ainakin mun mielestä. Itellä on lyhkäset ripset, niin senkin takia tykkään käyttää noita.. En kuitenkaan ihan päivittäin.


 
toinen ripsi ei mennyt ihan niiin hyvin paikoilleen..
 
 
 
 

15.10.2012

Voinko elää päivän uudelleen?

Päivä ei mennyt niin kuin osasin odottaa.. Voisinko sanoa, että olen oikeastaan aika pettynyt suorituksiin. Pahoittelen siis jo nyt kovin pitkää postausta..

Eli päivä ainakin alkoi hyvin. Tallille menin puoli kymmeneksi. Jännityksellä sain odottaa, että tulevatko siskoni ja äitini mukaan. Eilen se oli vielä vähän epäselvää. Laitan Ringan toisen ratsastajan, Roosan kanssa valmiiksi. Vaihdoimme suitsiin "normaalimmat" ohjat.. Eli ne värikkäät ohjat heitettiin nurkkaan. Lisäksi vaihdoimme riimun ja satulahuovan vähän miesmäisemmiksi. Ei pinkkiä- ei enää : D Ringa oli aamusta tosi rauhallinen ja tyyliin nuokkui karsinassaan. Hevosia lähti matkaan yhteensä kuusi kappaletta. Ratsastajia muutama enemmän. Ei muuta kuin hevoset sekä varusteet autoon ja matkaan!
Ratsastajat matkasivat omilla kyydeillään ja mäkin sain oman tukijoukon mukaani, onneksi.

Päivän eväät..


Olimme Vaasassa kahdeltatoista.. myöhässä siis. Eli en ehtinyt tutustua maasta päin rataan kunnolla.
Ottaessamme hevosia pois rekasta, yksi hevonen ehti potkaista opettajamme koiraa päähän. Koira siis kaatui maahan ja alkoi vinkumaan sekä huitomaan jaloillaan. Tilanne näytti aika pahalta, mutta onneksi selvisimme säikähdyksellä. Ilmeisesti kavio oli osunut koiraa suuhun olevaan hampaaseen, ainakin sieltä tuli verta. Ei kuitenkaan onneksi paljoa. Koira vietiin tallille makaamaan lämpimän loimen sisälle.

Kävin maksamassa lähtömaksut ja varustimme Roosan kanssa Ringan. Sitten vain hevonen maneesiin, selkään ja verryttelemään! Siitähän kaikki sitten alkoikin. Ringa on tallilla yksi vetelys. Tänään Ringa näytti itsestään uuden puolen, ehkä vähän liiankin selvästi. Herra säpsyi ja vähän säikkyikin kaikkea uutta ja pieniäkin ääniä. Varsinkin maneesin koko seinän levyinen peili oli todella pelottava. En saanut hevosta millään rentoutumaa. Käynnissä oleminen tuotti tuskaa. Ravailu oli tosi töksähtelevää ja yhtä nopeaa pikajuoksua. Laukassa vauhtia vasta riittikin ja jarrut olivat lähes kadonneet.

Mihin tallin laiska, mitään pelkäämätön ruuna oli kadonnut? Jota sai ajaa jatkuvasti eteenpäin, että pääsisimme esteiden ylitse?

Ringa ja minä ekan luokan jälkeen..

Eka luokka oli siis puomi-ristikko luokka. Olinkin lähdössä toinen. Menin ensimmäisen luoka ravissa ajalla 1:02:64 + 4 virhepistettä. Virhepisteet tulivat siitä, kun en saanut Ringaa menemään suoraan ekalta esteeltä kakkoselle vaan se veti oikealle joten jouduin tekemään ympyrän. Tuo johtui siitä koska peili ja pelottava nurkka olivat edessä. Ainakin muistin koko radan! Rata sisälsi seitsemän estettä.

Toinen luokka 40-50cm menikin vielä huonommin.. Verkassa Ringa hyppäsi esteet aika hyvin. Mutta viimeisimmän verkkaesteen jälkeen pidätteleminen oli hankalaa. Kun meidän vuoromme tuli, ensimmäinen este hypättiin leikiten, mutta esteen jälkeen tulikin pukki ja hyppelyt sivulle. Luokka siis keskeytyi. Myös Ringalla ja toisella ratsastajalla meno oli samanlaista. Roosa vaihtoi suosista hevosta verkan jälkeen.

Näin jälkeen päin tuo harmittaa tosi paljon. Olisi vain pitänyt jatkaa rata loppuun vaikka olisin pudonnut kymmenen kertaa. Hevonen ei suinkaan saanut tahtoaan läpitte, ettei rataa tarvitse suorittaa vaan opettaja ratsasti hevosen kisojen jälkeen.. Aluksi meinasi sekin olla yhtä hullun myllyä.

Tulipa ainakin lisää kokemusta. Ehkä olisi mennyt paremmin jos olisimme saapuneet ajoissa, jolloin Ringan kanssa olisi saanut rauhassa tutustua uuteen paikkaa ja ratsastaa sillä enemmän. Ai niin, Ringa ei ollut kuulemma liikkunut viimeiseen kolmeen vuoteen tallilta minnekään...

Päivän päätteeksi vuokrasimme mieheni kanssa leffan Filmtownista kera karkkien.

Toi leffa oli kyllä hyvä..

Lempikarkkeja.. Namm...


4.10.2012

Sekamelskaa tunnilla ja elämässä..

Estetunti koitti jälleeen.. Nyt ei ole kuvamateriaalia saatavilla, pahoittelen.
Olin jo aika aikaisin tallilla. Ringa oli haettu juuri sisään ja pihalla oli satanut vettä.. Ymmärrätte varmaan miltä kimo näyttää sen jälkeen? Ei ainakaan siltä. Ringa liikkui alkutunnista suhkot hyvin. Tunneilla hypimme vain kahta estettä ja tunti oli aivan täynnä joten hyppy kertoja tuli vain muutamia, mikä oli pieni pettymys. Esteillä Ringa alkoi liikkua taas kuin tahmatassu ja laukannostot oli välillä työläitä. Tänään vaikutti muillakin olevan vähän takkuilua tai sekoilua esteillä tai ainakin monella tuli kieltoja ym. : )
Odotan, että ensi tunnilla hypittäisiin enemmän, koska mm. samalla viikolla sunnuntaina on ne Vaasan kilpailut.



Retulla on huomenna varattuna aika eläinlääkärille. Se saa 12 viikkoisten rokotuksen.
Retu on taas kasvanut hurjaa vauhtia. Tuntuu, että välillä tulee sellaisia kasvupyrähdyksiä.
Huomenna lisää eläinlääkärissä käynnistä.



Nyt vaikuttaa siltä, että asiat olis menos parempaan suuntaan, mutta nyt, kun sen mainitsin niin tapahtuu varmasti täyskäännös väärään suuntaan. No pitää toivoa, ettei niin käy.
Siis tällä hetkellä olisi vaihtoehtoina 2 eri hevosta joita voisi vuokrata. Lisäksi ensi viikolla on työhaastattelu ja toisen työpaikan kanssa ollaan miettimässä sopivaa ajankohtaa työhaastattelulle.




Ikäviäkin uutisia mahtuu tähän postaukseen.. Eilen kuulin, että hamsterini lopetettiin.
Maisa oli talvikko. Pienempänä oikea "Lilla My" : D eli pikku myy.. sellainenkin häjyilijä.
Maisalla oli siis suun vieressä pieniä kasvaimia ja sillä ollut flunssa tai joku muu vastaava oli tuhonnut osan aivosoluista.. Eli ei siis ollut mitään perusteltua hyvää syytä pitää noin pientä eläintä hengissä, kerta asia oli mennyt jo noin pahaksi. Maisalla flunssa esiintyi vain aivasteluna.
Jos joku ihmettelee, miksi en ole aikaisemmin Maisasta postannut tai kertonut, johtuu aika pitkälti siitä, että päätin antaa Maisan pikkuveljelleni.
Ja miksi? Ostin Maisan viime vuonna, jolloin opiskelin ja kävin koulussa, eli menin aamulla 8 kouluun ja tulin 21 aikaan kotiin. Maisa sattui olemaan yllättävän sosiaalinen hamsteri joka ei viihtynyt hetkeäkään yksin. Päätin, että antaa Maisan veljelleni. Se sai porukoillani aina huomiota. Eli siellä sen oli parempi : )
Nyt se pitää kuria hamstereiden auringonkukkataivaassa Nipsulle ja Maukalle.
Teen erillisen postauksen noista meidän kaikista jyrsijöistä..

All we needed you..



2.10.2012

Tallin harjoitusestekisat..

Huh! Mä selvisin hengissä tästä koitoksesta!! "Saanko edes piienet aploodit? Joohan?"
Mua jännitti siis ihan sikana. Jännitys johtui paristakin asiasta; kompuroiko Ringa ja muistanko radan?
No, Ringa ei kompuroinut -vaikka olisi voinut olla hyvinkin mahdollista- ja mä muistin sen radan.. Vautsi! Rata oli siis 8 esteen rata. Menin Ringalla luokat 40cm ja 50cm. En ollut oikein tyytyväinen Ringan liikkumiseen.. Ymmärrän toki laiskuuden, koska oli ollut kisoja ennen tunneilla ja Ringalla saa olla aika vahva pohje. Kaikista maiskutteluista ja raipasta sekä pohkeista huolimatta se liikkui aika vetelästi. Se taas kostautui niin, että harjoitus hypyissä Ringa kielsi esteen varmaan ainakin 3 kertaa. Näissä harjoituskisoissa ei mitattu aikaa ja kaikki sai palkinnon ilman voitto järjestystä.

Ringa laittoi silmänsä kiinni.. sitäkin pelotti..


Kuvasin itse vastapalveluksena Millan ratsastuksen. Hyvin meni Milla ja Atos! Puhdas rata!
Kuvaajan saaminen meinasi tuottaa taas paljon hikeä ja tuskaa.. Serkkuni ei päässytkään tulemaan ja toinen kuvaaja (harrastaa kuvausta) ei ehtinyt tulemaan.. Noh, näin sosiaalisena ihmisenä, pyysin kahta täysin vierasta ihmistä + Millaa kuvaamaan. Aivan hieno juttu, kun suostuivat ja suuri kiitos heille!
Mutta, sitten itse "kisaan"..

Pahoittelen tuota raitaa..


Kisasin ensimmäisenä luokassa 40cm.. Ja niinhän siinä kävi.. Ringa kielsi heti ensimmäisellä esteellä.
Hyppäsimme saman uudelleen ja niin se vain ylitti sen. Seuraavat menivät jo vähän paremmin, vaikka liike oli yhä laiskaa. Eli ensimmäisestä kieltäytymisestä tuli 4 virhepistettä. Tittiditiii!
Onneksi en ollut ainut.. Yhdellä ratsukolla putosi puomi ja toisella ratsukolla meidän lisäksi tuli kielto.

Sitten luokkaan 50cm.. Ratsastin radan toisena. Nyt saatiin edes vähän parempaa otetta tuohon hommaan, mutta laukkaa ei tullut vieläkään kaikkien esteiden jälkeen. Suoritimme radan kuitenkin puhtaasti. Olen tyytyväinen!

Olin ainut joka ratsasti Ringalla, joten sain meidän suoritusten jälkeen ottaa varusteet pois ja viedä sen laitsalle. Mukaan Ringan hoitamiseen osallistuivat kaksi muutakin ihmistä (joita heitäkään en tunne).. Sainpa juttu seuraa ja sujuipa hommakin leppoisammin.

Nämä olivat siis ensimmäiset kisani ja näin jälkikäteen on helppo ajatella: "Mitä jännittämistä siinä oli?"
Ei mitään.. Nyt saa jäädä odottamaan innolla ensi viikon Vaasan kisoja! Hui, niin ne ovatkin jo ensi viikolla..


Ruusuke..

Ringan korvien perus asento..

40cm rata..


50cm rata..


1.10.2012

Jännittää vaan vähän

Oikeasti mua jännittää enemmän kuin vähän..Olen jännittäjä.. Mutta eikös pieni jännitys ole vain hyvästä?
Huomenna siis on ne Tiinan tallin omat estekilpailut. Kisaan Ringalla niissä luokat 40cm ja 50cm. Saan serkkunikin ja sen kaverin mukaan.. joten kuvaajakin löytyy. Saanpa vihdoin uusia kuvia!



En ole päivitellyt hetkeen, kun ei ole mitään sen ihmeempää tapahtunutkaan.
Viikonloppuna kävin lauantaina porukoillani. Päivä hurahti siellä kuin siivillä vaan. Alunperin olin suunnitellut, että menisin siskoni kanssa ottamaan "muutamia" luontokuvia, mahdollisesti Retu mukana. Mutta se sitten jotenkin vaan jäi tekemättä. Ensikerralla sitten, lupaan!

Kävin niiden paikkakunnan Agrimarketissa, tarkoituksena oli ostaa ratsastushanskat.. Siellä olikin tapahtunut hanskojen perikato. Oli siellä joitain hanskoja, mutta ei sellaisia kankaisia mitä ite olisin tarvinnut. Yhdet löysin ja tietenkin sitä oli vain koot XS ja L.. Eli jäipä sitten ostamatta. Huomenna suuntaan Minimaniin ->

Retun kanssa on viime päivinä sujunut ihan hyvin. Olemme pidentäneet lenkkejä jo huomattavasti ja hyvin poika jaksaa. Opetin sille eilen uuden tempun, jonka osaa jo melkeinpä täydellisesti. Eli sen, että se istuu takajalkojensa päällä. Kuvaa en valitettavasti vielä saa, koska kuvista ei tule hyviä (johtuu kämpän huonosta valaistuksesta) näin hämärtyessä. Lisäksi harjoitellaan vieläkin paikalla oloa.. Välillä menee hyvin ja välillä ei meinaa sujua millään, varsinkaan jos joutuu odottamaan muka mielestään liian kauan. Mutta kasvaa se ainakin hyvää vauhtia!



Joku päivä olisi tarkoitus mennä ratsastamaan viisi vuotiaalla goltanninrussruuna Romilla. Olen käynyt kerran aikaisemmin jo ratsastamassa sillä, mutta olisi kiva mennä uudelleen. Viimeksi oli vähän rauhaton. Laitan kuvia myöhemmin tulemaan.. kunhan ne joskus siskoltani saisin.

Kysymyspostaus tulee joko huomenna tai keskiviikkona! Joka tapauksessa huomenna pitäisi tulla se postaus niistä kisoista.. Saa nähdä kuinka menee.. Odotattehan jännityksellä?

Löysin netistä aivan ihanan laukun ja paidan! Pakko laittaa kuvat niistä. Laukku sekä paita ja paljon muuta löytyy sivuilta http://www.funkyjunk.fi




27.9.2012

Kauan odotettu torstai..

Jes, vihdoin torstai! Tarkoittaa sitä, että illalla on estevakiotunti! Tuntuu jotenkin, että tätä päivää on saanut odottaa vaikka kuinka kauan.. mutta toisaalta viikko on mennyt nopeasti, kun ajattelee, että "oho, nyt on jo torstai, huomenna alkaa viikonloppu!" Niinpä..
Pitää toivoa, että tunnille tulisi joku katsomaan, jolta rohkenisin kysyä, että kuvaisiko se tuntini.. Saisin sitten matskua tännekin.
Tänään on satanut vettä jo ties kuinka varhaisesta aamusta asti, mutta ainakin tiedän sen, että tunti pidetään aika varmasti maneesissa. Maneesissa on vain niin "kellertävät" ne valot.. että kuvista tulee sitä samaa luokkaa..

Toivon todella sisimmässäni, että tämä tunti menee paremmin kuin edellinen. Pidetään kaikki peukkuja? Yritän muistaa vaihtaa esteillä vaihdetta suuremmalle..
Niin ja toivon sitäkin, että mun kohdalle osuu Ringa! Onhan ne tallin omat kisat JO ENSIVIIKOLLA!
Mutta sen jälkeen haluan palata takaisin Duzen pariin..

Tuntuu, että Retukin kasvaa aivan silmissä.. Ei se ole enään sellainen pieni söpöläinen.. Onhan se toki vieläkin söpö! Retu ei oikein meinaa antaa periksi tuossa "ulkoilutakin" päälle laitossa ja sen pois ottammisessa..
Luulen, että sille tulee varmaan pihalla siltikin kuuma, vaikka omasta mielestäni sielä on tosi kylmä. Retu on oppinut vihdoin viimein nukkumaan yönsä omassa sängyssään. Toki aamuisin nostan sen viereeni nukkumaan.. Ensi viikon perjantaina olisi Retun 12 viikkoisten eläinlääkärissä käynti.. Odotan jo, kuinka se mahtaa sujua. Hienoa, että miehenikin pääsee mukaan -iltavuoroviikko- ja aika on aamulla.. Menemme siis Lemmikki Klinikka MAi-VETiin. On ainakin saanut tutuiltani paljon suosituksia.




Tänä päivänä päätin tehdä ruoaksi kanaa ja pastaa kasviksien kera.. Melkeinpä ainut vaihtoehto, kun lähikaupastamme -niin lähikauppa, pieni kauppa, pieni valikoima- ei meinannut kanan ja jauhelihan lisäksi muuta löytyä.. Mutta hyväähän siitä tuli!


Ja tässä tulos.. Pasta kypsyi ylikypsäksi.. Se jäi harmittamaan. Ruoanlaittoon kului aikaa n. 20-30 minuuttia.. Eli eipä vienyt paljoa aikaa. Samalla kaupassa käydässä Retun tuli harjoiteltua yksin oloa.. Kuulin ulko-ovelle
saakka yksittäiset pikku-haukut. Yksinolo harjoitus kesti n. 15 minuuttia. Parempi sekin, kun ei mitään.
Kämpille päästyäni pentu oli kuitenkin jo rauhoittunut. Palkinnoksi tietenkin nameja ja kiitoksia!


Ruoanlaitto meni kuitenkin aika myöhään ja sain syödä aika vauhdilla, että ehdin ajoissa tunnillekin..
Tallille päästyä, kukaan ei ollut laittanutkaan Ringaa valmiiksi.. Joten jäin viimeisenä ja ainoana laittamaan hevosta, kun muut olivat maneesissa kävelemässä alku käyntejä. Yritin siis olla vikkelä, mutta huolellinen Ringan varustamisessa. Ehdin lopuksi ihan hyvin mukaan tuntiin, vaikka meidän alkukävelyt jäikin vähemmälle. Valitettavasti en taaskaan saanut ketään kuvaamaan tuntiani.. Joten siksi vain "pääkuvia" Ringasta.. Tunti meni huomattavasti paremmin kuin edellinen! Vielä vähän saisi kuitenkin painaa esteillä kaasua pohjaan :) Selvisimme ilman kompurointia ja hypyt meni hyvin.

Tässä tämä paljon puhuttu Ringa nyt on..

Tunnin jälkeen alkoi jo vähän hämärtää



20.9.2012

Vauhtia matkassa

Vauhtia näyttää piisaavan varsinkin Retulla : )


Hain Citymarketista varaamani peilin.
Laitan siitä kuvia, kun saamme sen ripustettua paikoilleen ; )

Samalla tuli ostettua tarpeellisia meikkejä.
Laitan niistäkin parempaa postausta illemmalla.

Suosittelen käymään Nellyn sivuilla. Sieltä löytyy ALE:sta varmasti
kaikille jotain! Toki ymmärtäähän sen, ettei
kokoja ole välttämättä riittävästi : )

Tässä suosikkejani;


Nämä pinkit korkkarit tuli tilattua! : )



Tämän päivän ratsastustunti ei mennyt niin hyvin kuin odotin.
Eli hevosen eteen päin viemisessä esteillä tuotti ongemia.
Vauhtia ei siis ollut riittävästi ja se kostautui hypyissä.
Tiedän ainakin mihin ensi kerralla panostan oikein kunnolla.
Valitettavasti kuvamateriaalia ei ole tulossa, kun ei ollut ketään
kaveria mukana. : )
Tunnin päätteeksi alkoi satamaan, ukkostamaan ja
taivaalta sateli vielä isoja rakeita.
Taivas oli kuitenkin paikka paikoin kirkkaan sininen ja jostain kohti tumma.
Onneksi kuljen tallilla aina autolla : D
Ps. sain ratsastaa Ringalla.


sori, kännykkälaatu.. :D ja totta, talli sijaitsee ihan rautatien vieressä..