Tänään oli Seinäjoella Minimanin parkkiksella match show jonka järjesti Lakeuden Agilityurheilijat.
Ilmottautumiset alko kaheltatoista ja kehät sitten yheltä. Lapsi&koira kehällä alotettiin. Sen jälkeen alko pennut ja pikku koirat jne. Retu pärjäs ihan hyvin. Se ei kiskonu muuta kuin alussa, jonka ymmärrän kyllä, kun pieni koira saapuu jonnekin ja näkee ikkunasta pelkästään ison määrän koiria. Muuten oli enimmäkseen rauhallinen eikä tällä kertaa joka ikinen koira jaksanut enää kiinnostaa. Olin ennakkoilmottanu Retun pentuihin ja pikku koiriin. Ai niin ja kipsistä huolimatta, esitin Retun itse ;)
meidän numerot. ylin pentuluokan
Ekana pentuluokkaan ja vastassa oli bullterrieri. Kävely olis saanu sujua hitusen paremmin, mutta oon tyytyväinen. Pöydällä se oli nätisti ja tuomari kehui reippaaksi pennuksi. Saimme sinisen nauhan. Hetken oli pieni toivon kipinä punaisesta..
Sen jälkeen olikin vai odottelua... odottelua.. vettä... odottelua.. vettä.. Parkkipaikalla ei ollut suojaisia paikkoja juuri missään eli Retukin joutui olemaan taivasalla. Onneksi oli autossa pieni pyyhe mukana jota sai kastella ja sillä viilentää Retua, ettei aiva olis niiin kuuma. Tietysti varauduttiin juomapullojen kera. Ostettiin arpoja joista voitettiin mm. tuo koirien vesilelu. Ei turha palkinto! Molemmis luokis oli varmaan noin. reippaat 20-30 koiraa..?
Vihdoin oli pikku koirien vuoro! Kehään meni ensin kaikki sinisen nauhan saaneet ja meidät jaettin vielä kahteen eri porukkaan kävelyiden ajaksi. Kävely sujui tosi hyvin. Ilman mitään sen suurempaa kiskomista. Paikallaan seisominen vasta sujuikin kuin unelma! Muutaman kerran meinas peppu mennä maahan, mutta niistä selvittiin vielä nopeesti. Kuinka ollakaan, tuomari tuli kättelemään meidät neljän parhaan joukkoon!
Mentiin hetkeksi keskelle, että tuomari sai valkattua muut kolme koiraa ja sen jälkeen mentiin takaisin riviin. Tässä vaihees retu meinas istahdella, joten se ehkä vaikutti siihen, että oltiin neljänsiä! KYLLÄ! Meidän kulta mussukka voitti pokaalin, ruusukkeen!! Mikä fiilis, mikä tunne!!
Kiiruhdettiin äkkiä pentu luokkaan jossa oli jo muut sinisen nauhan saaneet. Kävely sujui ihan ok, mutta Ret ei vain yksinkertaisesti enää jaksanu seistä joten yritti koko ajan istua. Se pilas ehkä meidän mahdollisuudet, mutta se ei enää haitannu. Sijoituttiinhan me jo yhdessä luokkassa neljänneksi ja tuon kuumuuden myötä ymmärrän jos koiralla oli puhti pois.
Lähdettiin siis tuon luokan jälkeen kotiin ja tottakai piti matkalla soittaa äitille ja kertoa jymy-uutiset, että Retu oli pienten koirien sinisten 4.!!!! Oon niin tyytyväinen! Seuraavat mätsärit on 10.8 Seinäjoella.
porukkaa oli tosi paljon :)
arpajaisista voitettiin vesilelu Retulle
oman arvonsa tunteva? ylpee?
Järjestän arvonnan, kun 10 000 kävijää on vieraillut blogissani ja
70 lukijaa lukee blogiani ;)
Ihan pakko kommentoida, ettei ollu kaukana että oltas TAAS oltu parit pennuissa ;) Me oltiin kehässä het ekassa parissa, ja te olitte vissiin seuraavassa. katotaan jos törmätään 10.8. Seinäjoella :D
VastaaPoistaEn mä muuten muistais, mutta Silloin Cittarin mätsärissä taisit kommentoida kehään mennessä että taas me, ja vahingossa jouduin tänne sun sivulle kun etsin mätsärikuvia ja välähti että joo, Retu taitaa olla Usvan aisaparina ollut ekoissa mätsäreissä heti pari kertaa putkeen.
Terkuin, sen sakemannipennun omistaja ;)