31.10.2013

Tarvitsen teidän ääniänne..!


Kaikki rakkaat lukijat ja blogin satunnaiset seuraajat sekä tietysti kaikki muutkin
äänestämään Retua kuvakisassa! :)
Alle laitan kuvan, jolla osallistuin kilpailuun.
Kiitos kaikille ihanille, jotka käyvät äänensä antamassa! 

Kuvakisan järjestää Lemmikkitalo.





29.10.2013

Viikko vierähti nopeesti..

Blogi on ollut viikon hiljaiselolla... Nyt tulee pitkästä aikaa postaus. Ensimmäinen viikko Ypäjällä meni todella nopeasti!
Eka viikko meni tutustuen talleihin ja sääntöihin. Yksi kunnollinen tuntikin oli vielä loppu viikosta. Käytiin kavereiden kans kattoos mm. yks estevalkka joka oli ihan mielenkiintoista seurata. Lisäksi salilla on tullu käytyä muutama kerta. Jalat kyllä kiitti..
Ekalla viikolla tuli paljon uutta asiaa, joten se tuntui pidemmältä kuin vain viikolta. Oli kyllä ihanaa päästä viikonlopuksi kotiin.

Tällä viikolla on ollut mm. kengitystä ja päästiin ihan elävältä hevoselta irrottamaan kengät, vuolemaan ne, raspaamaan ja uusi kenkä kiinni. Ihan näin nopeasti selitettynä. Toki katottiin hevosen liikkeitä, kun sitä kävelytettiin käytävällä edes takaisin. Ratsastusta ei oo tällä viikolla ollenkaan. Maanantaina eli eilen saatiin nimikkohevoset. Sain pienen suokkitamman, Vekulin. Löytyy sukupostista, paina vain nimeä ;)
Tänään kävin siihen paremmin tutustumassa harjailun merkeissä. Tosi symppis ja rauhallinen tamma.

Loppu viikosta on mm. kengitystä, valjastamista/ajoa ja perjantaina on varusteopista tentti! Jes jes! Eiköhän siitä läpi päästä! :) Huomenna mennään kattoon tamma-varsanäyttelyä, myöhemmin keskiviikkokisoja (este) ja torstaina käydään kaverin kans ratsastamassa meidän opon hevosia. Jos ehditään niin tarkoituksena olis mennä kattoon sen jälkeen estevalkkua. Salillekin olis kiva päästä joku päivä!

Mutta tälläistä tänne! Kysyä saa jos tulee kysyttävää :)


21.10.2013

Ypäjällä..vihdoin!

Herätys oli aamulla noin 8 aikoihin.
Pakkasin vielä viimeisiä tavaroita ja lähdettiin sitten kaupan kautta matkaan noin kympiltä! Ajettiin tällä kertaa jotain ihan eri reittiä, kuin silloin soveltuvuuskokeisiin mentäessä. Ajettiin siis Sastamalan/Huittisten kautta. Tää reitti oli paljon kivempi (vaikken ite ajanutkaan), mutta sai siis ajaa ihan rauhassa ilman rekkojen perässä hinaamista. Huittisilla päätettiin pitää pieni breikki. Käytiin hakees kahvit ja Retu pääsi vähän ulkoilemaan välillä. Jatkettiin siitä matkaa kohti Ypäjää. Ypäjällä oltiin n. yhden jälkeen. Menin toimistolta hakemaan avaimet ja lähdettiin sitten purkamaan laukkuja. Asun Rentukassa :) Mitä nyt oon muihin kämppä kavereihin tutustunut niin vaikuttaa ihan kivalta porukalta! Huomenna on koko päivä tiedossa opiskelijan ohjausta. Keskiviikkona onkin ensimmäinen ratsastustunti! En uskonu, että olis ihan näin pian, joten onneksi tuli otettua aivan kaikki tavarat kerralla mukaan. Keskiviikkona saadaan myös omat nimikko hevoset. Torstaina on mm. varusteoppia ja perjantaina anatomiaa. Kivalta vaikuttava viikko tulossa!

Väsyttää jo nyt vaikka kello on puoli kuus, mutta viime yönä ei hirveen pitkiä unia tullu otettua.
Ehkä tänään pääsis ajoissa nukkumaan? Ehkä, ehkä.. Jaksaa sitten huomenna reippailla!







Vaaavi <3





Tietty protskut mukana! ;)

20.10.2013

Alkuviikon estevalmennus..

Alkuviikosta oli tiistaina pitkään ja innolla odotettu estevalmennus! 
Estevalkan piti meille Monna. Milla tuli mun ja Mian sekä yhden toisen likan kans samaan valmennukseen. Milla meni Bertalla, mä Aksulla ja Mia Foxilla. 

Alkuverkat tehtiin itsenäisesti. Aluksi käynnissä ympyröitä ja sen jälkeen ravissa ympyröitä sekä radan poikki ratsastuksia. Aksu vaikutti vähän nihkeältä. Hetken päästä nosteltiin laukkaa. Eka ihan vain yhdellä sivulla. Laukka nousi kuitenkin ihan hyvin. Seuraavaksi laukattiin 3/4 osa kenttää. 

Alettiin hypätä pientä ristikkoa ravissa. Seuravaaksi mentiin sama ristikko laukassa. Valmentaja nosti ristikkoa vähän isommaksi. Sen jälkeen se teki siitä pienen pystyn. Olis pitänyt taas tehdä tämä postaus ajoissa niin muistasikin kaikki jutut mitä tehtiin :D Joka tapauksessa Foxi sai noiden ekojen tehtävien aikana jonkun ihme sekoamis kohtauksen. Se vain yhtäkkiä saatto lähtee laukkaamaan ja lopuksi tulikin "pieni" pukki. Mia ja Foxi lopettivat valmennuksen kesken, koska tuo ei ollut sitä ominaista normaalia käytöstä Foxilta. Monna oli ihan samaa mieltä, että on ok lopettaa homma. Me muut mentiin kuitenkin yksittäin 2. estettä (katso kuva) joka oli ristikkona ja mentiin myös kahden esteen sarjaa 1-2 (katso kuva). Lopuksi koko kolmen esteen rata. Ykkös esteelle oli aika hankala tie. Lisäksi omaa suoritusta ehkä vaikeutti se, että mun oli hankalempaa mennä sitä oikeeseen kierrokseen. Selvittiin kuiteskin!
Aksu olis saanu kulkea vähän reippaammin. Se ei ollut hirveen energinen. Sillä oli takana viikonlopun ja edellisen päivän estevalmennukset. Se jäi vähän harmittamaan..
Mia meni lopuksi Aksulla muutaman yksittäisen esteen ja lopuksi myös koko radan. Hyvin niillä meni!

Tykkäsin todella paljon Monnan tyylistä valmentaa ja haluan ehdottomasti jatkossakin Monnan valkkoihin! Monna huomautti mun käsistä, että mun pitää rentouttaa ne, ei jäädä puristamaan. Tiedä sitten mistälie mulle jäänyt tuollainen puristus vimma, mutta yhdellä hyppy kerralla oikein kunnolla keskityin siihen, että mun kädet on rentona niin hyppääminen tuntui paaaaljon paljon mukavemmalta ja "helpommalta". Pitää muistaa tuo rento käsi jatkossakin. Ei tällä ei siis valmentaja enkä minäkään tarkoita, että jään vetämään hevosta suusta, vaan, että puristan käsiä liikaa nyrkkiin. Ne pitää muistaa rentouttaa :) Eli hyvät fiilikset jäi valmennuksesta! (Pahoittelen, ettei koko radasta ole videota, mutta meidän valmennus oli niin myöhään, että pimeä ehti taas tulla jo omia aikojaan).












16.10.2013

Toivepostaus ♥

"Miten oon valmistautunu Ypäjälle menoon?"

Tästä aiheesta toivottiin postausta joten toteutanpas sen nyt heti..
Nyt täytyy heti alussa myöntää, että Ypäjälle lähtö on ollut välillä vaakalaudalla. Sen vuoksi en olekaan yhteishaun tulosten jälkeen hirveästi asiasta puhunutkaan täälä blogin puolella.

Aluksi lääkärit meinasivat, että oon sairaslomalla koko loppu vuoden. Silloin kesällä leikkauksen jälkeen sain postissa paperit toimenpiteestä ja sieltä löytyi kohta; "Täten viestitän oppilaitokselle, että käsi on estynyt fyysisistä kuormitteista koko loppu vuoden 2013".
Tämä asia sain kuitenkin syyskuussa käänteen ja sain nousta hevosen selkään sekä palata töihin.
Käsi on kestänyt töissä ihan hyvin, ratsastaessa välillä tuntuu pientä kipua silloin tällöin, varsinkin jos joudun esim. pidättämään hirveästi hevosta.

Vaikka sainkin luvan olla hevosten kanssa, silti jostain tuli vain sellainen olo, että en ehkä haluakaan lähteä. Aloin miettimään, että onko mulle mitään hyötyä koko koulutuksesta. Kävin selaamassa mollin sivuilla työtilannetta ja koko Suomessa oli oikein 6 vapaata työpaikkaa.. Jes! Tuo sai pohtimaan entistä enemmän, että haluaisinko todella opiskella hevostenhoitajaksi, joiden työtilanne näyttää huonolta ja joiden palkka on aika mitätöntä. Kävin tunneilla, etsin vuokrahevosta, kävin töissä.. Lisäksi vielä tuo parturipuolen ammatti alkoi houkutella vain enemmän... Joutuisin jättämään Retun ja mieheni A:n tänne. Siitä aloinkin miettimään, että mitä jos jostain syystä meidän suhde ei kestäisikään välimatkaa? Tuolloin vielä oli A:n kanssa epäselvää,  muuttaisiko se mukana. Epäilin vahvasti, että se jää tänne.. Onhan sillä vakityöpaikka. Nämä sai miettimään aina vaan vahvemmin, että jos vain jäisinkin tänne.

Nyt kuitenkin tällä viikolla, kyllä, tällä viikolla päätin, että mä lähden sinne kouluun!
Omalla alallanikaan ei ole hirveästi vapaita työpaikkoja eikä nykyisellä työpaikallanikaan ole vuoroja kovinkaan paljoa tarjottavana. Suunnitelmana on hevostenhoitajan koulutuksen jälkeen opiskella suoraan ratsastuksen ohjaajaksi.

En ole siis valmistautunut Ypäjälle lähtöön millään tavalla. Pikku hiljaa alan henkisesti valmistautumaan tulevaan koitokseen.. Edessä on mm. hirveä pakkaaminen, opiskelijakortti pitäisi hankkia, varmistaa jäykkäkouristuksen voimassa olo, viedä takki brodeeraukseen (omalla seuralla on tällä hetkellä seuratakkien tilaus ja brodeeraus menossa) ja etsiä jostain nopeesti turvakärjelliset jodphurit? Mutta, eiköhän se tästä! Asioilla on tapana järjestyä, kuten A aina sanoo  ♥


Maanantaina on siis lähtö Ypäjälle! Täältä tullaan! 



15.10.2013

Mitä postauksia seuraavaksi..

Nyt haluaisin kovasti teiltä lukijoilta tai keltä vaan joka blogiani seurailee, niin postaustoiveita!
Toivekuvapostaus on tulossa heti, kun vain ehdin sitä toteuttaa.. 

Haluatteko postauksia Ypäjälle lähdöstä? Mitä otan mukaan, tai jotain muuta..
Postauksia Retusta? Tai vaikka lifestylestä.. Antaa tulla vaan! Kommentoikaa ehdotuksenne alle :)

Kiitos ♥




Omia tekeleitäni...

Oon innostunut värkkäilemään bannereita.. ja muutaman saanutkin aikaan.
Vielä en todellakaan mikään huippu ole, harjoittelen ja haen tuntumaa ;)
Mutta jos joku on vailla jonkinlaista banneria niin säpöllä voi laittaa viestiä.. Muutkin kuin hevosbannerit onnistuu... 










Oma





Oma



14.10.2013

Extempore reissu toiselle tallille..

Tuli tehtyä viikonloppuna extempore reissu vanhalle tallille. Lähdettiin siis moikkaamaan pitkästä aikaa Koktailia ja Kessiä sekä tietty muitakin tallin asukkeja. Talli oli ehtiny muuttua tuossa ajassa aika paljonkin. Sisällä oli vaihdettu järjestystä tosi käytännölliseksi ja laitumet oli aidattu kokonaan uusiksi puuaidoilla. Näytti hienolta! 

Haettiin Kessi ja Koktail samalta laitumelta ja vietiin ne talli pihalle. Varustettiin ne ja lähdettiin kentälle. Kentällä tehtiin ihan vaan perusjuttuja. Koktail oli aika kankean tuntunen, joten tehtiin aluksi isoja ympyröitä käynnissä. Tehtiin myös pysähdyksiä, myöhemmin vähän pienempiä ympyröitä. Samaa myös ravissa. Mitään erikoisuuksia en lähtenyt tekemään. Pohja oli vähän märkä, joten jätin laukkailut suoraan välistä. Koktail on kyllä herkkä ja erilainen ratsastaa. Oli kyllä kivaa vaihtelua mennä sillä! Muutenkin Koktail on niin oma persoonansa, nuori höpsö. Lopuksi menin vielä Kessillä loppu käynnit ilman satulaa. Kessi mamman masukin oli kasvanut viime kerrasta <3
Oli kyllä kivaa käydä tuola pitkästä aikaa! Ps. kiitos vielä Millalle kuvista!
















13.10.2013

Hyvin mennyt estetunti...

Viime viikolla käytiin taas Latva-Kivinimessä tunnilla. Vuorossa oli esteet. Sain Aksun ja Mia Foxin.. Ei taida olla ylläri. Tallille mentiin hyvissä ajoin ja haettiin hepat sisälle ja varustettiin ne. Kentällä mentiin alkuverkkoja sillä välin, kun opettaja rakenteli esteitä. Tähän väliin pitää vähän manata, että olis pitäny kirjottaa tämä postaus heti tunnin jälkeen tai lähi päivinä, koska nyt mulla ei oo harmainta hajuakaan mitä me tehtiin ennen esteitä. Varmasti nosteltiin laukkoja ja ravailtiin.. No, ei voi mitään muuta kuin ottaa opiksi ;)

Esteillä mentiin muutamaa estettä kerrallaan ja lopuksi koko rata. Radalle korkeutta nostettiin mulle ja Mialle 50cm. Meidän tunnilla oli siis mukana vähän vähemmän hypännyt joten esteet olivat aluksi matalia ristikoita. Radalle oli taas tiukka tie joka toi haasteellisuutta, mutta hyvin me siitä selvittiin!
Oon todella tyytyväinen tuntiin! Hypyt sujui hyvin, ei jännitystä, ehkä olis saanu olla hitusen lisää tempoa. Kuvia ei oikein ole, mutta muutama video ja hieno rata piirrustukseni löytyy! :)






Nyt maanantaina onkin koulutunti ja toivoinkin ihan jotain muuta hevosta tunnille. Saa jänskättää, että kenellä meen! Tiistaina on Monnan estevalmennus. Valkkaan menee minä, Milla ja Mia sekä sen kaveri. Tulossa siis niistäkin postauksia!

8.10.2013

Funny, lovely dog..

Retusta ei oo hetkeen tainnut tulla omaa postausta.. Korjataan asia nyt. 
Retu on pysyny aika hyvin omana ittenään, vaikka asumismuodot ei oo tällä hetkellä ne parhaimmat.. Asutaan siis mieheni A:n kanssa tällä hetkellä eri paikkakunnilla, molemmat omilla vanhemmillaan.
Retu näkee A:ta siis vain viikonloppuisin, joskus pidemmänkin aikaa. Ongelmana tässä on ehkä se, että sillä on eri säännöt meillä ja mieheni porukoilla. Tähän asiaan, kun sais pikaisen korjauksen.. Muuten on koira pian ihan sekaisin.. Ärsyttää omasta ja Retun puolesta. 

Joka tapauksessa käytiin Retun kanssa viime lauantaina A:n porukoilla ollessa, lähimetsässä kävelemässä ja päätin ottaa kameran mukaan. Se olikin ihan kannattavaa, sillä kuvista tuli omasta mielestäni hyviä! Retu oli tuollon tosi rauhallinen ja sain jättää ihan flexinkin maahan ilman, että tarvi pelätä sen Retun jonnekin karkaavan. Se vain istahti tyynesti kalliolle ja meitsi sai räpsiä kuvia! Ehkä Retukin ajatteli, että pitää saada vähän päivitettyä kuvia ;)









Käytiin muutama viikonloppu sitten I.joella mätsäreissä. Porukkaa oli aivan älyttömästi! Pikku koirissa tais osallistujia olla ties kuinka paljon. Mia osallistu Retun kans Junior Handleriin ja ite pikku koiriin.
Luokissa oli sama tuomari. Aikaa tuola kului monta tuntia. Olis pitäny varautua ite vaatetukselta paremmin, edes lapaset olisivat auttaneet paljon.. vähän meinas tulla kylmä. Onneksi otettiin Retulla hurtan talvitoppis mukaan, tuli tarpeeseen. Mutta en lähde mätsäreistä sen enempää selittämään. Pikku koirissa Retu sai sinisen nauhan, mutta ei kuitenkaan kummassakaan luokassa sijoittunut. Harmin paikka, mutta eiköhän se tästä! :)




4.10.2013

Eilinen estetunti..

Eilen olin estetunnilla ja se meni super hyper hyvin! Harmi vaan, ettei tietenkään ollut kuvaajaa. En ala tunnista tekemään sen pitempää postausta, koska mielestäni kuvattomat postaukset on tylsiä. Menin Aksulla ja Mia Foxilla. Harjoiteltiin kevyttä istuntaa ravissa ja sen jälkeen laukassa. Tavoitteena oli pysyä kevyessä istunnassa yhden "kierroksen" ajan. Se ei mennyt ihan putkeen, mutta harjoittelemalla alkaa varmasti myöhemmin sujua paremmin. Mentiin sen jälkeen osittain korotettuja puomia käynnissä ja ravissa. Korotetuista puomeista tehtiin kavalietteja ja niitä tais olla n. viis peräkkäin. Mentiin samaa tehtävää harjotiusravissa, keventäen ja kevyessä istunnassa. Meni tosi hyvin toi tehtävä!
Noista esteradoista on aina niin hankala selittää.. niin päätinpä sitten tehdä sen teille kuvana. helpompaa! :)  Korkeudet oli 40-50cm ja yhdestä esteestä tehtiin toisella radalla pieni okseri.
Radat meni tosi hyvin. Itellä oli paljon enemmän rohkeutta kuin viime tunnilla ja hypyt meni hyvin!
Ens viikolla olisi taas estetunti, sinne on saatava kuvaaja.






3.10.2013

Maanantain koulutunti..

Meillä oli siskon kans maanantaina Latva-Kiviniemessä koulutunti. Oli kyllä huippu tunti ja paljon tuli taas opittua. Tunti alkoi kuudelta ja tallilla oltiin noin puoli kuus. Haettiin Mian kans Aksu tarhasta ja laitettiin se tallissa valmiiksi. Menin ite Aksulla ja Mia meni Foxilla, kun halus kokeilla jotain toista hevosta. Ihan hyvä niin, parempi kokemus kertyy mitä erilaisimpia hevosia ratsastaa.

Alkutunnista tehtiin alkuverkkoja. Sen jälkeen lähettiin pian tekemään pohkeenväistöä uralla. Aluksi meinas homma tuntua täysin epäonnistuvan, mutta loppua kohtia parani ja sai olla ihan tyytyväinen. Ainakin opettaja kehui, että hyvin meni. Tehtiin tätä tehtävää molempiin suuntiin eka käynnissä ja sen jälkeen ravissa. Otettiin pieni pala käyntiä ja siirryttiin seuraavaan tehtävään. Kentän toisessa päädyssä L-kirjaimen jälkeen käännyttiin kohti keskihalkaisijaa ja lähdettiin siitä tekemään väistöjä takaisin uralle. Tehtiin tätäkin molempiin suuntiin. Oikealle väistöt sujuivat paljon paremmin kuin vasemmalle. Tosin kolmannella kerralla (kolmas kerta toden sanoo) alkoi homma luistaa vasemmallekin puolelle.

Otettiin taas vähän käyntiä pitkillä ohjilla uraa pitkin jonka jälkeen Mia jäi Foxilla toiseen päätyyn ja mä Aksulla toiseen. Nosteltiin pääty-ympyröillä itsenäisesti laukkaa molempiin suuntiin sillä välin, kun opettaja laittoi kavalietin keskelle kenttää keskihalkaisijalle. Aksulla tuntu olevan tosi pomppiva laukka,mutta pomppuisuuden tunne tais johtua siitä, etten ite ollut ihan rentona selässä. Laukat kuitenkin nousi suhkot hyvin.

Seuraavaksi mentiin kavaliettia laukassa. Ensin oikeeseen kierrokseen. Lähdettiin laukkaamaan uraa pitkin, käännettiin oikealle kavalietille ja ylitettiin se ja käännyttiin siitä vasemmalle. Eli tarkoituksena oli vaihtaa laukka kavalietilla. Kylläpäs selostin hankalasti.. No, toivottavasti ymmärsitte.  :D Aluksi laukka ei meinannut säilyä, tokalla kerralla säilyi, mutta vaihtoa en tehnyt tarpeeksi selkein avuin ja kavalietin jälkeen tulikin ravi.. Kolmannella kerralla meni jälleen paremmpin. Mialla suju tosi hyvin, laukka jatkui kavalietin jälkeenkin, mutta sai olla tarkkana siitä, että tuli oikee laukka. Vaihdettiin suuntaa ja tehtiin tätä oikeenseen kierrokseen myös. Tähän suuntaan sujui paremmin vaikka muutaman kerran raville rikkoikin kavalietin jälkeen. Tämän jälkeen tehtiin loppuravit ja käynnit.

Aksu jatkoi seuraavalle tunnille ja Foxi pääsi takaisin talliin. Mia otti varusteita pois ja laitto loimen selkään. Foxin sai viedä mutustamaan iltasapuskaansa karsinaansa. Oon kyllä yli tyytyväinen tuntiin! Paljon tuli uutta juttua, mutta tehtäviin kuitenkin panostettiin niin kauan, että ne sujuivat. Laukan vaihdot tuntu tunnin parhaalta jutulta. Meillä olis torstaina estetunti. Meen Aksulla ja Mia Foxilla. Saa nähdä kuinka sujuu : )

Kuvia ei valitettavasti ole, mutta kaksi videota löytyy!