Koko päivä on ollut sateinen ja tuulinen. Tuli sitä kuitenkin poitsun
kanssa ulkoiltua pienestä sateesta huolimatta. Mutta eipä sitä kauheasti
märällä nurmikolla huvittanut pyöriä : D
Päivän aikana ei ole mitään ihmeempää
tapahtunut. Eli tulossa on “kevyt” postaus.Olen yrittänyt tätä blogia
päivitellä ja laittaa uuteen uskoon : )
Keskiviikkona olisi tarkoitus hakea
siskoni tänne ratsastamaan. Retu jäisi siis siksi aikaa porukoilleni.
Samalla kävisimme katsomassa yhtä vuonohevosta. Ehkäpä siitä tulisi
vuokrahevoseni. Sillä on ainakin mahdollisuus käydä kilpailuissa. Yhden
kisapaikan olenkin jo meille bongannut. JaRa järjestää marraskuussa
mörköestekisat. Kilpailusta ei ole vielä sen tarkempaa tietoa, kuin nimi
ja aika. : ) Mutta vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Siskoni tulee
mukaan katsomaan vuonohevosta eli Kiiaa. Saamme ainakin sitten
kuvamateriaalia tännekin! : ) Pitää vain toivoa ettei aikataulu petä.
Tuli tilattua Börjes Tingsryd Kotimäen
hevostarvikekaupasta takki ja tekninen paita. Mietin kovasti, että miltä
takki näyttää luonnossa.. ja onko se sopivan kokoinen. Noh, sen näkee,
kun paketti saapuu postiin. Tilasin myös Horzelta valkoiset kisahousut
ja raipan. Pakko ostaa oma raippa, kun tallilla meinaa aina tunnin
jälkeen kulkeutua vahingossa niiden raippa mukana. : ) Postipaketteja
siis tulossa! ; )
Tässä vielä kuvaa siitä takista sekä
teknisestä paidasta. Niistä valkoisista kisahousuista ja raipasta tuskin
kannattaa kuvia laittaa? eiköhän kaikki tiedä miltä ne näyttävät.. : )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti